Samalla matkalla, jolloin katsastimme
Johannan upean hiilinielun (ks. edellinen blogi), kävimme myös tervehtimässä HP:n isovanhempia,
Veeraa ja
Urhoa.Samaan hautaan
Marttilan kirkkomaalla
on siunattu myös HP:n eno
Heikki ja hänen vaimonsa
Liisa. Veeran ja Urhon muut lapset, HP:n äiti
Maija on haudattu Turkuun ja hänen sisarensa
Leena Espooseen.
Isovanhemmistaan HP:llä on kovin rakkaat muistot: ensimmäiset elinvuodet 1941-1944 kuluivat turvallisesti - isän ollessa sodassa- heidän kotitilallaan ja sen jälkeen vietimme siellä pitkät kesälomat (HP:n isä kun oli opettaja) ja joulut. Mitään tarvetta omaan kesämökkiin ei ollut, kun maatilalta löytyi jokaiselle sopivia töitä. HP vietti agraariympäristössä kaikki kesät aina yo-vuoteen saakka ja oppi silloisen hevosvetoisen maatalouden keskeiset työt.Ensimmäiset muistikuvat kertovat pienestä haravasta ja heinähangosta, jotka Pappa oli tehnyt ja joilla Pikku-Touko oli ahkerasti mukana heinänteossa. Vähän vartuttuaan hän sai ohjastaa hevosta, jonka vetämänä mentiin Mamman kanssa lypsämään lehmät parin kilometrin päässä olevalle laitumelle. Sunnuntaisin pyöräilimme kirkkoon, jonne Tattarilta oli matkaa kahdeksan kilometriä. Kyseessä oli vähintään puolipäivän retki, kun kirkon jälkeen kävimme nauttimassa kirkkokahvit tuttavissa. Pappa oli yleensä jäänyt kotomieheksi - eihän tilan eläimiä sopinut yksin jättää. Hänen kanssaan HP saattoi vielä ehtiä ongelle läheiseen
Paimionjokeen. 1950-luvulla tilalle hankittiin
traktori,josta HP oli ylpeä. Kerrankin hän ajoi Volvoa ja sen täyttä perävaunua
Raision-tehtaille (matkaa noin 60 km), kun eno Heikki uskoi hänelle tuon vastuullisen tehtävän.
Kirkkomatkoilla Veera-Mamma oli esitellyt HP:lle, joka silloin oli noin kuusivuotias,
Marttilan taistelun (elokuussa 1599) komean muistomerkin, joka oli matkamme varrella ja jonka Marttilan suojeluskuntalaiset olivat pystyttäneet 1934. Huolella hoidettu muistomerkki ja sen ympäristö osoittavat menneiden sukupolvien kärsimysten arvostusta. Taistelussa Ruotsin valtionhoitajan,
Kaarle-herttuan, joukot löivät
Akseli Kurjen ja
Arvid Stålarmin komentaman Suomen aateliston armeijan, joka kannatti syrjäytettyä
Sigismund-kuningasta. Taistelun jälkeen Suomen aateliset taltutettiin Turun verilöylyssä. Marttilan taistelussa kaatui paljon myös talonpoikia,ja taistelua onkin pidetty
Nuijasodan loppuhuipentumana.
Isovanhemmistaan HP:llä on kovin rakkaat muistot: ensimmäiset elinvuodet 1941-1944 kuluivat turvallisesti - isän ollessa sodassa- heidän kotitilallaan ja sen jälkeen vietimme siellä pitkät kesälomat (HP:n isä kun oli opettaja) ja joulut. Mitään tarvetta omaan kesämökkiin ei ollut, kun maatilalta löytyi jokaiselle sopivia töitä. HP vietti agraariympäristössä kaikki kesät aina yo-vuoteen saakka ja oppi silloisen hevosvetoisen maatalouden keskeiset työt.Ensimmäiset muistikuvat kertovat pienestä haravasta ja heinähangosta, jotka Pappa oli tehnyt ja joilla Pikku-Touko oli ahkerasti mukana heinänteossa. Vähän vartuttuaan hän sai ohjastaa hevosta, jonka vetämänä mentiin Mamman kanssa lypsämään lehmät parin kilometrin päässä olevalle laitumelle. Sunnuntaisin pyöräilimme kirkkoon, jonne Tattarilta oli matkaa kahdeksan kilometriä. Kyseessä oli vähintään puolipäivän retki, kun kirkon jälkeen kävimme nauttimassa kirkkokahvit tuttavissa. Pappa oli yleensä jäänyt kotomieheksi - eihän tilan eläimiä sopinut yksin jättää. Hänen kanssaan HP saattoi vielä ehtiä ongelle läheiseen Paimionjokeen. 1950-luvulla tilalle hankittiin traktori,josta HP oli ylpeä. Kerrankin hän ajoi Volvoa ja sen täyttä perävaunua Raision-tehtaille (matkaa noin 60 km), kun eno Heikki uskoi hänelle tuon vastuullisen tehtävän.
Kirkkomatkoilla Veera-Mamma oli esitellyt HP:lle, joka silloin oli noin kuusivuotias, Marttilan taistelun (elokuussa 1599) komean muistomerkin, joka oli matkamme varrella ja jonka Marttilan suojeluskuntalaiset olivat pystyttäneet 1934. Huolella hoidettu muistomerkki ja sen ympäristö osoittavat menneiden sukupolvien kärsimysten arvostusta. Taistelussa Ruotsin valtionhoitajan, Kaarle-herttuan, joukot löivät Akseli Kurjen ja Arvid Stålarmin komentaman Suomen aateliston armeijan, joka kannatti syrjäytettyä Sigismund-kuningasta. Taistelun jälkeen Suomen aateliset taltutettiin Turun verilöylyssä. Marttilan taistelussa kaatui paljon myös talonpoikia,ja taistelua onkin pidetty Nuijasodan loppuhuipentumana.
No comments:
Post a Comment