Kolmannen kerran Toscanassa, osa I/II: Tuttua ja taattua

Heimomme tavaksi on tullut viettää syysloma Toscanassa, tukikohtana 1400-luvulla rakennettu Castello di Grotti. Loman keskeisenä ideana on, että kolme sukupolvea voi viettää viikon yhdessä, mikä ei Suomessa oikein onnistu. Tuttu paikka taas takaa sen, että tietää, mitä on tarjolla eikä tarvitse koko aikaa hötkyillä uusien kokemusten ja nähtävyyksien perään. Kun olen kahdesta aikaisemmasta matkasta kirjoittanut yhteensä kuusi juttua, koetan nyt parissa jutussa etsiä uusia näkökulmia mutta kerrata myös vanhaa.

Viime syksynä kerroin kahdesta kissasta, Mickestä ja Dantesta, jotka olivat erityisesti Veeran ja Sakken lemmikkejä. Nyt kissakööri oli täydentynyt kahdella kesällä syntyneellä, joista toinen sai Veeralta nimen Luigi ja toinen nimettiin Marjoksi. Nämä nuorukaiset olivat rohkeita ja tulivat mielellään myös linnan sisätiloihin. Maito sentään tarjoiltiin ulkona.

Lomamme aikaan sattui sopivasti Satun nimipäivä. Sacher-kakku, kuohujuoma ja mehu tarjoiltiin linnan pihalla.

Matkan jokapäiväinen kohokohta oli jälleen Juhan ja Timpan valmistama illallinen, joka nautittiin omassa ruokasalissa. Kerran juhlallisesti kynttilöiden valossa, kun sähköt olivat jonkin aikaa poikki.

Traditioihimme kuuluu sekin, että kerran viikossa on tarjolla Välimeren isoja äyriäisiä, ikään kuin rapujuhlat.

Lasten mieliharrastus oli edelleen jalkapallo. Nyt ei pelattu otteluita Haloset vastaan Nuottaniemen Perkot vaan tyydyttiin sekajoukkueisiin, joihin me papatkin mahduimme mukaan maalivahdeiksi.

Päivittäisen futiksen jälkeen virkistäydyimme paikallisessa Ristorante/Bar Osteriassa, sen katuterassilla.

Kerran aterioimme myös Osterian kellariholvissa.

Iltaisin sytytimme linnan seurustelusalissa olevan ison takan, jonka ääressä oli mukava rupatella ja pohtia maailmanmenoa.

Olemme olleet Castello di Grotissa kolmena vuonna yhteensä kolme viikkoa. Joka ikinen päivä on ollut aurinkoista ja lämmintä, nytkin keskimäärin 23 astetta plussaa. Vain kerran - tällä matkalla - on satanut. Ja vettä tulikin roimasti monta tuntia, ynnä lisäbonuksena komea ukkonen, joka kesti 12 tuntia yli yön ja joka aiheutti em. sähkökatkon. Komeaa oli vanhan linnan ikkunoista katsella luonnonvoimien myllerrystä mustalla taivaalla.

Kuten  ennenkin, jutun kuvat näyttävät komeammilta, kunhan klikkaat ne suuremmiksi.

Meillä senioreillahan on aikaa

Niinhän meillä on, mutta myös kiirusta pitelee, kuten kaikki seniorit hyvin tietävät. Heimopäällikön viikon ohjelma tässä taannoin oli seuraava. Pro Humanumin Sivistyskahvila kokoontui vaihteeksi teehuoneessa, hienossa Chai Wanissa Kiseleffin talossa Senaatintorin laidalla. Olihan upea ympäristö nauttia hienoa teetä, joka muuten on maailman suosituin juoma, huippumaina Britannia ja Aasian maat.

Teekulttuuriin ja teen eri lajeihin meidät perehdytti Helsingin Teeseuran puheenjohtaja, tv:stäkin tuttu. Chai Wan tarjosi kahta eri laatua teetä ja maukkaita skonsseja. Saadun informaation jälkeen heitimme kotona roskiin kaikki teepussit - hyi hyi, eihän niistä mitään kunnon teetä saa.

Sen myös opimme, ettei teevettä saa keittää kiehuvaksi vaan lämpötilan on oltava teelaadusta riippuen 70-90 astetta. Hauduttaakaan ei saa liikaa, keskimäärin noin kolme minuuttia. Kolmas virhe, mihin helposti sorrumme, on liika vahvuus, jonka sijaan on etsittävä uusia hienoja teemakuja. Myös teekeitin, jossa voit säädellä oikeat lämpötilat, kannattaa hankkia, ettei tarvitse paistimittarilla lämpöä seurata.

HP:n suosikki tällä hetkellä on valkea kiinalainen Yasmin-tee. Teen kanssa saa ottaa myös avecin.  Tätä heti ystävien kanssa kokeilimme illallisen päätteeksi, ja avecina oli Calvados XO.

Seuraava aktiviteettimme oli kahden päivän matka Tallinnaan legendaarisen 1960-luvulla opintojen aikana syntyneen Karhu-Koplan kanssa. Tarkoituksemme oli illastaa Mannerheim-ravintolassa, mutta siinä oli lappu luukulla. Harmi kun ei saatu Vorschmackia. Sen sijaan ihan vierestä löytyi toinen hieno ravintola, jonka nimi on Ö, ja joka kuuluu samaan Sparling Group -ketjuun kuin Viron paras courmet- ravintola Tchaikovsky. Ö puolestaan on valittu Viron parhaaksi vuosina 2008 ja 2009.

Kuten Tallinnassa on tapana, kävimme myös Estonia-teatterissa katsomassa ja kuulemassa Verdin Rigoletton. Kaunista tuttua musiikkia ja hyvät laulajat. Tätä oopperaa oli helppo seurata.

Kolmas kulttuuriaktiviteetti oli Ullanlinnassa Design-museossa, jossa taiteen tohtori Juha Järvinen esitelmöi siitä, miten kommunistinen ideologia vaikutti Itä-Saksan teolliseen muotoiluun. Hänellä oli muutamia Harppi-Saksassa tehtyjä ja Suomeenkin tuotuja tuotteita, kuten Omega-pölynimuri, jollainen oli HP:nkin kotona joskus 1960-luvun alussa. Kaunis dynaaminen muotoilu, erikoisuutena se, että imurin runko oli pahvia, kun raaka-aineista oli tuolloin DDR:ssä kova pula.

Väitöskirjan pääkohde oli kuitenkin tuttu Wartburg 353 eli Warre, kaksitahtinen putputtaja, jonka kantaisä oli 1930-luvun DKW. Rautaesiripun vaikutus näkyi siinä, ettei DKW:stä itäisellä puolella Warrea kummempaa tullut, lännessä kehitys sen sijaan vei kohti nykyisiä Audeja. Harppi-Saksa oli kuitenkin hyvin ylpeä Warrestaan, sen katsottiin yksinkertaisena käyttöautona edustavan sosialistinen autonvalmistuksen ideaalia. Kotimaassa suosio oli niin kova, että itäsaksalaiset joutuivat odottamaan omaa Warreaan kymmenen vuotta. Pienen Trabantin jonotusaika oli seitsemän vuotta.

Kuvan Warre on kuvattu Design-museon ulkopuolelta. Muuan fani oli tullut omalla suosikillaan kuuntelemaan kiintoisaa luentoa. Tämä auto ei enää ollut ihan oikea Warre, sillä siinä oli jo voimanlähteenä VW Polon nelitahtimoottori, mikä oli selvä myönnytys läntiselle teknologialle. Näitäkin autoja ehdottiin valmistaa 70 000 ennen kuin kysyntä loppui ja vanhan DDR:n asukkaille kelpasivat vain länsiautot.

Mitäs me Stadin kundit

Perjantai-iltana Tallinnasta tullessani matkustin raitiovaunussa ja vaunua vaihdettuani erkaannuin Ullasta, joka ei ehtinyt/mahtunut samaan vaunuun. Istahdin karskin näköisen noin 45-vuotiaan miehen viereen, ja kevyesti nyökkäsimme toisillemme.

Vähän ajan kuluttua Ulla soitti ja kysyi: "Missä olet?" Nousin käytävälle, astelin muutaman metrin ja vastasin, että "spårassa ja menossa Kaivarin suuntaan".

Kun palasin paikalleni, vierustoverini piti kiinni neljällä pyörällä seisovaa matkalaukkuani ja esti sitä karkaamasta. Kun kiittelin, tämä karski nahkapusakkaan pukeutunut mies sanoi: "Kliffaa jeesata vanhaa Stadin kundii." En viitsinyt tarkentaa, että olen oikeastaan näitä äskettäin junan tuomia, vaan myhäilin tyytyväisenä.

Tehtaankadulla me molemmat nousimme ylös poistuaksemme samalla pysykillä, jolloin naapurini kysyi matkalaukkuani osoittaen: "Klaaraat sä ton boksisi kanssa vai jeesaanko vähän?" Johon minä, että "kyllä klaaraan". Kiittelin, nyökkäilimme toisillemme ja niin me Stadin kundit astuimme alas spårasta Tehtaankadun pysäkillä lähellä Kapteeninkatua.

Toukolan kasvojenkohotus alkoi

Kolmen vuosikymmenen ikään ehtineessä Toukolassa toteutettiin tavallista suurempaa ehostusprojektia, suurinta pitkään aikaan. Kuluneena kesänä tapahtui seuraavaa:

Ulla teki ison urakan kun maalasi ruokapöydän ja sen kuusi tuolia, kolme muuta tuolia, kirjoituspöydän ja sohvapöydän. Ja kuten naiset usein, hän teki työn huolella. Poisti vanhat lakka- ja maalipinnat hiomakoneella ja maalasi sitten kolmeen kertaan, ensin pohjamaalilla ja lopuksi kahteen kertaan valkoisella huonekalulakalla. Nyt ovat kuin suoraan pakasta vedettyjä, pinta on sileä ja kirkas.

Heimopäällikkö puolestaan enemmän kuin kaksinkertaisti sähköntuotantomme. Hän laittoi uuden panelin aivan veden tuntumaan, etelän suunnassa olevan rantaterassin kaiteeseen, mistä se kerää aurinkoenergiaa sekä suoraan auringosta että heijastevaloa Päijänteen pinnasta. Vanha panelimme on huvilan katolla ja toimii edelleen hyvin, mitä nyt isoiksi kasvaneet puut vähän varjostavat.

Toisen panelin myötä saatoimme lisätä sähköjärjestelmäämme myös toisen akun, joten energiaa riittää. Laitoimme muutamia uusia valopisteitä kuten kuvassa olevan kattolampun vastamaalatun sohvapöydän yläpuolelle.

Huvilan seinämien koristeena ovat koko 30 vuoden ajan kukkineet pelargoniat. Tämä kesänä ne saivat kumppaneikseen vanhat vihanneslavat, jotka kunnostettiin ja nostettiin 30 sentin korkuisille jaloille. Hyvin ovat toimineet: vielä 22.9. salaatit kasvoivat hyvin vaikka kesän kirkkaat värit olivat jo ýlimalkaan muuttuneet syksyisemmiksi..

Tontillamme olevat polut olivat pitkän käytön aikana pahoin kuluneet. Nyt täytimme polku-urat - parkkipaikalta huvilalle ja huvilalta ulkohuoneeseen - männyn kaarnasta tehdyllä kuorikkeella, jota upposi kaikkiaan 55 säkkiä, à 50 litraa, yhteeensä siis 2 750 litraa. Enää ei tarvitse kompastella puun juuriin eikä kiviin.

Parkkialuetta kunnostimme ja laajensimme noin kolmanneksella, nyt se on tasan 200 neliötä. Työ teetettiin vierastyövoimalla. 7,5 tonnin kaivinkone raivasi ja tasoitti alueen ja vahvisti myös kuvan rinteen isoilla kivillä. Samasta firmasta tilasimme myös tukevat portaat, jotka korvaavat aikaisemman hankalaksi käyneen polun. Rinteen maisemointi sammaleilla ja saniaisilla on omaa tekoa, ja tämä työ jatkuu vielä ensi kesänä kun haemme rinteeseen lisää väriä.

Ensi kevääksi olemme tilanneet paikalle myös korpilahtisen kirvesmiehen. Hän uusii rantasaunan sisustuksen ja rakentaa saunan ja myös laavun eteen terassit ja raput helpottamaan kulkua ja viihtymistä. Tarkoitus oli rakentaa parkkialueen reunalle myös varasto-autokatos, mutta tästä oli luovuttava kun ilmeni, että se olisi ollut jo Metsähallituksen puolella.

Mutta se onkin jo toinen juttu, kuten on sekin, että päättyneen kesän viimeisenä iltanamme 21.9. laskeva aurinko valaisi komeasti koko tienoon, paistoi muutaman minuutin ajan myös Toukolan sisätiloihin.

Aamuneljältä kuu yritti laittaa paremmaksi, mutta ei ihan onnistunut kun paistoi ohuen pilviverhon takaa. Joka tapauksessa mieleen tuli kuva vajaan vuoden takaa jolloin kameraan taltioitui Toscanan lumoava kuu (ks. blogi 16.11.2012).

Rymy-Eetu avasi terassin - 14. syyskuuta

Alkavan Oktoberfest-kautensa merkeissä baijerilaisravintola Rymy-Eetu Erottajalla avasi Helsingin uusimman terassin syyskuun puolivälissä.

Paikka on loistava, Erottajan ja Bulevardin risteyksessä ja Esplanadin päässä, paikalla, jossa oli rumahko rakentamaton tila.

Heimopäällikkö ehti sattumalta paikalle ensimmäisten joukossa. Ei meitä paljon ollut, noin puolen tunnin aikana yhteensä seitsemän, vaikka ilma oli lämmin ja aurinkoinen. Tieto ei ollut vielä kulkenut, vaikka kutsuja oli kuulemani mukaan lähetetty ainakin facebookin välityksellä.

Mutta Rymy-Eetu tähtääkin ensi kevään sesonkiin, ja ilmeisen toiveikkaasti, onhan paikka kaupungin parhaita.

Miksi terassi sitten avattiin kovalla kiirellä jo nyt? HP:n valistunut arvaus on, että luvan saanti kesti kaupungin byrokratiassa kauan, ja lupa-anomuksessaan Rymy-Eetu oli varmaan sitoutunut avaaman paikan heti luvan saatuaan.

Terassi on ensi alkuun auki lokakuun loppuun. Toivottavasti pitelee sopivia ilmoja, ettei yrittäjä lannistu. Ensi keväänä näemme terassin myös paremmin somistettuna, näin uskon.

Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 5. kurkistus

Tehtaankadulla, noin 300 metrin päässä Jääkärinkadulta, on hienostunut 1912 rakennettu vanha palatsi, joka on jo pitkään ollut Italian suurlähetystön käytössä.

Palatsilla on komea joskin lyhyt rooli Suomen poliittisessa historiassa, sillä syksyllä 1918 sitä ehostettiin tulevan kuninkaamme Friedrich Karlin eli kotoisammin Väinö I:n yksityiskodiksi. Jos monarkia olisi toteutunut, talo olisi siis ollut tavallaan Tamminiemen ja Mäntyniemen edeltäjä. Toisin kuitenkin kävi. Saksan keisarikunta romahti emmekä saaneet sen paremmin kuningasta kuin omia prinsessojakaan. Onneksi on sentään komea palatsi ilonamme.

Oikeasti Friedrich Karlin nimeksi Suomen kuninkaana merkittiin Fredrik Kaarle, siis nimet molemmilla kotimaisilla. Tuo Väinö I on jäänyt elämään kansalliseen muistiimme pikemminkin huumorimielessä.

 

Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 4. kurkistus

Monet Jääkärinkadulla kyläilleet ystävämme ovat ihmetelleet, että onpas vastapäätä olevassa naapuritalossa komeat ikkunat ja varmaan yhtä komeat sisätilat. Nyttemmin asia on selvinnyt.

Kyseessä on vanha temppeli, lestadiolaisten rukoushuone, joka 1980-luvulla otettiin asuinkäyttöön ja saliin rakennettiin väliseiniä. Mukava olisi päästä kuvaamaan, millaisia nämä vanhan tenppelin tilat ovat nykyisin.

Kuten ennenkin, saat kuvaan lisää näköä kun klikkaat sitä suuremmaksi.