Tuesday, April 1, 2008

Provencesta Bon Jour, osa I

Riviera-raporttini viivästyi, kun Elisan mobiililaajakaista ei ole runsaaseen viikkoon suostunut yhteistyöhön kuin hetkittäin. Mutta nyt näyttäisi toimivan.

Tämänkertaisen matkamme parasta antia olivat tutustumiset kolmeen keskiaikaiseen kaupunkiin, joista yksi oli Italiassa. Matkat Nizzasta sujuivat edullisesti ja joutuisasti bussilla ( 1 euro) sekä junalla ( 3 euroa).

Eze sijaitsee kuvankauniilla paikalla korkealla vuorella meren rannalla, josta näköalat ovat hulppeat. Vanhan kylän rakennuksiin on sijoitettu kymmeniä hienoja butiikkeja ja ravintoloita. Eksoottinen puisto on yksi Ezen nähtävyyksiä.
Vähän vastaava nähtävyys kuin Eze on Saint Paul de Vence, joka sijaitsee vuorilla Nizzasta luoteeseen. Myös Saint Paul on keskiaikainen pikku kaupunki, hienosti säilynyt ja entisöity. Satoja vuosia vanha kaivo on tämän kaupungin kohteita.

Nizzasta pääsee junalla vajassa tunnissa, ja siis kolmella eurolla, Italian puolelle, jossa ensimmäinen kaupunki on Ventimiglia. Sen vanhaa kaupunkia ei ole vielä ehditty entisöidä. Osaselitys lienee siinä, että varallisuusero Ranskan Rivieraan on iso ja silmin nähtävissä.
Kerrottakoon vielä, että Ulla lähti maanantaina Atlantaan au pairiksi ja palaa Suomeen toukokuun puolivälissä. Terveisiä vaan heimomme Atlantan osastolle. Minä keskityn Helsingissä lähinnä kirjallisiin töihin.

2 comments:

Anonymous said...

Tere heimopäällikkö,

Ihastuttavat maisemat! Hienoa, että loma meni jälleen nappiin.

Terveisiä kaikille meiltä kaikilta täältä ison rapakon takaa (ml Ulla).

Draivii!
Sussu

Pappa's Blog said...

Kiitos kommentista. Laitan kakkososan lähipäivinä.
Heimopäällikkö