Et kyllä arvaa, mikä on lomalauta

Kuluneen kesän suurimpia projekteja - jos ei kirjaa von der Goltzista lasketa - oli laavun ja ulkorakennuksen (ei siis aitan) kattojen uusiminen. Katot tehtiin haapalaudoista, jotka Kouhian saha oli sahannut määrämittaan. Ensiksi HP ja Ulla uusivat laavun katon, jossa ei kuusi vuotta sitten tehtynä ollut mitään ongelmia (ks. blogit 4.7. ja 9.8.2011). Se vain ei visuaalisesti tyydyttänyt. Seuraavassa kuvassa katolla on jo pari uutta lautaa.

Kaikkiaan kahteen kattoon tarvittiin 180 lautaa. Tarkoitus oli tervata ne, kuten perinteet olisivat vaatineet, mutta kun tervan kuivumisaika on 6-7 päivää, se ei tänä kesänä olisi ulkosalla onnistunut. Tervan sijasta päädyimme Valtti Colorin hiilenmustaan maaliin, joka kuivuu muutamassa tunnissa. Laudat maalattiin kahteen kertaan.

Seuraavassa kuvassa on laavu saanut valmiin katon. Lauta on ns. tuppeen sahattua haapaa. Kun laudat sahataan tällä menetelmällä, puuta ei kuorita vaan puun kuori eli tuppi jää laudan koristeeksi. Katosta tuli kovasti erähenkinen, kuten laavuun hyvin sopii.

Vähän myöhemmin saimme ulkorakennuksen katontekoon avuksi Kustin, kun tällä katolla työskentely vaati jo vähän uskallusta. Tässä katossa, joka on yli 30 vuotta vanha, oli jo ikääntymisen merkkejä, joten se tarvitsi päälleen uuden katteen.

Työmenetelmämme oli sama kuin kaksi vuotta sitten aitan katon teossa. Kusti teki työt katolla ja HP avusti tikapuilta käsin.

Seuraava kuva kertoo, miten tällainen perinteinen lautakatto tehdään. Ensin on kaksi aluslautaa, joiden väliin jää iso ilmarako. Aluslautojen päälle laitetaan sitten päällyslauta. Kun kuivasta haavasta on kysymys, katto on ilmava, lähes ikuinen, ja myös kaunis. Samalla menetelmässä on mahdollista tehdä myös seinät.

Niin, se vastaus otsikon kysymykseen. Lomalauta on saanut nimensä tästä menetelmästä, jossa laudat asetellaan ikään kuin lomittain. Tätä olisi vaikea arvata, se on niitä asioita, jotka pitää tietää. Tosin joku voi kysyä, että mitähän sillä tiedolla tekee?

Katon valmistuttua laitoimme saunan lämpiämään ja Ulla tarjosi lasilliset rantaterassilla.

Kusti teki vielä tunnin mittaisen järvimatkan kanootillaan, jonka hän sai kahdeksan vuotta sitten 11-vuotislahjaksi.

Elokuun illat ovat siitä mukavia, että pimeyttä riittää. Nämä kuvat on otettu siinä kymmenen paikkeilla, kun Kusti paistoi meille maukkaat letut laavun tulipesässä. Kuten huomaat, taskulamppuja tarvittiin avuksi, on se letunpaisto sen verran tarkkaa puuhaa.

Kiitos Kusti, kun ehdit auttamaan katonteossa.