Wednesday, December 28, 2016

Joulun kuvia Nuottalahdesta ja Ullanlinnasta

Joulumme meni koko lailla entiseen tapaan - perhepiirissä - ja perinteitä arvostaen. Aaton vietimme Juhan ja Satun uudessa kodissa Espoon Nuottalahdessa, jonne he kesällä muuttivat läheisestä Nuottaniemestä.
Jouluaattona puolilta päivin useat meistä olivat katsoneet televisiosta Joulurauhan julistuksen Turusta. Hieno keskiaikainen perinne sekin. Väkeä oli paikalla tuhansia, mutta yhtään tuttua emme havainneet.




 Oma joulujoukkomme oli komea, vaikka kuvan ottanut Ulla ja nuorimmat pojat puuttuivatkin.


Tuntuu, että Juhan kalapöytä, josta herkuttelimme ennen kinkkua ja laatikoita, on vuosi vuodelta maukkaampi ja monipuolisempi.



Jouluaterian jälkeen Jaakko ja Sakke jakoivat lahjat.



HP sai yhden niin mieluisan lahjan, että siitä riittää aihetta seuraavaankin juttuun.


Nuottalahden jouluaatto päättyi siinä puolen yön paikkeilla. Kiitokset Sadulle ja Juhalle järjestelyistä.
Joulupäivän vedimme henkeä, kunnes Tapanina kokoonnuimme Jääkärinkadulle.


Siellä pääruokana oli Penan Kemijärvellä ampuman hirven sisäpaisti, jonka Ulla oli maustanut ja paistanut hieman uudella tavalla - hän oli häivyttänyt riistan makua, ja lopputulos oli herkullinen.


Aterian jälkeen aina hyväntuuliset lastenlapset vetäytyivät arkiolohuoneeseen "omiin juttuihinsa". Kuvaushetkellä myös Susanna oli mukana.



No comments: