Illan tarjoilu oli samaa tasoa kuin Linnassa. Useita lajeja cocktail-herkkuja ja juomaksi shampanjaa.
Kun kello tuli seitsemän, siirryimme television ääreen. Meillä oli tähän tavallistakin suurempi syy, kun Satun isoisä Hankasalmelta, Toivo Ruokoselkä eli Topi (97) oli saanut kutsun juhliin. Hän oli ainoa Hankasalmelta kutsuttu veteraani. Topin saattajana oli Hankasalmen veteraanien puheenjohtaja Martti Pyykkönen, joka on jo nuorempi mies.
Heidän juhlapäivänsä alkoi komeasti, kun hankasalmelainen taksi toi Topin ja Martin 300 kilometrin takaa Helsinkiin, jossa miehet majoittuivat hotelli Vaakunaan. Laskut maksoi Hankasalmen kunta, joka oli ylpeä kutsun saaneesta veteraanistaan. Pioneeri Topi oli puolustanut isänmaataan sotavuosina Äänisen rannalla ja Karjalan Kannaksella. Rintamalla Topi haavoittui kahdesti, ei kuitenkaan kovin vakavasti. Vähän ennen itsenäisyyspäivää hän oli loukannut jalkansa, mutta lähti Helsinkiin kun presidentti kerran kutsui.
"Viisi vuotta rintamalla kului, en ajatellut uhrauksia, kun itsenäisyys säilyi. Nyt juhlin oikein kunnolla," Topi sanoi Vaakunan vastaanotossa Juha Veli Jokiselle, joka teki hänestä ison jutun Iltalehteen. Topin mielestä parasta Suomessa on vapaus, puhtaus ja tasa-arvo. "Kun summaan elämäni, plussan puolella ollaan sodasta huolimatta," Topi hymyili.
Vielä ennen juhlaa Topia olivat Vaakunassa kannustamassa hänen tyttärensä Satu ja Niina sekä näiden lapset Veera ja Jaakko sekä Aino ja Aaro. "Topi suorastaan säteili", he kertoivat.
Topin ja miksei meidänkin iltamme huippuhetki oli tämä, kun Topi ensimmäisten joukossa pääsi tervehtimään nykyistä ja tulevaa presidenttiämme ja hänen upeaa vaimoaan. Tv-toimittaja tunnisti Topin ja kertoi, missä hän oli sodan aikana maataan puolustanut. Kertoi vielä senkin, että Topi on lahjakas hanuristi, joka yhtyneensä Topi ja pojat kanssa edelleen keikkailee.
Kahvin avec oli virolaisen Vana Tallinn -likööritehtaan erityisesti satavuotiaalle Suomelle valmistama juoma, jossa kaikkien tuntemaan peruslikööriin oli lisätty maukkaita yrttejä. Juha kertoi, että samaa juomaa oli tarjolla myös Linnan juhlissa.
Tv-lähetyksen mukaan myös Topi näytti viihtyvän erinomaisesti. Tässä hän - ihan kuvan keskellä - kuuntelee Ylioppilaslaulajien esitystä.
Tätä presidenttiparia on aina ilo katsella.
Illan päättyessä piipahdimme Ylen välityksellä myös kolmen maan, Suomen, Ruotsin ja Norjan rajojen kohtaamispisteessä. Komeasti kaunis lippumme siellä hulmusi.
Viimeiset kuvat ovat Helsingin ilotulituksesta, jota oli kokoontunut seuraamaan kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Satulle, Juhalle ja Topille parhaat kiitokset ikimuistoisesta illasta. Meillä on maa, jossa on hyvä olla ja elää ja jota kannattaa puolustaa.
No comments:
Post a Comment