Varrion suvun juhla Kemijärvellä

Kesän ehdottomia huipentumia oli Ullan äidin Kaijan Varrio-suvun juhlatapaaminen. Kaijan äidin Jemiinan ja isän Johan Petterin jälkeläisiä on syntynyt runsaat kaksi sataa, ja heistä 75 oli kokoontunut Kemijärvelle. Osa oli tullut hyvinkin kaukaa, monet mm. Helsingistä. Tapaaminen alkoi vanhalla hautausmaalla, jossa järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, lankoveli Pentti, Kaijan kolmesta pojasta vanhin, laski seppeleen isovanhempiensa haudalle. Kemijärven kirkko oli remontissa ja siksi huputettu. Varsinainen sukujuhla pidettiin Tapionniemen kylätalossa, jolle vähän aikaisemmin oli myönnetty Vuoden lappilainen kylä -tunnustuspalkinto. Puitteet olivat sekä komeat että perinteiset, ja kylätalon emännät olivat loihtineet talkoovoimin maukkaan tarjoilun (lohikeittoa, leipää, kakkua ja kahvia). Pentin tehtäviin kuului täälläkin kutsua juhlaväki peremmälle. Itse juhlassa suvun eri haarojen edustajat kertoivat, miten Jemiinan ja Johan Petterin lasten sukuhaarat olivat karttuneet. Tapaamisen lopuksi juhlaväki kokoontui perinteiseen yhteiskuvaan, johon HP ei kuvan ottajana päässyt mukaan. Niinpä hän "sukuun naitujen" edustajana poseerasi vaimonsa pyynnöstä ihan yksinään. Kertomuksen päättää kuva Ellistä (Pentin tyttäriä), hänen miehestään Rikusta ja pojastaan Pontuksesta. Mukana on myös perheen koira, joka tietysti on Mäykkyjen rotua. Journalististen oppien mukaan kuva on tämän kuvakavalkadin katsotuin, onhan siinä sekä pieni lapsi että koira. Siinä kun muut hymyilevät kameralle, Mäykky tarkkailee ympäristöä ja vartioi, että perheellä on kaikki hyvin. Parhaat kiitokset sukukokouksen järjestäjille. Olitte onnistuneet kaikessa, kun sääkin oli kesän parhaimpia. Penalle erityiskiitos kahden yön majoituksesta.

Kesäkuun vieraat Toukolassa

Kesämökkeilyn ja pitkän kesän parhaita puolia ovat erilaiset sosiaaliset tapaamiset. Paikkojen kunnostuksen jälkeen oli mukava kestitä vieraita, joiden luona saatamme sitten talvella tehdä vastavierailuja. Ensimmäiset vieraamme viiden päivän ajan olivat Veera ja ystävänsä Minni, nyt jo neljännen kerran Toukolassa. He viettävät viimeistä kesälomaansa lukiolaisina, sillä syksyllä alkaa heidän yo-vuotensa. Tämä näkyi myös Toukolan ohjelmassa, sillä joka päivä he keskittyivät parin tunnin ajan englannin kielioppiin. Muuten ohjelma oli entisensä: lenkkeilyä, saunomista, letunpaistoa, illanviettoa "tulilla" eli laavulla sekä lounas- ja päivälliskeskusteluja Toukolan tilanpitäjien kanssa. Veera tuli toistamiseen Toukolaan runsaan viikon kuluttua yhdessä vanhempiensa Satun ja Juhan ja veljensä Jaakon kanssa. Vietimme yhteisen Juhannusaaton, seuraavana päivänä he jatkoivat Satun vanhempien luo Hankasalmen huvilalle. Aattoillan sää suosi ohjelmaamme, jonka pääosa oli rosvopaisti. HP oli pitänyt isoa tulta yllä kello kymmenestä. Kello kaksi hiilloksen alle laitettiin lihat, jotka Juha oli tuonut Helsingistä maineikkaasta Veijo Votkinsin lihatalosta (kaksi kiloa karitsaa ja kilo sianlihaa). Juha myös maustoi (suolasi) lihat ja laittoi ne uunikuntoon. Lihat kypsyivät ison hiilloksen ja jatkuvan tulen alla neljä tuntia. Ja lopputulos oli onnistunut kerrassaan. Rosvopaistia jäi Ullan ja HP:n herkuksi vielä moneksi päiväksi Juhannuksen jälkeen. Kesäkuun lopulla saimme vieraaksemme ensin Pentin Helsingistä ja vielä samana päivänä saapuivat Ritva ja Ilkka Karttulasta (Kuopiosta). Meillä oli rattoisaa keskustelua, miesten saunaa ja illalliseksi Ullan laittama herkullinen uunilohi. Parasta oli menneiden muistelu kun kaikki tunsivat toisensa jo ammoisesta 1960-luvusta alkaen. Seuraava aamuna Pentti jatkoi matkaansa Kemijärvelle, valmistelemaan äitinsä suvun Varrion sukujuhlaa 21.heinäkuuta, mihin mekin osallistumme, ja teemme samalla isohkon Suomi-kierroksen. Ritvan ja Ilkan kanssa jatkoimme yhteiseloa käymällä Petäjäveden vanhassa kirkossa ja Mäntän Serlachius-museossa. Mutta se onkin jo oman juttunsa väärti.

Bussiretkemme toinen huippukohde

Edellisessä jutussaan HP käsitteli hienoa Laukon kartanoa, jossa vierailimme toukokuussa. Samalla matkalla kävimme myös kovia kokeneessa Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, joka vaurioitui pahoin tuhopoltossa vuonna 1997. Kirkko rakennettiin uudelleen pääosin vapaaehtoisin voimin. Restaurointi kesti 12 vuotta. Tuhopolttaja oli 25-vuotias mies, joka etsi kirkosta ehtoollisviiniä ja myytävissä olevaa tavaraa. Kun niitä ei löytynyt, hän sytytti kello viisi aamulla kostoksi kirkon tuleen polttamalla kynttilöitä kirkkosalin penkkien alla. Jälki oli kamalaa, kuten alla olevasta kuvasta huomaat. Restauroinnin jälkeen Pyhän Olavin kirkko on ollut matkailunähtävyys, ja sen tuhansien vapaaehtoisten työtä on käyty ihailemassa aina ulkomaita myöten. Meillä oli retkellämme asiantunteva opas, Tyrvään eläkkeellä olevan rovasti Osmo Ojansivu, jonka esitystä oli nautinto kuunnella. Ei kirkko entisensä ole - eikä siihen ole edes pyritty - mutta vaikuttava osoitus vapaaehtoistyön ja myös uskonnon voimasta. Kirkon uudet taideteokset olivat Kuutti Lavosen ja Osmo Rauhalan käsialaa. He toki saivat työstään ansaitut palkkiot. Paljonko, sitä meille ei kerrottu, mutta suuren työn hekin olivat tehneet. Lounaan söimme kauniisti entisöidyssä Tyrvään Pappilassa, josta myös on tullut alueen nähtävyys ja virkistyksen kohde. Pappilan ensimmäinen versio, puurakennus, poltettiin sekin, kun punaiset tuhosivat pappilan kevään 1918 tunnelmissa, kuten he polttivat koko silloisen Vammalan kauppalan ja suuren osa Laukon kartanon rakennuksista. Tyrvään Pappilassa on myös mukavat ulkotilat mm. konsertteihin. Esimerkkinä parin viikon päästä pidettävä Sastamala Jazz, jossa sukulaismies Jukka Perkokin esiintyy.

Laukon vanha herra ja uusi rouva

Laukon kartano Hämeessä on Suomen vanhimpia ja kuuluisimpia aateliskartanoita, jota maineikas Kurki-suku hallitsi vuosisatoja 1400-luvulta vuoteen 1817. Tunnettuja haltijoita olivat Turun linnanherra Klaus Kurki ja Turun piispa Arvid Kurki sekä 1600-luvulla elänyt ja Eurooppaa sekä opiskellen että sotaretkillä kiertänyt Gabriel Kurki. Viimeksi mainitusta kartanon nykyinen rouva ja omistaja Liisa Lagerstam on kirjoittanut loistavan elämäkerran, joka ilmestyi ensin englanniksi kulttuurihistorian väitöskirjana Turussa 2007 ja sitten 2016 hienona suomennoksena otsikolla Laukon herra - Gabriel Kurki 1630-1712. Teoksen kustansi Laukon kartano, joka on kustantanut muutaman muunkin teoksen. Tätä Laukon herraa lukee kuin parasta kaunokirjallisuutta. Olimme Laukossa toukokuun alussa Eevan lukijamatkalla. Kohteet olivat kiinnostavia, niistä muista kerron myöhemmin, oppaat erinomaisia, ruokailut maittavia ja bussi hieno. Eikä tarvitse tuntea huonoa omaatuntoa sen iänikuisen lentämisen takia. Huipputason oppaamme Laukossa oli tohtori Liisa Lagerstam, joka kaiken muun lisäksi oli mitä miellyttävin nuori nainen. Mikä hienointa, Laukko lahjoitti meille yhden kirjan kullekin ja muut oli ostettavissa sopuhintaan. Kartanossa näimme myös kauniita pukuja ja hienoja tauluja, joita linnan rouva meille esitteli. Kartanon nykyiset rakennukset ovat noin vuodelta 1930. Vanhat rakennukset joutuivat punaisten polttamiksi 1918. Kapinalliset kostivat Laukon silloiselle omistajasuvulle Standertskjöldeille, joka oli oppinut käytöstapansa Venäjällä eikä arvostanut torppareitaan. Laukon nykyisen päärakennuksen rakennutti tehtailija Rafael Haarla, joka suosi kartanon puistossa mm. Jussi Mäntysen patsaita. Muuta kulttuuria edustivat Elias Lönnroth, joka toimi kotiopettajana Laukossa ja sai valmiiksi niin Kalevalan kuin Elinan surmarunon Kantelettareseen. Monia muitakin kiintoisia asioita kuulimme:eräs italialainen kotiopettaja sai myöhemmin kirjallisuuden nobel-palkinnon, miten 3-4 Yhdysvalloista tuotua peuraa saivat aikaan ison peurakantamme (noin 300 000), ja miten Liisa Lagerstamin isä Juhani rakensi Laukosta menestyvän ravitallin. Nyt Liisa yhdessä miehensä Jounin kanssa kehittävät vanhasta kartanostaan monipuolista ja sivistynyttä lomakohdetta. HP suosittelee Laukkoa kaikille ystävilleen. Kannattaa ehdottomasti käydä. Se on sopivan lähellä, 40 kilometriä Tampereelta etelään.

Onnistuneen kouluvuoden sadonkorjuu

Ulla ja HP kutsuivat heimonsa nuorimmaiset suosikkiravintolaansa Virgin Oiliin. Keskustelussa vaihdoimme päättyneen kouluvuoden kuulumiset ja nautimme maittavan päivällisen. Kohokohta oli tälläkin kertaan HP:n stipendienjako, minkä jälkeen asetuimme yhteiskuvaan. Pari päivää myöhemmin tapasimme Kauniaisissa, jossa juhlimme Timpan siskon Kristiinan esikoinen Juliuksen valkolakkia. Myös isä Klaus oli ylpeä pojastaan. Perheen toiseksi vanhin poika Henrik oli vastikään palannut vaihto-oppilaskaudestaan Yhdysvalloista. Nyt hän hoiti suvereenisti juhlien ruokatarjoilun, grillasi lihat, vihannekset ja perunat. Lihaa oli ainakin kolmea eri sorttia. Henrikille on helppo ennustaa mestarikokin uraa, jos sattuisi sille tielle lähtemään. Olihan siellä muitakin tuttuja, kuten Vaari, Kusti, Sakke, Susanna ja Klausin sisar Laura. Yo-juhlien vieraat oli sillä tavalla porrastettu, että ensin juhlivat sukulaiset, joihin meidätkin oli laskettu, ja noin parin tunnin päästä tulivat sitten muut: Juliuksen koulu- ja urheilutoverit ja hänen vanhempiensa perhetutut. Siinä vaiheessa me teimme tilaa, joten siitä ei sen enempää.