Etelä-Italian lumo I/IV - Sorrento

Äskettäin vierailimme Etelä-Italiasssa, tukikohtanamme Sorrento, jonne me ja ryhmämme matkasimme bussilla Rooman lentokentältä. Matkan järjestäjä oli tanskalainen Albatros, joka on runsaan vuoden aikana pyrkinyt voimakkaalla mainonnalla Suomen markkinoille. Tasokkaan ja täsmällisen matkan yhtiö pystyikin järjestämään. Albatrosin matkat, joissa aina on monia kohteita, osaltaan täyttävät sitä aukkoa, jonka Kristina Regina ja Kristina Katarina jätttivät valmismatkojen tarjontaan Suomessa.

Hotellimme oli vanha ja hieno Astoria (****) ihan Sorrenton sydämessä. Sen upeimpia osia oli puutarha, jossa matkan hintaan kuuluneet neljän ruokalajin illalliset tarjoiltiin. Kun oppaamme Virpi edellytti, että joka kerta illastamme eri seurueissa 4-6 -hengen pöydissä, meillä oli tilaisuus viikon aikana tutustua moniin mukaviin ja kiinnostaviin ihmisiin. Alkupalat haettiin buffetista, muut ruokalajit tarjoiltiin pöytiin.

Sorrento oli kaunis vanha kaupunki, jonka historiasta emme mitään isoja löytöjä tehneet. Sen tenho lähti hyvin hallittavasta kokonaisuudesta, viehättävistä pikku ravintoloista, kolmesta erikokoisesta satamasta, paikallisen väestön hillitystä käytöksestä. Eikä turisteissakaan, matkaseurastamme puhumattakaan, ollut moittimista, kuten ei ilmassakaan, jonka lämpötila oli viikkomme aikana 25-30 astetta C.

 

 

Myös Henrik Ibsen (1828-1906) tuli vastaamme. Hän asui Sorrentossa useita vuosia kun kyllästyi siihen, että norjalaiset eivät hänestä tykänneet vaikka kirjojaan lukivatkin. Poikansa varttuessa Ibsen kuitenkin muutti takaisin kotimaahansa koska halusi tämän varttuvan norjalaiseksi.

Matkalla oli mukana myös HP:n vanha tuttava Valion vuosilta, Satu, joka 2000-luvun alussa työskenteli Valion markkinoinnin viestintäpäällikkönä.

Sorrenton oma suuri poika on Torquato Tasso (1544-1595), jesuiittakoulun Napolissa käynyt runoilija, jota sorrentolaiset muistavat monin tavoin.

Jos menet Sorrentoon, ehdottomasta kannattaa käydä Teatro Tassossa, jonka hittituote on Sorrento Musical. Siitä voisin käyttää jopa imelältä maistuvaa epiteettiä "iki-ihana", koska esitys oli tulviltaan 1960-luvun nostalgiaa.

Teatterin hienouksia oli, että ennen esitystä kokoonnuimme teatterin  puutarhaan, jossa meille tarjoiltiin kuohuviinit. Lipun hinnassa tarjoilu ei mielestämme näkynyt. Tällainen sosiaalinen yhdessäolo lienee italialaisille tyypillistä.

Musikaalin esiintyjät olivat erinomaisia tanssijoita ja laulajia. Sellaiset vanhat melodiat kuin O Sole Mio ja Torna a Surriento nostivat tunnelman kattoon. Tasokas musikaali pyrki olemaan ennen kaikkea viihdyttävä, ja sitä se todella oli.

HP:n suosikki oli eturivissä oikealla tanssinut ja laulanut kaunotar.