Funchalin joulukuu III/III: Hylkeiden vanha koti

Kaksi vuotta sitten, kun lomailimme Madeiralla, silmiimme pisti tietty taloudellinen lamaannus: kahvilat ja liikkeet olivat sulkeneet oviaan ja pintaremontin tarvetta oli vähän siellä ja täällä. Nyt näkymät olivat ihan toiset kun yrittämisen ilo huokui kaikkialta ja tarvittavat remontit oli tehty. Portugal, ainakin autonominen Madeira, on noussut lamasta.

Seuraavat kaksi kuvaa kertovat, miten 1970-luvulla rakennetut betonibunkkerit olivat saaneet uuden ilmeen.

Yksi uusi asia sitten vuoden 2012 oli näköalabussi, joka kierteli 15 minuutin välein Funchalissa ja Funchalin lähiseuduilla. Kierroksen pituus oli joitakin kymmeniä kilometrejä. Ostimme bussiin kahden päivän lipun. Ensin kiersimme koko lenkin ja keskityimme kuuntelemaan nauhalta tulevaa (myös suomeksi) informaatiota, ja saimme paljon uutta tietoa.

Toisena päivänä tutustuimme Camara de Lobos -nimiseen pikkukaupunkiin  jonka hallitseva keskus on vanha kalasatama. Olimme toki siellä olleet aiemminkin, mutta nyt paneuduimme paikan ytimeen lähemmin. Kaupungin nimi tarkoittaa hylkeiden eli merisusien pesäpaikkaa, jollainen se oli ennen ihmisten tuloa. Sieltä käsin on kalaa saatu aina 1400-luvulta. Kuuluisin kala on espada eli huotrakala. Se on noin metrin mittainen, tumma ja ruman hauen näköinen kala, jonka liha on todella herkullista ja jota on tarjolla myös Funchalin kaikissa hyvissä ruokaravintoloissa. Kun kala oleilee usean sadan metrin syvyyksissä, sitä edelleen pyydetään alkuperäisin menetelmin eli siimalla ja koukulla, jossa on houkutteleva lihankappale syöttinä. Miten pyynti oikein tapahtuu, siihen paneudumme ensi kerralla kun otamme osaa turisteille järjestettyihin kalastusretkiin.

 

 

 

Yleensä Madeiran kalat syödään tuoreena, mutta jos saalis on ollut hyvä, osa kaloista myös kuivataan.

Joutoaikanaan kalastajat, erityisesti eläkeläiset, kokoontuivat mieluusti lyömään korttia tuttuihin maisemiin.

Camara de Lobosissa oli myös kauniita katuja, joilla turistit kävelivät ja poikkeilivat pikku liikkeisiin ostoksille.

Aikanaan kalastajankylän maisemat hurmasivat myös Sir Winston Churchillin, joka 1950-luvun alussa oleskeli Funchalissa ja kirjoitti muistelmiaan toisesta maailmansodasta, mistä hänelle myönnettiin kirjallisuuden Nobel-palkinto.

Camaro de Lobosissa suuri valtiomies ja sodanjohtaja keskittyi maalaustaiteeseen. Epäilemättä hän oli hyvä siinäkin.

Lopuksi pari kuvaa kalastajakylän ympäristöstä, jossa kukoistaa viininviljelys. Näin Churchillinkaan ei tarvinnut tehdä taidettaan kuivin suin.

 

Kaikille ystäville ja blogin lukijoille oikein Hyvää Uutta Vuotta

Joulunviettoa Kampissa ja Ullanlinnassa

Viime vuosien tapaan heimomme kokoontui jouluaattona iltapäivällä Lapinlahdenkadulle Susannan ja Timon vieraiksi. Kyseessä olivat myös tupaantuliaiset, sillä talossa oli juuri valmistunut iso putki-, ilmastointi- ja maalausremontti. Paikat olivat entistä upeammassa kunnossa. HP:tä miellytti erityisesti tehokas ilmankierto ja uusi sauna, joka oli rakennettu vanhan suihkuhuoneen tiloihin. Kuva saunasta on otettu tunnelmavalaistuksessa, ja kuten huomaat, ihan kylpemiskunnossa se ei vielä ollut kun kiukaan sähkötyöt olivat tekemättä. Susanna on ristinyt saunan ja sen vieressä olevan suihkuosaston City Spaksi. Ja niinhän se on, ettei sauna enää ole perinteinen paikka, jossa käydään pesemässä selkä ja kainalot vaan tila, jossa voi hemmotella itseään esim. työpäivän päätteeksi.

Mutta itse pääasiaan. Kaikki oli valmiina jouluaaton päivällistä ja lahjojen jakoa varten. Lahjoja näytti olevan runsaasti, ja juhlapöytä oli katettu yhdelletoista. Mukana  oli myös Timon isä Antti.

Asiaan kuului, että ennen päivällistä ilmassa oli pientä jännityksen tuntua.

Timo ja Susanna kantoivat päävastuun aattoateriasta, kuten kinkusta ja viineistä, mutta muitakin mestarikokkeja oli tukena: Juha oli tehnyt Espoossa monenlaisia kalaherkkuja, joista erityisesti kolme päivää suolaliemessä muhinut Jääkellarin lohi oli mieleenpainuvan mehukas. Ulla puolestaan oli valmistanut laatikot ja rosolit. Myös jouluhalko oli Ullan tekemä.

Jouluaatto huipentui lahjojen jakoon. Pukki ei tullut paikalle kun heimon nuorimmaisetkaan eivät enää pukkiin uskoneet. Lahjat sen sijaan synnyttivät iloisia ilmeitä, muutaman kerran jopa riemun kiljahduksia.

Lahjojen jaon jälkeen nautittiin yhdessäolosta ja myös lahjoista. Illan päätteeksi aikuiset nauttivat erilaisia jalojuomia ja lapset pistivät pukin tuoman piparkakkutalon niin sanotusti parempiin suihin.

Herkuttelu jatkui Tapaninpäivänä Jääkärinkadulla, jossa Ulla tarjoili päivällisen. Susanna, Timo, Kusti ja Sakke eivät olleet paikalla, koska olivat matkalla Rukalle viettämään viikon mittaista talvilomaa. Sen sijaan Juhan appivanhemmat Marja-Leena ja Pekka olivat mukana, joten pöytä oli katettu kahdeksalle.

Pääruokana oli herkullinen kalkkuna, joka oli ostettu Votkinsin Veijolta. Ulla aloitti sen paistamisen aamulla kello viisi. Maukasta ja mureaa tuli, parasta mitä HP muistaa syöneensä. Lieneekö asiaan vaikuttanut se, että hän laittoi kalkkunan sisään mausteeksi viisi appelsiinia kuorineen. Puolen tunnin välein Ulla valeli kalkkunan sulatetun voin ja appelsiinimehun seoksella. Kaiken kruununa oli tietysti herkullinen kastike.

 

 

Veeran ja Jaakon pappakaksikko nautti päivällisen päätteeksi muutaman Bowmore-mallasviskin

Marja-Leena ja Veera puolestaan ihastelivat Ullan joululahjaa, Iittalan mallistosta löytynyttä Nappula-kynttelikköä.

Kiitos kaikille hyvän joulun järjestelyistä, mukavasta yhdessäolosta, lahjoista ja joulutervehdyksistä.
Ps. Muistithan klikata kuvat suuremaksi.

Funchalin joulukuu II/III: Mukavia tapaamisia

Pestanan lomaosakkailla on perinteenä tavata - organisoitujen retkien lisäksi - kerran pari viikossa eri paikoissa. Joka tiistai on Pestana-ketjun hotelleissa Owners Evening, leppoisa mutta kuitenkin tyylikäs cocktail-tilaisuus, jossa saa tavata vanhoja tuttuja ja löytää uusia. Laitan kuvia toisen viikkomme tapaamisesta Pestana Palmsista, jossa Ulla yllättäen tapasi vanhan kollegansa Jyväskylästä.

 

Ensimmäisen kerran Pestanan Suomi Teamin virkailijat järjestivät 6. joulukuuta itsenäisyyspäivän vastaanoton hotelli Promenadissa, jonne kokoontui runsaat sata suomalaista glögin, pikkupurtavan sekä puhe- ja lauluohjelman merkeissä. Me tutustuimme lähemmin vantaalaiseen pariskuntaan. He viettivät kuuden viikon lomaansa ja olivat hyvin tyytyväisiä oloonsa. Varmaan huomaat, että tulokuva Promenadiin on otettu peilin kautta.

 

Itsenäisyyspäivän iltana matkasimme bussilla ylös vuorille kiehtovaan ravintolaan, jonka hittituote on Madeiralainen ilta. Tarjoiluun kuuluu alkupalojen (paikallista maalaismakkaraa) jälkeen komea lihavarras, jälkiruoat ja tietysti viinit ja maalaisrommi ruokajuomina. Meitä suomalaisia muistettiin vielä erikseen, kun saimme heti alkuun kuohuviinit ja onnen toivotukset. Aterian lisäksi tarjolla kansantanssia ja fado-musiikkia.

Kävimme myös Casinon konserttisalissa, jossa esiintyi loistava Hungarian Salon Orchestra tanssijoineen. Keisarinna Sissin, joka oli useita viikkoja Madeiralla hoitamassa terveyttään, mielikappaleista koottu Autumn Leaves koostui kevyestä klassisesta, kuten Straussista, Leharista, Kalmanista ym. Konsertin avasi Keisarivalssi ja lopetti When the Saints Go Marching In. HP ihastui erityisesti ensiviulistin Edina Tenkin taiturimaiseen soittoon.

 

Rauhallista Joulua kaikille

Funchalin joulukuu I/III: Ensiuinti Atlantissa

Tämänkertainen Madeiran-matkamme jakaantui sillä tavalla kahtia, että ensi viikon vietimme "omassa" Miramarissamme, joka on "Garden Hotel", siis kartanohotelli. Toisen viikon olimme vaihtaneet Pestana Palmsiin, joka on "Ocean Hotel", merenrantahotelli.

Miramarissa otin saapumisiltana pari kuvaa parvekkeen iltanäkymistä jotka ovat aina yhtä kiehtovat; toisen hotellin puistikosta, toisen kaupungista.

Kolmas kuva on pilvipeitteiseltä taivaalta, ja nimesin otoksen "Funchalin kuu-ukoksi".

Pestana Palmsin ydin on vasemmalla näkyvä vanha kartano, johon on rakennettu ravintola, baari, kirjasto ja oleskelutilat. Asuintilat ovat sitten kahdessa erillisessä rakennuksessa, joissa on myös ravintoloita, kuntosaleja, saunat ym.

Näkymät Palmsin parvekkeelta ovat ihan erilaiset kuin Miramarista. Mahtava Atlantti hallitsee maisemaa, ja oman rosonsa valtamereen antavat muinaisten tulivuorenpurkausten ja maanjäristysten jäänteet.

Nyt, yli 73-vuotiaana, HP kastautui ensi kerran Atlantissa, kun sattui sopivasti asumaan valtamerihotellissa. Edellinen valtameriuinti on vuodelta 1990, silloin Tyynessä valtameressä Honolulussa. Atlantin veden lämpötila oli 19 astetta, vähän alempi kuin ilman lämpötila. Olosuhteet olivat siis kutakuinkin samat kuin Päijänteellä kesäkuussa.

Uinti-ilma ei ollut ihan paras mahdollinen, kun tuultakin oli. Onneksi vasta myöhemmin HP luki ilmoitustaululta, että keli oli sellainen, että uinti oli sallittu vain hyville uimareille.