Sunnuntaiajelulla vanhoissa maisemissa

Pari viikkoa sitten ulkoilutimme Citroenia, kun edessä oli sen siirtäminen talvilepoon. Kohteiksi valitsimme vanhat kotikuntamme Turun ja Paimion. Halusimme kukittaa vanhempiemme haudat ja muutenkin tervehtiä heitä.

 

Paimiossa katsastimme myös vanhan vihkikirkkomme (15.7.1967), joka on komea keskiaikainen kivikirkko. Vihkimisen suoritti HP:n setä ja kummisetä, rovasti Otto Perko, joka tuolloin oli pappina Etelä-Pohjanmaalla.

Paimiossa katsastimme myös paikan, jossa Ullan kotitalo sijaitsi 60-luvulla, jolloin HP kävi tavan takaa kosioreissuillaan. Talo oli iso, pitkämomainen, siinä oli 7 huonetta, ja sotien jälkeen siihen oli sijoitettu Johanneksen kunnan kunnanvirasto, joka palveli kotinsa jättämään joutuneita evakkoja. Talo oli Ullan isän työsuhdeasunto, joka sitten purettiin kun Paimion saha lopetti toimintansa. Ulla paikallisti oman huoneensa sijainnin oikealla olevan omanapuun avulla. Puu on hänen isänsä istuttama.

Turussa kiertelimme niitä kulmia, joissa asuimme vuosina 1968-1980. Seuraava kuva on Uittamon kaupunginosasta (Rykmentintie 64), jossa meillä oli ensimmäinen oma asunto, kolmio, talon neljännessä kerroksessa.

 

Sieltä muutimme isompaan asuntoon muutaman sadan metrin päähän Kannuskadulle, talon ylimpään kerrokseen. Sieltä matkamme jatkui 1980 Keski-Suomeen, mutta se onkin jo toinen tarina.

 

Seuraavaksi katsastimme  Turun Normaalilyseon, jossa HP kirjoitti ylioppilaaksi 1960.

Lounaalla kävimme ravintola Pippurimyllyssä, joka oli myös HP:n isän ja anopin suosikkipaikkoja. Erityisesti ravintolan voissa paistetut silakat ja muusi ovat yhtä herkullisia kuin 1970-luvulla.

Sopivasti Pippurimyllyn vierestä löytyi ns. Kaarretalo, jossa Susannalla oli mukava alkovilla varustettu iso yksiö.  Opintojensa päättyessä Susanna myi asuntonsa, kun perheasunnon osto Helsingistä tuli ajankohtaiseksi.

Lopuksi piipahdimme Mälikkälässä, jonne HP:n vanhemmat rakensivat rivitalon 1970. Myös HP teki pitkän kesän erilaisia rakennustöitä. Urakoitsija oli tehnyt isot työt kivijalasta ulkokattoon, mutta kaiken sisärakentamisen HP teki yhdessä isänsä kanssa. Koko kesä ja alun syksyä siinä meni, kun väitöskirjaakin piti laittaa alkuun.

Kuvassa näkyvä rouva, jonka perheelle HP ja sisarensa myivät perimänsä talon, suostui kuvattavaksi. Hän kertoi, että hyvin olivat viihtyneet yli kaksikymmentä vuotta. Talo on vankka, vain putkiremontin olivat tehneet, ja vähän pintoja maalanneet.

Sweet Saturday käynnistyy Krog Robassa

Ehdotan, että tapaamme lauantaina 10. lokakuuta klo 16 uudessa tyylikkäässä ravintolassa Krog Robassa, joka on rakennettu vanhaan Pikku-Roban poliisitaloon. Paikka näyttää kiehtovan kutsuvalta, ja ruokalistalta varmaan löytyy jokaiselle jotakin. Krog Roban lisäksi poliisitaloon on rakennettu hieno hotelli Lilla Roberts. Ei muuta kuin tapaamisiin.

Kiehtova Lissabon, osa II/II: Sintraa ja muuta ympäristöä

Lissabonin ohella meitä opastettiin myös lähialueiden nähtävyyksiin kuten Sintrassa olevaan Queluzin palatsiin, jonka rokokoorakennukset ovat 1700-luvulta. Sintra puolestaan on Unescon maailmanperintökohteita.

Piipahdimme myös Capo da Rocassa, joka on Manner-Euroopan lähtisin piste.

Hartaasti odotettu kohde oli Jose Maria da Fonsecan viinitila, joka on yksi Portugalin vanhimmista.

Tässä hyllyssä on tilan kalleimpia viinejä, pullojen hinnat siinä 10 000:n euron paikkeilla.

Oppaamme esitteli tilan vanhinta pullotuskonetta ja vei meidät myös sinne, jossa parhaat viinit kypsyvät.

Kuten aina, kierros päättyi maistiaisiin, jossa oli mahdollisuus nauttia pari lasillista kolmea eri viinilaatua. HP:n suosikki oli muscatilla maustettu punaviini.

Toinen tuotantokohde oli paja, jossa tehdään kaakeleita1600-luvulta olevan menetelmän mukaan.

Hienoja olivat, kun jokainen kaakeli maalataan käsin. Tuotannon määrät eivät ole isoja, mutta ei niitä ihan joka kodin suihkuhuoneisiin ole tarkoitettukaan. Vientiä on eri puolille maailmaa.

 

Laitan lopuksi kuvan iloisista oppaistamme, ja samalla vähän tekstimainontaa.

Muita alkusyksyn merkkejä

Viime sunnuntaina kävimme lastenlasten kanssa pizzalla, mikä on yksi heimomme alkusyksyn traditioista. Tällä kertaa valitsimme ravintolaksi Uudessa ylioppilastalossa olevan Virgin Oilin, joka on yksi kaupungin klassikoita: tyylikäs vanhahtava sisustus, erinomainen palvelu sekä maittavat ruoat. Uusi ylioppilastalo valmistui 1910, ja sen suunnittelivat arkkitehdit Armas Lindgren ja Wivi Lönn. Talon alkuperäinen nimi on Osakuntatalo ja sen pääkäyttäjiä ovat olleet yliopiston osakunnat. Rakennuksessa toimii edelleen viisi Helsingin yliopiston viidestätoista osakunnasta:

Tapaamisen päätarkoitus oli vaihtaa kuulumiset; meitä isovanhempia kiinnosti erityisesti se, miten koulunkäynti oli lähtenyt alkuun. Kaikki olivat tyytyväisiä ja motivoituneita. Lukion toisluokkalainen Kusti kertoi syksyn ensimmäisistä historiankokeistaan, jossa aiheina olivat I ja II maailmansota sekä ns. Kylmä sota. Kiintoisaa tässä oli varsinkin se, että nykyisin nuo kolme sotaa käsitellään peräjälkeen, yhtenä jatkumona, jossa uudet sodat syntyivät edellisen perinnölle. I maailmansodalla (1914-18) tosin ei ole näin selvää syy ja seuraus -suhdetta, vaan sota syttyi lähinnä siksi, että kaikki Euroopan suurvallat sitä melkeinpä halusivat kun uskoivat sodan jäävän lyhyeksi ja palkintojen olevan helppoja. Maailmansota siitä tuli sen jälkeen kun Yhdysvallat liittyi Saksan vastaiseen rintamaan 1917.

Kotimatkallaan HP piipahti Sea Horsen terassilla, joka on ihan Jääkärinkadun kulmilla. Siellä terassinhoitaja Eeva tarjoili trikkejä ale-hintaan.

Illassa esiintyi myös paikallisia musikantteja. Myös Andy piipahti paikalla, mikä ennakoi sitä, että hänelläkin oli tarkoitus esiintyä kuten vuotta aikaisemmin. HP ei kuitenkaan jäänyt odottamaan, kun ilta oli perin juurin kolea.

Terassin anniskelu hoituu vanhasta ns. lippakioskista, joita rakennettiin eri puolille Helsinkiä vuoden 1952 olympialaisia varten, ja joita edelleen on käytössä. Eeva tosin valitteli, että kaupunki nostaa ensi vuonna vuokrahintoja sen verran paljon, että Sea Horse saattaa luopua terassistaan. Sääli, sillä kyseessä on ainoa terassi, jossa HP (74) tapaa silloin tällöin istuskella ja rupatella Ullanlinnan tuttujen kanssa.

Kiehtova Lissabon, osa I/II: Löytöretkiä ja vallankumousta

Kuten HP äskettäin kertoi, teimme syyskuun puolivälissä Ritvan ja Ilkan kanssa matkan Lissaboniin. Viiden päivän matkasta kolme päivää oli ohjattua ohjelmaa, joten ehdimme nähdä ja kuulla varsin  paljon. Oppaina olivat matkan tuottaja Eija ja paikallinen Francisca, jonka eloisa esitys oli suorastaan  lumoavaa.

Ensi päivän kaupunkikierroksella pysähdyimme mm. Neilikkavallankumouksen muistomerkillä. Ko. vallankumouksessa 1974 sosialistijuntta otti vallan oikeistojuntalta. Nimensä vallankumous sai siitä, että vallankumoukselliset pitivät neilikkaa kiväärinsä piipussa. Tässä vaiheessa Portugalilla oli vielä pitkä matka demokratiaan.

Kiintoisaa nähtävää oli Atlantin rannalla, kuten nämä tornit, jotka symboloivat Portugalista vuosisatojen varrella lähteneitä löytöretkiä.

Yllä oleva torni oli rakennettu juuri siihen  kohtaan, josta Vasco da Gama ja kumppanit astuivat laivoihinsa. Seuraavassa kuvassa heidät on taltioitu marmoriin. Todettakoon vielä, että Vasco da Gama oli se purjehtia, joka 1400-luvun lopussa löysi meritien Intiaan ja nimitettiin siitä hyvästä Intian varakuninkaaksi.

Seuraavana oli vuorossa sotamuseo, jonka merkittävin anti portugalilaisille olivat kunniataulut, joihin oli kaiverrettu kaikkien niiden nimet, jotka olivat saaneet surmansa Portugalin siirtomaasodissa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa ja uudemmissa YK:n rauhanturvatehtävissä.

Museossa oli jatkuva sotilasvartiointi, jota Ritva ja Ulla kävivät ihastelemassa.

Iltapäivällä kävimme maistelemassa  kuuluisia Belemin leivoksia, joiden salainen  resepti on peräisin viereisen luostarin munkeilta 1800-luvulta.

AIV-tutkija tapasi iltapäivällä myös hyvän ystävänsä. Portugali on tunnettu hyvistä juustoistaan.

Ensimmäinen päivämme päättyi illalliseen Fado-ravintolassa, jossa jälleen kerran meille esiintyivät Portugalin parhaat Fado-laulajat. Aikaisemmin olimme tavanneet heitä Madeiralla.

Jäähyväiset Toukolalle - siis tältä kesältä

Tänä syksynä emme enää vie autoamme talviteloille Korpilahdelle vaan Citroen talvehtii Tattarinsuon autohotellissa Helsingissä.
HP laittaa kesän 2015 viimeiset kuvat Toukolasta. Neljä seuraavaa on otettu 7. syyskuuta, joka jäi viimeiseksi yöksi tällä erää.

Seuraavana aamuna lähtiessämme Helsinkiin HP otti vielä kaksi kuvaa, joista näkyy kesän 2015 käden jäljet: uusi aitta sekä osa päärakennusta, joka sai uuden maalin sekä uudet ikkuna- ja ovikarmit.  Tarkka katsoja huomaa myös kuvan oikeassa alareunassa näkyvän uuden terassikaiteen. Edellä (yllä) olevassa kuvassa näkyvät myös päärakennukset uudet portaat, jotka HP teki päällystämällä vanhat portaat leveällä terassilaudalla.