Parsaviikot Jääkärinkadulla

Melkein vastapäätä taloamme on ravintola nimeltä Maxhill, joka on erittäin suosittu lounas- ja iltaravintola.

Viime viikolla Maxhill aloitti parsakauden, jota minäkin kävin testaamassa. Valitsin annoksen, jossa oli vihreää parsaa, Parman kinkkua ja uppomuna. Juomaksi otin tarjoilijan suosittelemaa australiaista Riezling-tyyppistä valkoviiniä. Ei paha.

Sweet Saturday siirtyi laidunkauteen

Vanhassa agraariyhteisössä laidunkausi alkoi, kun talviruokinta päättyi ja karja pääsi ulkoruokintaan, josta se nautti täysin rinnoin ja antoi palkinnoksi runsaan tuotannon. Urbaaniyhteisöllä ei ole laitumia vaan se siirtyy sisätiloista terasseille. Alkaa siis terassikausi.

Tänään Helsingin keskustassa klo 13 oli lämpöä noin 11-12 C, joten kaupungin terassit olivat koko lailla täynnä. Mekin Sweet Saturdayssa avasimme terassikautemme. Tosin sen verran oli viimaa, että toiset otimme sisätiloissa. Mutta mukavaa oli, lähes parin tunnin verran.

Upeat juhlat Turussa - Kritiikki 50 vuotta

Turun yliopiston historianopiskelijoiden yhdistys Kritiikki ry vietti perjantaina 50-vuotisjuhliaan. Paikka oli hieno, vanha ja perinteinen VPK:n talo Turun keskustassa. Läsnä oli 260 entistä ja nykyistä kriittikkiläistä.

Opiskelutoverini ja Karhu-koplan jäsen Simo S. Soininen onnitteli yhdistystä vanhempien ikäluokkien puolesta. Simo oli Kritiikin puheenjohtaja 1965-1966.

Yhdistys oli nähnyt paljon vaivaa. Ohjelma oli juhlava, neljän ruokalajin illallinen juomineen tarjoiltiin pöytiin, rehtori Keijo Virtanen, 60-luvun kritiikkiläisiä, puhui viisaita ja myös hauskasti. Ilta päättyi tanssiaisiin, jotka puolen yön jälkeen jatkuivat Ikituurissa. Me 60-lukulaiset jätimme kyllä jatkot väliin. Myöskään silliaamiaiselle Littoisiin emme menneet. Jotain täytyi jättää nuoremmille.

Juhlassa tapasin monta vanhaa ystävää, kuten Veikko Laakson, Keijo Virtasen ja Timo Joutsamon.

Mukana olivat myös Maija-Leena ja Reino Kero, Pirkko ja Simo Soininen sekä Raimo Pohjola. Timo ja Raimo olivat Kritiikin puheenjohtajia 1960-luvulla. Todettakoon vielä, että ensimmäinen puheenjohtaja 1958-1959 oli kaikkien tuntema Keijo Korhonen.

Lauantaina tulin aamujunalla Helsinkiin, joten ehdin sopivasti Sweet Saturdayhin. Siskoni Johannan kanssa menimme lounaalle tsekkiravintola Vdtavaan, jossa oma valintani oli perinteellinen makkaralautanen. Johanna tilasi lohipaistossaalaatin. Heikki oli työmatkalla Saariselällä. Hänet tapasin tänään kun meillä oli treffit Cafe Ursulassa.

Vuosi 1918 ja Veeran synttärit

Pahasti näyttää siltä, ettei eläkeläisenä ehdi sammaloitua. Perjantai oli välipäivä Walter Ehrströmin säätiön juhlapäivän jälkeen, mutta lauantai oli sitäkin tiiviimpi. Klo 9-15 olin Sotahistoriallisen Seuran retkellä, jossa tutustuttiin asiantuntevien oppaiden johdolla siihen, miten saksalaiset päivälleen 90 vuotta sitten valtasivat Helsingin punakaartilta. Mitään isoja taisteluja ei käyty, sillä punaiset olivat heikosti aseistettuja ja vailla sotilaallisia taitoa. Saksalainen von der Goltzin divisioona taas oli erittäin kokenut, ympäri Eurooppaa koko ensimmäisen maailmansodan 1914-1918 taistellut ammattiarmeija. Punakaartilla on kylliksi järkeä olla panematta vastaan, joten tappiot jäivät puolin ja toisin vähäisiksi.

Retken kiinnostavin nähtävyys oli punaisten sotavankien hauta Santahaminassa, sen muistopilari, jonka SKDL pystytti 1949 Neuvostoliiton sponsoroimana. Muistopilarin molemmille sivuille oli kaiverrettu kovaa tekstiä, joka osoittaa, että äärivasemmisto ei ollut vallankumoustavoitteestaan luopunut vaan uskoi, että silloisessa tilanteessa ja Neuvostoliiton tukemana Suomesta tulisi nopeasti neuvostotasavalta.

Illalla matkustin Espoon Nuottaniemeen, jossa oli koko päivä vietetty Veeran 7 v. synttäreitä. Vieraita oli ollut paljon, kaikenikäisiä, ja myös lahjoja oli tullut mukavasti. Ehkä parhaan lahjan antoi Espoon Taitoluisteluklubi, joka kertoi nostavansa Veeran statusta seuran harjoituksissa. Kun Veera on tähän asti harjoitellut kolme kertaa viikossa Kehitysryhmä Timanteissa, hänet siirretaan ensi kaudella Kilpa III -ryhmään, jolloin harjoitusten määrä kasvaa viiteen kertaan viikossa. Tämän kehityksen saatoin itsekin havaita, kun viikko sitten seurasimme Veeran ja kumppaneiden jääshowta Länsiauto Areenalla (yhteensä näytöksessä luisteli 600 taituria).

Perintönä maitohygienia

Walter Ehrströmin säätiö vietti eien50-vuotisjuhliaan hienosti Helsingin yliopistomuseossa Arppeanumissa Suurkirkon vieressä Snellmaninkadulla. Rakennus valmistui 1800-luvun jälkipuoliskolla kemian laitoksen ja silloisen yliopistomuseon käyttöön. Jotain rakennuksen tasosta kertoo, että se maksoi yhtä paljon kuin yliopiston päärakennus.

Säätiön juhlat olivat niinikään hienot; vieraina olivat mm. maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila, yliopiston rehtori Ilkka Niiniluoto (tuleva kansleri), muuta yliopistoväkeä sekä maitoalan ammattilaisia, yhteensä noin 100. Ohjelmassa oli ensin juhlaseminaari vanhassa luentosalissa, jossa mm. A.I.Virtanen oli kuunnellut ensimmäiset kemian luentonsa. Minullakin oli esitelmä juhlaseminaarissa.

Juhlaseminaarissa jaettiin myös Walter Ehrström -mitalit "maitohygienisista ansioista". Niitä annettiin kaikkiaan 16: 2 kultaista, 7 hopeista ja 7 pronssista. Osalleni tuli pronssimitali, jonka sain kirjoitettuani Walter Ehrströmin säätiön historian "Perintönä maitohygienia". Lisäansioina pidettiin vuonna 2005 ilmestynyttä Valion satavuotishistoriaa ja 6-vuotista kolumnistin uraani Maito ja Me -lehdessä.

Ja lopuksi kysymys: Kuka oli Walter Ehrström? Hän oli eläinlääketieteen tohtori (1890-1966), joka Helsingin kaupungineläinlääkärinä 1918-1954 rakensi Suomeen modernin maidontarkastusjärjestelmän. Siitä syystä hän jäi kansakuntamme hyvinvoinnin historiaan "maitohygienian isänä". Kun maidon laatu parani olennaisesti, myös monet tarttuvat taudit saatiin kuriin.

Provencesta Bon Jour, osa II

Nizza oli sitten viime kevään muuttunut edukseen. Merkittävin uudistus on pitkään rakenteilla olleen raitiovaunulinjan valmistuminen. Se on käytännön tarpeiden sanelema eikä häiritse vanhan kaupungin rauhaa. Linja on kaupungin ainoa mutta sitä pitempi, ehkä parinkymmenen kilometrin mittainen. Se vie kaupungin laidasta laitaan ja ydinkeskustan kautta. Raitiovaunut ovat hienoja, ranskalaisvalmisteisia. Tyylikkäitä ja mukavia niin kuin ranskalaisilla on tapana.

Ratikkalinjan rakentamisen aikana uusittiin myös Nizzan ydinkeskus, Place Massena (ks. ylin kuva). Kuten viime vuonna kerroin, Massena on Nizzan suuri poika, Napoleonin marsalkoita. Hänen nimensä tulee vastaan kaikkialla. Meidän asuintalomme nimi on Residence Massena kävelykadun Rue Massenan varrella. On luonnollista, että myös Massenan patsas on keskeisellä paikalla Place Massenan laidalla.

Mansikat ovat aika isoja Nizzan keväässä, sopivia nautittaviksi esim. kuohujuoman kanssa.

Tiesitkö muuten, että Nizza on italiaa. Ranskaksi, englanniksi ja vaikkapa ruotsiksi kaupunki on Nice. Suomen kieleen nimi otettiin silloin kun kaupunki kuului Italiaan, Savoijin herttuakuntaan. Nizzassa käytetään myös nimitystä Nissa, joka lienee jonkinlainen italialähtöinen puhekielen tai murteen muoto.

Provencesta Bon Jour, osa I

Riviera-raporttini viivästyi, kun Elisan mobiililaajakaista ei ole runsaaseen viikkoon suostunut yhteistyöhön kuin hetkittäin. Mutta nyt näyttäisi toimivan.

Tämänkertaisen matkamme parasta antia olivat tutustumiset kolmeen keskiaikaiseen kaupunkiin, joista yksi oli Italiassa. Matkat Nizzasta sujuivat edullisesti ja joutuisasti bussilla ( 1 euro) sekä junalla ( 3 euroa).

Eze sijaitsee kuvankauniilla paikalla korkealla vuorella meren rannalla, josta näköalat ovat hulppeat. Vanhan kylän rakennuksiin on sijoitettu kymmeniä hienoja butiikkeja ja ravintoloita. Eksoottinen puisto on yksi Ezen nähtävyyksiä.
Vähän vastaava nähtävyys kuin Eze on Saint Paul de Vence, joka sijaitsee vuorilla Nizzasta luoteeseen. Myös Saint Paul on keskiaikainen pikku kaupunki, hienosti säilynyt ja entisöity. Satoja vuosia vanha kaivo on tämän kaupungin kohteita.

Nizzasta pääsee junalla vajassa tunnissa, ja siis kolmella eurolla, Italian puolelle, jossa ensimmäinen kaupunki on Ventimiglia. Sen vanhaa kaupunkia ei ole vielä ehditty entisöidä. Osaselitys lienee siinä, että varallisuusero Ranskan Rivieraan on iso ja silmin nähtävissä.
Kerrottakoon vielä, että Ulla lähti maanantaina Atlantaan au pairiksi ja palaa Suomeen toukokuun puolivälissä. Terveisiä vaan heimomme Atlantan osastolle. Minä keskityn Helsingissä lähinnä kirjallisiin töihin.