Kun nyt kerron kesän tapahtumista, juttujen kronologia saattaa hieman heittää, mutta lukija sitä tuskin huomaa. Eikä se ainakaan mitään haittaa.
Aloitan luontokoulusta ja sen jatkosta. Juhannusaattoon mennessä laavu oli jo niin pitkällä, että siinä oli mahdollista yöpyä. Ensimmäiset rohkeat olivat Susanna, Veera, Kusti ja Sakke.
Juhannusaattona pidettiin myös laavun avajaiset: poltettiin tulipesässä nuotiota ja grillattiin makkaraa. Myös luontokoululaisten vanhemmat ja Jaakko olivat paikalla.
Luontokoulun todistukset ja stipendit jaettiin entiseen tapaan. Samalla sovittiin, että Kusti ja Veera, joilla on takanaan jo kolme Toukolan luontokoulua, opiskelevat ensi kesänä luontokuvausta (kameralla) ja toimivat samalla opettajina "pikkupojille" eli Jaakolle ja Sakelle, jotka aloittavat oman luontokoulu-uransa kesällä 2012.
Kun laavun viimeistely jäi vähän kesken, Kusti ja Sakke tulivat elokuun alussa muutamaksi päiväksi Toukolaan. He saapuivat komeasti Pendolinolla Jämsän asemalle.
Sakke oli juuri päättänyt Helsingin Stadikalla kahden viikon futisleirinsä, joka oli HJK:n järjestämä. Kurssin lopuksi Sakke sai ensimmäisen mitalinsa ja myös HJK:n peliasun, sillä hän jatkaa futisharrastustaan HJK 04:n joukkueessa.
Kusti ja Sakke maalasivat laavun kauniin ruskeaksi, ja sen lisäksi he avustivat pappaansa ensi vuoden polttopuiden teossa. Kalaakin tuli mato-ongella ihan pataan saakka.
Alakuvassa laavu on nykykunnossaan. Teimme sen edustalle myös laverin sekä edellä jo mainitun tulipesän, jossa on tarkoitus loppukesän tai alkusyksyn aikana valmistaa maineikasta "rosvopaistia". Sehän sopii meille, jotka nimesimme itsemme Kustin ehdotuksesta "Päijänteen Puukottajiksi". Vähän pahalta kuullostava nimi on ymmärrettävä tässä yhteydessä "Päijänteen Veistäjiksi".
1 comment:
Yksi tärkeä asia unohtui. Luontokoulun toisella jaksolla havaitsimme, että tuulihaukka oli tehnyt pesänsä tontillamme olevan korkean männyn latvaan. Pesä löytyi, kun kolmen haukkahavainnon jälkeen ryhdyimme sitä etsimään. Samalla selvisi sekin, miksi vain yhdessä linnunpöntössämme, joita on neljä, oli tänä kesänä asukkaat.Ensi keväänä pitää huolehtia siitä, että haukka muuttaa johonkin muualle.
HP
Post a Comment