Huomenna lauantaina on Sweet Saturdayssa tarjolla skumppaa (ensimmäinen kierros On the House). Myöhemmin voisimme nauttia blinejä Kappelin ravintolassa, skumppa siis Cafen puolella.
Blinihän on keskitalven nautinto, alkujaan Venäjän keisarikunnan aateliston herkku. Korkeat venäläiset virkamiehet ja upseerit, jotka yleensä olivat aatelisia, lanseerasivat blinin Suomen suuriruhtinaanmaahan. Meidän herkkusuiden onneksi.
Friday, January 29, 2016
Friday, January 22, 2016
Jääkärinkadun kypärät ja kattilat
HP sai kreivi von der Goltzin elämää tutkiessaan jännittävän tiedon nykyisestä asuintalostaan Jääkärinkadulla. Talohan on alun perin rakennettu1800-luvun lopulla G.W. Sohlbergin toimitiloiksi niin, että piharakennuksessa olivat verstaat, katurakennuksessa toimistot sekä omistajien ja henkilökunnan asunnot. Tästä HP on jo aiemmin taloon muuttaessaan kertonut.
No, se löytö: Ensimmäisessä maailmansodassa 1914-18, johon silloinen isäntämaamme Venäjä otti osaa ja tarvitsi runsaasti erilaisia sotatarvikkeita, se tilasi niitä paljon myös Suomesta. Vuonna 1917, ennen itsenäistymistämme, Venäjän armeija tilasi Suomesta mm. puoli miljoonaa teräskypärää, joista 100 000 tilattiin GWS:ltä, siis Jääkärinkadulta, jossa ne prässättiin Venäjältä tulleista teräslevyistä. Venäläismallinen kypärä oli vuosimallia 1917. Oheisessa asevelikortissa vuodelta 1918 venäläiskypärä näkyy vasemmalla olevan valkokaartin sotilaan päässä. Kun Mannerheimin armeijalla ei omia kypäriä ollut, kypärä oli ilmeisesti sotasaalista, otettu venäläisiltä sotilailta, jotka Mannerheimin joukot ensi töikseen riisuivat aseista.
Kuvassa oikealla oleva saksalaissotilas kuului von der Goltzin komentamaan Itämeren divisioonaan, ja hänellä on päässään saksalainen teräskypärä vuosimallia 1916. Suomalaisten myöhemmin tekemissä testeissä saksalainen kypärä osoittautui parhaaksi, ja niinpä siitä tuli Suomen armeijan peruskypärä vuosikymmeniksi. Myös HP kantoi sitä vielä 1960-luvun alussa palvellessaan Porin Prikaatissa ja RUK:ssa.
Vielä yksi kiintoisa yksityiskohta. Kun jatkosodan päättyessä Suomen armeijan varastoissa oli satoja tuhansia tarpeettomiksi käyneitä teräskypäriä - paljon muitakin malleja kuin tuo saksalainen, mm. venäläisiä sotasaaliskypäriä - metallitehtaat ostivat niitä omaan käyttöönsä kun teräksestä oli kaikkien raaka-aineiden tapaan kova pula. Myös GWS osti ylijäämäkypäriä ja prässäsi niistä teräskattiloita, joilla oli enemmän kysyntää. Kyseessä oli siis vanhan miekat auroiksi -teeman sovellutus. Toinen tunnetumpi sovellutus on se, kun uuden pikku-Valmetin, siis sen traktorin ensimmäisen mallin eli "Piikkilangankiristäjän", runkona käytettiin alkuun tykinputkia.
No, se löytö: Ensimmäisessä maailmansodassa 1914-18, johon silloinen isäntämaamme Venäjä otti osaa ja tarvitsi runsaasti erilaisia sotatarvikkeita, se tilasi niitä paljon myös Suomesta. Vuonna 1917, ennen itsenäistymistämme, Venäjän armeija tilasi Suomesta mm. puoli miljoonaa teräskypärää, joista 100 000 tilattiin GWS:ltä, siis Jääkärinkadulta, jossa ne prässättiin Venäjältä tulleista teräslevyistä. Venäläismallinen kypärä oli vuosimallia 1917. Oheisessa asevelikortissa vuodelta 1918 venäläiskypärä näkyy vasemmalla olevan valkokaartin sotilaan päässä. Kun Mannerheimin armeijalla ei omia kypäriä ollut, kypärä oli ilmeisesti sotasaalista, otettu venäläisiltä sotilailta, jotka Mannerheimin joukot ensi töikseen riisuivat aseista.
Kuvassa oikealla oleva saksalaissotilas kuului von der Goltzin komentamaan Itämeren divisioonaan, ja hänellä on päässään saksalainen teräskypärä vuosimallia 1916. Suomalaisten myöhemmin tekemissä testeissä saksalainen kypärä osoittautui parhaaksi, ja niinpä siitä tuli Suomen armeijan peruskypärä vuosikymmeniksi. Myös HP kantoi sitä vielä 1960-luvun alussa palvellessaan Porin Prikaatissa ja RUK:ssa.
Vielä yksi kiintoisa yksityiskohta. Kun jatkosodan päättyessä Suomen armeijan varastoissa oli satoja tuhansia tarpeettomiksi käyneitä teräskypäriä - paljon muitakin malleja kuin tuo saksalainen, mm. venäläisiä sotasaaliskypäriä - metallitehtaat ostivat niitä omaan käyttöönsä kun teräksestä oli kaikkien raaka-aineiden tapaan kova pula. Myös GWS osti ylijäämäkypäriä ja prässäsi niistä teräskattiloita, joilla oli enemmän kysyntää. Kyseessä oli siis vanhan miekat auroiksi -teeman sovellutus. Toinen tunnetumpi sovellutus on se, kun uuden pikku-Valmetin, siis sen traktorin ensimmäisen mallin eli "Piikkilangankiristäjän", runkona käytettiin alkuun tykinputkia.
Tuesday, January 12, 2016
Miten olisi Myrskyluodon Maija Lahdessa?
Jos olet kiinnostunut, ilmoita siitä osoitteeseen: touko.perko.ky@elisanet.fi
Wednesday, January 6, 2016
Maalintekijä Luojan armosta
Eilen päättyneet nuorten jääkiekon MM-kisat Helsingissä tarjosivat parasta mahdollista urheiluviihdettä roppakaupalla, huipentumanaan Suomen ja Venäjän välinen loppuottelu. Joukkueemme pelaajia on jo mediassa ehditty moneen kertaan hehkuttaa, mutta HP laittaa tähän vielä oman kommenttinsa. Hän nostaa kisojen parhaaksi pelaajaksi Patrick Laineen, jonka kaukolaukaus on suorastaan maaginen. Siinä kun useimmat ampuvat suoraan päin maalivahtia tai tolppaan tai metrikaupalla ohi maalin, Laine lataa kiekon sinne minne pitää: maalitolpan ja maalivahdin väliin ja sopivan korkealle.
Ihme, jos Kari Jalonen ei nosta tätä nuorukaista (17 v.) tulevana keväänä myös miesten MM-joukkueeseen, josta on vuodesta toiseen puuttunut tämän tason maalintekijä. Eikä kaukana ole sekään ajatus, että koko ketju - Laine-Aho-Puljujärvi - edustaisi Suomea myös miesten tasolla.
Ihme, jos Kari Jalonen ei nosta tätä nuorukaista (17 v.) tulevana keväänä myös miesten MM-joukkueeseen, josta on vuodesta toiseen puuttunut tämän tason maalintekijä. Eikä kaukana ole sekään ajatus, että koko ketju - Laine-Aho-Puljujärvi - edustaisi Suomea myös miesten tasolla.
Friday, January 1, 2016
Moninkertainen juhlavuosi päättyi
Vuoteen 2015 sisältyi monia juhlan aiheita. HP:n näkökulmasta ne tärkeimmät olivat Artturi Ilmari Virtasen 120-vuotissyntymäpäivä 15. tammikuuta, jolloin julkistettiin myös HP:n kirjoittama elämäkerta Mies, liekki ja unelma (Otava). Tilaisuus oli myös Valion 110-juhlavuoden avaus. 10. joulukuuta tuli kuluneeksi 70 vuotta siitä, kun Virtanen sai kemian Nobel-palkinnon. Se on edelleenkin ainoa Suomeen tullut tiedenobel. Unohtaa ei sovi myöskään Jääskeläisen Pekan hienoa 70-vuotismatkaa Tallinnaan 4-5. huhtikuuta. Näistä kaikista merkkipäivistä HP on aikanaan kertonut.
Vuoden 2015 muistelu on hyvä lopettaa kuvasarjalla, jossa nobelisti Virtanen nousee vielä kerran (ei varmaan viimeistä kertaa) pääosaan. 10. joulukuuta, jolloin Valion auditoriossa pidettiin A.V. Virtasen juhlaseminaari, pääkonttorin ala-aulassa paljastettiin nobelistin roolia korostava näyttely. Virtanenhan johti Valion tutkimuslaitosta ja samalla koko maan biotieteiden tutkimusta yli 50 vuotta. Aivan huikea oli miehen ura kaiken kaikkiaan, ja siihen mahtui valtavan paljon muutakin kuin Nobel-voiton tuoneet keksinnöt.
Virtanen sai palkintonsa Ruotsin kuninkaan kädestä, niin kuin saavat kaikki nykyisetkin nobelistit (poikkeuksena rauhanpalkinto, jonka luovuttaa Norjan kuningas). Tämä osoittaa, että monarkialla on edelleen voimaa.
Pääkonttorin komeaan ala-aulaan siirrettiin myös Virtasen työhuone. Se on mahdollisimman tarkka kopio siitä Biokemiallisen tutkimuslaitoksen huoneesta, jossa Virtanen työskenteli, silloin kun ei työskennellyt laboratoriossa, vuosikymmeniä. Pöydät, vitriinit, kaapistot, mitalit, kunniakirjat, tohtorinhatut, puhelin, karttapallo ja monet muut ovat alkuperäisiä. Ennen joulukuuta 2015 Virtasen työhuoneen kopio sijaitsi Valion tutkimus- ja tuotekehityskeskuksessa Pitäjänmäellä, jonne vain arvokkaimmat vieraat pääsivät sisälle. Tähän uuteen huoneeseen ei tarvitse pyytää erikoislupaa, sisällä näkymät avautuvat kahdesta ikkunasta. Nämäkin valokuvat on otettu ikkunoiden läpi.
Tässä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio pöydällä olevaan herbaarioon, johon Artturi Viipurin Klassillista Lyseota käydessään keräsi kunnioitettavat yli 700 kasvia kaupungin ympäristöstä ja lähisaarista. Joukossa on monia harvinaisuuksia. Lyseon muut pojat pyrkivät hoitamaan kasvinkeräyksen perinteisellä tavalla, käyttämällä isoveljiensä tai serkkujensa keräämiä kasveja.
Ja lopuksi. Kiitokset kaikille ystäville ja blogin lukijoille kuluneesta vuodesta. Terveyttä ja rauhallista vuotta 2016.
Vuoden 2015 muistelu on hyvä lopettaa kuvasarjalla, jossa nobelisti Virtanen nousee vielä kerran (ei varmaan viimeistä kertaa) pääosaan. 10. joulukuuta, jolloin Valion auditoriossa pidettiin A.V. Virtasen juhlaseminaari, pääkonttorin ala-aulassa paljastettiin nobelistin roolia korostava näyttely. Virtanenhan johti Valion tutkimuslaitosta ja samalla koko maan biotieteiden tutkimusta yli 50 vuotta. Aivan huikea oli miehen ura kaiken kaikkiaan, ja siihen mahtui valtavan paljon muutakin kuin Nobel-voiton tuoneet keksinnöt.
Virtanen sai palkintonsa Ruotsin kuninkaan kädestä, niin kuin saavat kaikki nykyisetkin nobelistit (poikkeuksena rauhanpalkinto, jonka luovuttaa Norjan kuningas). Tämä osoittaa, että monarkialla on edelleen voimaa.
Pääkonttorin komeaan ala-aulaan siirrettiin myös Virtasen työhuone. Se on mahdollisimman tarkka kopio siitä Biokemiallisen tutkimuslaitoksen huoneesta, jossa Virtanen työskenteli, silloin kun ei työskennellyt laboratoriossa, vuosikymmeniä. Pöydät, vitriinit, kaapistot, mitalit, kunniakirjat, tohtorinhatut, puhelin, karttapallo ja monet muut ovat alkuperäisiä. Ennen joulukuuta 2015 Virtasen työhuoneen kopio sijaitsi Valion tutkimus- ja tuotekehityskeskuksessa Pitäjänmäellä, jonne vain arvokkaimmat vieraat pääsivät sisälle. Tähän uuteen huoneeseen ei tarvitse pyytää erikoislupaa, sisällä näkymät avautuvat kahdesta ikkunasta. Nämäkin valokuvat on otettu ikkunoiden läpi.
Tässä kuvassa kannattaa kiinnittää huomio pöydällä olevaan herbaarioon, johon Artturi Viipurin Klassillista Lyseota käydessään keräsi kunnioitettavat yli 700 kasvia kaupungin ympäristöstä ja lähisaarista. Joukossa on monia harvinaisuuksia. Lyseon muut pojat pyrkivät hoitamaan kasvinkeräyksen perinteisellä tavalla, käyttämällä isoveljiensä tai serkkujensa keräämiä kasveja.
Ja lopuksi. Kiitokset kaikille ystäville ja blogin lukijoille kuluneesta vuodesta. Terveyttä ja rauhallista vuotta 2016.
Saturday, December 26, 2015
Joulunviettoa omaisten ja ystävien kanssa
Joulunviettomme alkoi jo tiistaina, kun Juhan perhe tuli Jääkärinkadulle tuomaan joulutervehdyksen ja nauttimassa glögit. Joulun espoolaiset viettivät Jyväskylässä Satun vanhempien luona.
Aatonaattona HP ja Ulla kävivät Turussa Maijan ja Oskarin haudalla viemässä kynttilä- ja kuusenhavutervehdyksen. Kun Citroen talvehtii autohotellissa Tattarinsuolla, matka taittui mukavasti Onnibussilla, joka nykyisin on niitä mukavimpia tapoja matkustaa: nopea ja edullinen (meno aamulla 5 euroa ja paluun illan suussa 7 euroa). Lounaan söimme Hamburger Börssissä, jossa oli tehty paljon hyvän joulutunnelman eteen. Kuvia tältä matkalta ei tullut otetuksi.
Jouluaaton juhlaa - kun ensin olimme katsoneet Joulurauhan julistuksen Suomen Turusta - vietimme Susannan, Timon, Kustin ja Sakken kodissa Lapinlahdenkadulla. Mukana oli juhlaan motivoitunut Saara.
Myös Antti-vaari Kauniaisista oli paikalla, ja alkujuomana oli glögin sijasta kuohuviinit.
Kun joukko oli suurehko, kätevää oli, että päivällisen ainekset oli katettu noutopöytään. Timo ja Susanna vastasivat kattauksesta. Juhan perhe oli jo aikaisemmin aamulla käynyt tuomassa joululahjat sekä Juhan laittamat kalaherkut - silakkaa neljää eri sorttia. Ulla puolestaan toi pöytään rosolit ja lantut, kuten isomammalle sopikin. Myöhemmin kahvin kera nautittiin vielä Ullan tekemä Jouluhalko, suklaalla kuoritettu kääretorttu.
Joulupäivällisen loppupuolella, ennen jälkiruokia, istahdimme vetämään henkeä. Sakke jakoi lahjat, yhden kerrallaan. Ilo moninkertaistui, kun lahjan saaja avasi pakettinsa ja muut iloitsivat yhdessä. Ja sitten oli seuraavan lahjan vuoro.
Kaikesta päätellen myös HP oli ollut kiltti, koska hän sai, yhdessä vaimonsa kanssa lastensa perheiltä illan suurimman ja painavimman lahjan, kuten Sakke erikseen korosti. Nyt HP:kin voi kotonaan nauttia suosikkikahviaan espressoa.
Välillä katsoimme televisiosta ohjelmaa Joulun tähdet Helsingissä, jossa vanhat ystävät Korpilahdelta, Aili ja Osmo Ikonen, lauloivat kauniita joululauluja uusina, jazzahtavina sovituksia.
Kusti oli tavannut Ikosen sisarukset 17 vuotta sitten, kun nämä aloittelevina taiteilijoina esiintyivät Satun ja Juhan häissä Jyväskylässä. Kusti oli silloin noin kuukauden ikäinen ja Aili ja Osmokin vielä koululasia, jotka vähän ujostellen epäröivät etukäteen, että mahtoiko heidän taitonsa riittää. Nyt he ovat kansakunnan huipulla, vakioesiintyjiä mm. Linnan itsenäisyysjuhlissa.
Lopuksi vielä kuva Blue Moon Cornerista, jossa komeilevat Ullan ja Raimon Susannalle ja Timolle lahjoittama komea nahkainen nojatuoli ja tyylikäs lukulamppu. Tässä Halosten perheen kelpaa lukea joululahjakirjojaan, joita he saivat useita. Kusti ja Sakkekin tietävät sen, että kirjan lukeminen kannattaa aina.
Joulupäivän brunssille aattoillan juhlaväki kokoontui Jääkärinkadulle.
Jääkärinkadulla on jo vuosia sitten luovuttu varsinaisesta joulukuusesta ja siirrytty helppokäyttöisimpiin joulun symboleihin.
Mukana olivat myös pitkäaikaiset ystävämme Ulla ja Raimo Kulosaaresta.
Ullan brunssi oli oikeastaan täysimittainen viiden ruokalajin päivällinen, kuten seuraavista kuvista ilmenee. Vain pääruoka, tällä kertaa ankanrinta, jäi kuvaamatta, mutta niinhän se Homeroskin joskus nukahti.
Tapaninpäivän otimme sitten rennosti kotosalla joulun herkkuja nautiskellen. Juhan perhe ajoi Jyväskylästä Espooseen ja Susannan perhe puolestaan lähti viikon liikuntalomalle Kanarian saarille.
Parhaat kiitokset kaikille mukavasta yhteisestä joulusta. Hyvä ruoka, ystävät sekä elämykset kuten matkustaminen ovat tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ne tekijät, joista onnellinen elämä rakentuu.
Aatonaattona HP ja Ulla kävivät Turussa Maijan ja Oskarin haudalla viemässä kynttilä- ja kuusenhavutervehdyksen. Kun Citroen talvehtii autohotellissa Tattarinsuolla, matka taittui mukavasti Onnibussilla, joka nykyisin on niitä mukavimpia tapoja matkustaa: nopea ja edullinen (meno aamulla 5 euroa ja paluun illan suussa 7 euroa). Lounaan söimme Hamburger Börssissä, jossa oli tehty paljon hyvän joulutunnelman eteen. Kuvia tältä matkalta ei tullut otetuksi.
Jouluaaton juhlaa - kun ensin olimme katsoneet Joulurauhan julistuksen Suomen Turusta - vietimme Susannan, Timon, Kustin ja Sakken kodissa Lapinlahdenkadulla. Mukana oli juhlaan motivoitunut Saara.
Myös Antti-vaari Kauniaisista oli paikalla, ja alkujuomana oli glögin sijasta kuohuviinit.
Joulupäivällisen loppupuolella, ennen jälkiruokia, istahdimme vetämään henkeä. Sakke jakoi lahjat, yhden kerrallaan. Ilo moninkertaistui, kun lahjan saaja avasi pakettinsa ja muut iloitsivat yhdessä. Ja sitten oli seuraavan lahjan vuoro.
Kaikesta päätellen myös HP oli ollut kiltti, koska hän sai, yhdessä vaimonsa kanssa lastensa perheiltä illan suurimman ja painavimman lahjan, kuten Sakke erikseen korosti. Nyt HP:kin voi kotonaan nauttia suosikkikahviaan espressoa.
Välillä katsoimme televisiosta ohjelmaa Joulun tähdet Helsingissä, jossa vanhat ystävät Korpilahdelta, Aili ja Osmo Ikonen, lauloivat kauniita joululauluja uusina, jazzahtavina sovituksia.
Kusti oli tavannut Ikosen sisarukset 17 vuotta sitten, kun nämä aloittelevina taiteilijoina esiintyivät Satun ja Juhan häissä Jyväskylässä. Kusti oli silloin noin kuukauden ikäinen ja Aili ja Osmokin vielä koululasia, jotka vähän ujostellen epäröivät etukäteen, että mahtoiko heidän taitonsa riittää. Nyt he ovat kansakunnan huipulla, vakioesiintyjiä mm. Linnan itsenäisyysjuhlissa.
Lopuksi vielä kuva Blue Moon Cornerista, jossa komeilevat Ullan ja Raimon Susannalle ja Timolle lahjoittama komea nahkainen nojatuoli ja tyylikäs lukulamppu. Tässä Halosten perheen kelpaa lukea joululahjakirjojaan, joita he saivat useita. Kusti ja Sakkekin tietävät sen, että kirjan lukeminen kannattaa aina.
Joulupäivän brunssille aattoillan juhlaväki kokoontui Jääkärinkadulle.
Jääkärinkadulla on jo vuosia sitten luovuttu varsinaisesta joulukuusesta ja siirrytty helppokäyttöisimpiin joulun symboleihin.
Mukana olivat myös pitkäaikaiset ystävämme Ulla ja Raimo Kulosaaresta.
Ullan brunssi oli oikeastaan täysimittainen viiden ruokalajin päivällinen, kuten seuraavista kuvista ilmenee. Vain pääruoka, tällä kertaa ankanrinta, jäi kuvaamatta, mutta niinhän se Homeroskin joskus nukahti.
Tapaninpäivän otimme sitten rennosti kotosalla joulun herkkuja nautiskellen. Juhan perhe ajoi Jyväskylästä Espooseen ja Susannan perhe puolestaan lähti viikon liikuntalomalle Kanarian saarille.
Parhaat kiitokset kaikille mukavasta yhteisestä joulusta. Hyvä ruoka, ystävät sekä elämykset kuten matkustaminen ovat tuoreen amerikkalaistutkimuksen mukaan ne tekijät, joista onnellinen elämä rakentuu.
Tuesday, December 22, 2015
Joulun tunnelmointia Tallinnassa
Tämän kertaisessa lepolomaraportissa HP ei kerro mitään Kalev Spasta eikä Estonian La Traviatasta, jottei arvoisa lukija pitkästyisi tyyliin: niistähän olet kertonut muutaman kerran aiemminkin.
Sen sijaan HP laittaa jokusen kuvan Tallinnan joulutorista, joka komeassa ympäristössään Raatitorilla on keskiaikaisen lumoava.
Raatihuoneentorin joulukuusiperinne on Euroopan vanhin, peräisin 1400-luvulta.
Kaikki vanhat Tallinnan-kävijät muistavat legendaarisen Vana Toomaksen jo neuvostoajoilta. Sinne oli 1970-luvulla pitkät jonot, mutta kymmenen markan seteli oikeutti kävelemään jonon ohi. Eihän se kovin solidaarista ollut, mutta toisaalta: ei järjestelmä ollut suomalaisten vika, vaikka jotkut sitä meillä saattoivat kannattaakin.
Paluumatkalla laivasatamassa meidät yllätti Tallinnan sataman puhallinorkesteri, joka soitti jouluisia säveliä matkustajien iloksi. Soittopaikka satamarakennuksen kolmannessa kerroksessa oli valittu sillä tavalla hyvin, että orkesterista oikealla avautui iso porraskäytävä ja näin reipas soitto kuului hyvin myös alempiin kerroksiin.
Lopuksi HP toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhallista mutta iloista joulua.
Sen sijaan HP laittaa jokusen kuvan Tallinnan joulutorista, joka komeassa ympäristössään Raatitorilla on keskiaikaisen lumoava.
Raatihuoneentorin joulukuusiperinne on Euroopan vanhin, peräisin 1400-luvulta.
Kaikki vanhat Tallinnan-kävijät muistavat legendaarisen Vana Toomaksen jo neuvostoajoilta. Sinne oli 1970-luvulla pitkät jonot, mutta kymmenen markan seteli oikeutti kävelemään jonon ohi. Eihän se kovin solidaarista ollut, mutta toisaalta: ei järjestelmä ollut suomalaisten vika, vaikka jotkut sitä meillä saattoivat kannattaakin.
Paluumatkalla laivasatamassa meidät yllätti Tallinnan sataman puhallinorkesteri, joka soitti jouluisia säveliä matkustajien iloksi. Soittopaikka satamarakennuksen kolmannessa kerroksessa oli valittu sillä tavalla hyvin, että orkesterista oikealla avautui iso porraskäytävä ja näin reipas soitto kuului hyvin myös alempiin kerroksiin.
Lopuksi HP toivottaa kaikille blogin lukijoille rauhallista mutta iloista joulua.
Subscribe to:
Posts (Atom)