Monday, December 4, 2017

Ihan oma kuningas - pari kuukautta

Lokakuussa 1918 ns. tynkäeduskunta valitsi Suomen kuninkaaksi Hessenin prinssi Friedrich Karlin, kun keisari Wilhelm II ei suostunut antamaan poikaansa prinssi Oscaria niin epävarmaan tehtävään. Ja oikeassahan keisari oli: jo kahden kuukauden kuluttua kuningas luopui kruunustaan kun suurpolitiikan kuviot kääntyivät epäedullisiksi.
Suomessa olivat valmistelut kuninkaan tuloon jo varsin pitkällä, oli mietitty linnoja, kruunuja, kalusteita ja hovin virka-asuja. Taisivatpa jotkut eturivin monarkistit mielessään havitella jopa kreivin arvoakin.

Ritarihuoneella oli äskettäin näyttely siitä, mitä kaikkea oli valmisteltu, tai pikemminkin siitä, mitä oli maailmalta saatu kerättyä. Kun valtio ei suostunut ostamaan tuotteita, tavarat jäivät hovihankkija Stockmannille, joka myi niitä eteenpäin. Sen kuvan näyttelystä kuitenkin sai, että aristokraattiseen arvokkuuteen pyrittiin, mihin tuleva hallitsijapari oli tottunut kotilinnassaan Hessenissä, vaikka tuo Hessen olikin niitä Saksan pienimpiä ruhtinaskuntia. Friedrich Karlin asemaa vahvisti kuitenkin se, että hänen puolisonsa Margarethe, Suomen tuleva kuningatar, oli keisarin sisar, siis syntyään Hohenzollerneita.





Kuninkaan kruunukin oli jo piirroksena olemassa, ja tiettävästi sellainen on myös jälkeenpäin piirroksen pohjalta valmistettu. Kuvassa myös hahmotelma valtaistuinsalista.


Hovin virkamiesten univormut olivat säädyn mukaiset, Eric O. Ehrströmin käsialaa. Mallit hän oli ottanut Ruotsin kuninkaan Kustaa III:n ajan univormuista1700-luvulta, joten ihan päivän päälle tämä aristokraattinen muotitietoisuus ei ollut - eikä ole.



Jossain päin hovia oli varattu tilat tälle pohjalaista taitoa edustavalle seurusteluryhmälle.


Tuohon yllä olevaan näyttelyn esitteeseen HP olisi mahduttanut myös sanan König, sillä Friedrich Karl oli König eikä suinkaan King.

No comments: