Timppa avasi kesän grillikauden

Perjantaina illansuussa Susanna haki meidät autollaan kotiinsa Eiraan. Heidän residenssinsä puutarhassa Timppa ja Kusti lopettelivat grilliherkkujensa valmistusta. Puutarhasta siirryimme sisätiloihin, jossa tarjolla oli onnittelumaljat, sillä olimme kokoontuneet viettämään Susannan syntymäpäiviä.

Ruokasalissa nautimme juhlapäivällisen, joka Timpan tapaan oli herkullisen liha- ja makkarapitoinen. Ullan panos nautintoihin oli maukas syntymäpäiväkakku.

Päivällispöydästä siirryimme salin puolelle, ja ohjelmassa oli lahjojen jako Susannalle. Vanhemmiltaan hän sai erinäisen määrän kauneustuotteita, omalta perheeltään hienon villapaidan. Kovin oli päivänsankari tyytyväinen, ja osallisena ilonpidossa oli myös meille kaikille rakas Saara.

Tämän jälkeen pojat lähtivät perjantai-illan menoihinsa. Me muut jatkoimme vielä keskustelua parisen tuntia. Olihan mukava ilta, josta suuret kiitokset Halosen perheelle.

Loviisa, Almintalo ja Joutsamon Ulla

Ulla Joutsamo on ystävämme jo 1960-luvulta, meidän Ullan kollega, joka eläkepäivillään Maskussa on ryhtynyt taiteilijaksi. Hän on ollut mukana noin 80 yhteisnäyttelyssä, omia näyttelyitä on ollut 16. Ihan kunnioitettavia lukuja. Ullan tuorein näyttely on Loviisassa, Almin taidetalossa, jonne matkustimme mukavasti Onnibussilla. Almintalo on entisten Almin veljesten kultasepänliikkeen talo, jonka hirsirakentaneet ovat jykevät. Paikallinen opas kertoi meille talon vaiheista.

Ullan teokset olivat talon yläkerrassa, joka oli, niin kuin koko rakennus, hienosti muutettu taidetaloksi. Ullan aiheita taidemaalarina ovat olleet mm. meri ja eläimet.

Harvoin Loviisassa tulee käytyä, se on jäänyt joka suhteessa naapurinsa Porvoon varjoon. Kuitenkin Loviisa on kuningattaren kaupunki,, perustettu 1745, saanut nimensä kuningatar Loviisa Ulrikasta. Jotain majesteetillistä siinä onkin, kuten Raatihuone ja vanha lyseo. Kaupungin pääkadut ovat saaneet komeat nimensä kahdelta vapaaherralta, kenraali Gustaf Mannerheimilta ja eversti Otto von Brandensteinilta, joka 1918 oli kreivi Rüdiger von der Goltzin lähin komentaja.

Ja lopuksi: jos pidätte kiirettä, vielä ehditte, sillä Ullan näyttely puretaan ensi sunnuntaina. Kiitos Ulla hienoista taideteoksista.

Tyranni on jämähtänyt terroriin

Kun Putin puhui televisiossa pari päivää sitten, hän uhkaili paitsi länteen siirtyneitä oligarkkeja myös niitä venäläisiä, jotka eivät hyväksy hänen sotaansa. Hänen puheestaan huokui raivoisa kalman ääni. Tällaisia yksinvaltiaita on ollut historiassa ennenkin, ja heitä on tavattu kutsua tyranneiksi. Ukrainan sodassa Putin on joutunut vaihtamaan taktiikkansa, kun hyökkäys on pysähtynyt. Painopiste on terrorissa, joka surutta tuhoaa lastenkoteja, sairaaloita, teattereita ja asuintaloja. Putinin tavoitteena on osoittaa Kiovan hallitukselle, ettei tällä ole voimaa estää terroria ja että hän, Putin, on sitoutunut jatkamaan silmitöntä väkivaltaa niin kauan kuin siihen on tarve. Terrorin ytimen määritteli lyhyesti ja nasevasti legendaarinen sodankäynnin teoreetikko, kiinalainen Sun Tzu teoksessaan Sodankäynnin taito jo 400-luvulla ennen ajanlaskumme alkua neljällä sanalla: Tapa yksi, pelota tuhansia.

Vähän muutakin kuin Ukrainan sotaa

Olipas mukavaa, kun saimme vieraaksemme lastenlapsiamme. Kusti ja Sakke kävivät päivällisellä laskiaisen tienoilla. Tarjolla oli hirvilihapullia ja laskiaispullaa. Pojat asustelevat tällä hetkellä kahdestaan kotonaan Eirassa, kun molemmat vanhemmat ovat Brysselissä. Ensi torstaina Susannan ja Timon pitäisi palata Suomeen.

Samoihin aikoihin kävivät päiväkahvilla myös Veera ja Roope. He iloitsivat jo etukäteen siitä, että ovat lähdössä Nizzaan kahdeksi viikoksi loma-asuntoomme Recidense Massenaan. HP uskoo ja toivoo, että vuoden päästä myös me Jääkärinkadun isovanhemmat pääsisimme sinne. Veera on luvannut laittaa kuvia matkastaan, joten niitä näemme myös tällä palstalla. Heidän opintonsa LUT:ssa ei suinkaan keskeydy, sillä he ahkeroivat Nizzasta kävin.'

Kurkistus diktaattorin pään sisään

HP:n entinen kollega Keskisuomalaisessa ja Hufvustadsbladetin nykyinen päätoimittaja Erja Yläjärvi kirjoittaa, miten me Suomessa emme pääse Vladimir Putinin pään sisälle emmekä siten voi tietää hänen aivoituksiaan. Suomen Kuvalehti luonnehti kuitenkin tänään ilmestyneen numeronsa kansikuvassa oivallisesti sitä myllerrystä, joka Putinin pääkopassa parhaillaan on menossa. Äkkiä vilkaisten kuvaa voisi pitää sekasortoisena, jopa sekopäänä, mutta Kremlin näkökulmasta siinä on kuitenkin vahvaa logiikkaa. Kuvan vasemman reunan alalaidassa hahmottuu Ukraina ja ylälaidassa Suomi, johon Putinin arvellaan iskevän myöhemmin. Synkkää tunnelmaa Kuvalehti vahvistaa sillä, että kannen pohjaväri on jopa pelottavan mustanharmaa.

Ukrainalla ja Suomella on useita yhtymäkohtia lähihistoriassa. Kuten se, että ensimmäisessä maailmansodassa ne olivat ääripäitä siinä puskurivyöhykkeessä, jonka keisarillinen Saksa rakensi Venäjää vastaan. Kun Putin nyt vakuuttaa kansalleen vapauttavansa Ukrainan fascisteista - pahin mahdollinen verenmakuinen haukkumasana Venäjällä - hän viittaa siihen, että Ukrainan kasakat pyrkivät toisen maailmansodan aikaan yhteistyöhön Hitlerin Saksan kanssa. Siitä syystä heitä tapettiin sodan jälkeen kyläkunnittain, ja Putinin mielestä tuo rankaisu jäi Stalinilta kesken. Entä mitä Putin sitten ajattelee Suomesta, joka 1941-1944 teki erittäin tiivistä yhteistyötä Hitlerin Saksan kanssa? Putinilla on tapana tosissaan kaivella tämäntapaisia historian tynnyreitä, kun hänen tavoitteenaan on palauttaa Venäjän vanha suuruuden aika ja liittää siihen kuuluneet alueet takaisin Venäjään.

Option myötä todellisuus hämärtyi

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola totesi eilen televisiossa, että nyt pitää katsoa tiukasti eteenpäin eikä peruutuspeiliin. Ymmärsin tämän niin, ettei hänen mielestään ole aika keskustella Suomen Nato-jäsenyydestä eikä varsinkaan siitä, miksi ei olla Natossa. HP historioitsijana on eri mieltä, myös taakse päin on hyvä tähyillä. Siitä HP on samaa mieltä, ettei Nato-jäsenyys ole Ukrainan sodan aikaan ajankohtainen. Toisin oli seitsemän vuotta sitten, kun HP tarkasteli asiaa blogissaan (6.2.2015). HP kertoi tulleensa Naton kannalle Boris Jeltsinin aikaan, mutta tuo momentum vuosina 1992-1997 hukattiin, kun poliittisella johdolla ei ollut rohkeutta tehdä sellaista ratkaisua, joka heidän olisi pitänyt tehdä. Toisen kerran mahdollisuus hukkui, kun Martti Ahtisaari pelattiin pois toiselta kaudelta ja kun hänen seuraajansa Tarja Halonen on pitänyt 12 vuotisen presidenttiytensä suurimpana saavutuksena sitä, ettei Suomi hakenut Naton jäsenyyttä. Eikä mitään kunnon pyrkimystä ole tehty Sauli Niinistönkään kymmenen vuoden aikana.

Kun korkeimmat johtajamme ovat olleet epätietoisia ja kyvyttömiä päättämään, he ovat turvautuneet siihen, että meillä olisi ollut jokin Nato-optio. Tällä he tarkoittavat sitä, että jäsenyys tulisi, kunhan sitä vain hakisimme. Optiohan tarkoittaa asiaa, josta on jo sovittu, että se on varma asia. Näinhän ei ole, meillä on optio vain jäsenyyden hakemiseen, ei jäsenyyteen. Tässä mielessä Nato-optio on siis ollut likimain harhautusta. Kuitenkin esim. tänä aamuna televisisossa sekä Petteri Orpo (kok.) että Annika Saarikko (kesk.) puhuivat optiosta. Ja vielä toinen asia. Naton jäsenyysprosessin kesto on normaalisti 18 kuukautta. Meillä tätä pidentäisi vielä varsin yksituumainen vaatimus kansanäänestyksestä, jonka taakse poliitikot piiloutuvat, kuten tekivät tänään Orpo ja Saarikko. Tiedoksi: yksikään Nato-maa ei ole järjestänyt asiasta kansansanäänestystä, vaan korkein poliittinen ja sotilaallinen johto on harkinnut asian ihan itse, hoitaneet siis tehtävän, johon heidät on valittu. Näin Suomessakin on joskus tehty. Jos talvella 1940 ja syksyllä 1944 kansalta olisi kysytty, mihinkään rauhaan se ei olisi suostunut.

Järjestyksen kisat Kiinassa

Pekingin talvikisat menivät odotettua paremmin, myös järjestäjien kannalta. Korona pysyi kurissa eikä reipas tuulikaan aiheuttanut kuin pientä harmia. Mukavaa oli sekin, että ihmisoikeusrikkomuksista ja paljosta muusta syytetty kisaisäntä Kiina menestyi myös kilpailuissa hyvin, se voitti kolmanneksi eniten kultamitaleja (9) Norjan (16) ja Saksan (12) jälkeen ja ennen Yhdysvaltoja, Ruotsia ja Hollantia (8). Suomi oli sijalla 16 kahdella ykköstilallaan. Suomen voitoista makein oli kisojen viimeisin kultamitali jääkiekossa. Sen Suomi saavutti voitettuaan kaikki ottelunsa eikä päästänyt yhtään maalia silloin kun pelasi täydellä miesluvulla.

HP otti kisojen päätöslajeista useitakin valokuvia tv-ruudusta, ja laittaa tähän yhden. Siinä jääkiekon mitalimaiden liput nousevat salkoon (oikeasti katonrajaan). Huomio kannattaa kiinnittää siihen, että ryhdikkäät sotilaat vastasivat lippuseremoniasta. Valtavan ja autoritaarisen maan järjestyksenpidossa on iso vastuu sotilailla. HP ei muista, että aiemmissa olympialaisissa sotilaat olisivat olleet näin näkyvästi esillä. Miten lienee ollut laita Hiterin Saksassa vuoden 1936 kesäolymialaisissa?