Tuesday, October 15, 2019
Pool meetrit käsitöövorsti
Jokavuotisella matkallamme Tallinnaan löysimme pari uutta aihetta: vanha suosikkiravintolamme Puskin oli vaihtanut omistajaa ja muuttunut Troikaksi. Taso oli onneksi pysynyt ennallaan, samoin HP:n suosikkiannos Kanaa Kievin tapaan. Uutta sen sijaan oli otsikossa mainittu puolimetriä tuhtia ja maustettua makkaraa, jonka HP kävi nauttimassa lounaaksi yksin, kun Ulla kieltäytyi. Ei HP:kään jaksanut sitä kokonaan syödä vaan noin 15 senttiä jäi lautaselle. Mutta ateria oli kokemuksen arvoinen.
Kuten usein ennenkin, yövyimme kolme yötä hotelli Virussa. Se on edelleen tasokas paikka, aamiainen on erinomainen ja palvelut lähellä. Tasosta kertoo se, että yhtä aikaa kanssamme Euroopan Lions-klubit pitivät siellä vuosikonferenssiaan. Virusta on helppo vierailla myös Estonia-teatterissa, jonka ohjelmistosta valitsimme tällä kertaa musikaalin Viulunsoittaja katolla. Mutta se hotellin erikoisuus: Nyt, vihdoin, oli kunnolla järjestetyt opastetut kierrokset KGB-museoon. Näitä kierroksia oli sekä suomeksi että englanniksi. Seuraavassa muutama kuva Virun ylimmästä kerroksesta, joka oli kokonaan KGB:n hallussa ja josta käsin isoveli valvoi hotellin ulkomaalaisia vieraita - virolaisiltahan oli pääsy Viruun kielletty. On vanhastaan tunnettua se, että Virun betoniseinät olivat täynnään mikrofoneja, samoin niitä oli astioissa ja tuhkakupeissa.
HP vieraili Virussa muutaman turkulaisen historiantutkijan kanssa 1970-luvun puolivälissä. On selvää, että keskustelumme taltioitiin, koska ohjelmassamme oli myös virolaisten tutkijoiden tapaamisia. Kävimme kahvilla myös Viron kommunistipuolueen päälehden Rahva Häälin päätoimittajan luona. Mieleen jäi se, että professorit ja dosentit olivat tervetulleita, tohtorit ja lisensiaatit eivät.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment