Sunday, February 11, 2007

Ihan tavallinen viikko

Elämä täällä näyttää vakiintuvan uomiinsa myös au pairin näkokulmasta. Arkipäivän ohjelma on se, että Timppa ja Kusti lähtevät ennen kahdeksaa, Kusti kouluun ja Timppa Nokialle. Tuntia myöhemmin viemme ensin Sakken omaan kouluunsa, jonka nimi on Primerose School - Early learning School. Sen jälkeen vien Susannan metroon, joka ajaa puolessa tunnissa Atlantaan. Minä haen pojat koulusta 5-6 välillä, jonka jälkeen syömme kolmestaan - lihapullia, nakkeja, lasagnea ym. yksinkertaista kotiruokaa. Timppa tulee joskus seitsemän aikoihin ja Susanna yliopistolta kahdeksalta, paitsi tiistaisin yhdeltätoista, siis illalla.




Lauantaina Timpalla oli ohjelmassa kolmen tunnin pyöräretki maastossa kollegojen kanssa. Susanna käytti sen ajan siivoukseen ja pojat nauttivat kun saivat ihan vain olla kotona ilman erityisempää ohjelmaa. Minulla on matkassa Salokankailta lainattu 22-osainen The West Wing, ensimmäisen tuotantokauden jaksot. Olen jäänyt siihen koukkuun, ja niitä katselin päivän mittaan jotain pari tuntia. Lisäksi otin kirjahyllystä Mika Waltarin teoksen Johannes Angelos (1952), jonka olen lukenut joskus puoli vuosisataa sitten. Kyllä Waltaria kannattaa edelleenkin lukea: kuvaus siitä, miten turkkilaiset valtasivat Konstantinopolin 1453, on kiinnostava, varsinkin kun olin juuri lukenut Otavan maailmanhistoriasta Rooman imperiumin jakautumisesta Länsi- ja Itä-Roomaan. Aion kevään aikana lukea vielä Waltarin Mikael Karvajalan ja Valtakunnan perilliset, ehkä myös Sinuhen, jonka olen lukenut kyllä useasti. Nämä kirjat ovat tulleet isäni perintönä Susannalle.



Tänään sunnuntaina olimme perinteiseen tapaan uimahallissa. Laitan siitä mukaan muutaman ulkokuvan. Kun uinnin jälkeen söimme pientä välipalaa, uimahallin terassi oli jo auki ja aterioimme siellä.

No comments: