Lastenlasten syysloman aikana tutustuimme Korkeavuorenkadulla olevaan
Palomuseoon, jossa kerrotaan Helsingin palo- ja pelastuslaitoksen pitkästä historiasta. Museo on taiten tehty: mukana olevat esineet on hienosti entisöity, niitä on sopivasti toiminnan eri aloilta ja selittävät tekstit eivät ole liian pitkiä kuten monissa museoissa tapaa olla. Itse museorakennus -
vanha pääpaloasema - on kaupungin komeimpia ja se on käytössä edelleen. Vuonna 1861 valmistuneen rakennuksen on suunnitellut arkkitehti
Theodor Höijer.
Historiallinen ympäristö ja vuodesta 1861 toimineen pohjoismaiden toiseksi vanhimman kunnallisen ammattipalokunnan pitkät perinteet luovat arvokkaat puitteet. Museossa voi tutustua Helsingin palo- ja pelastustoimen sekä sairaankuljetuksen ja ensihoidon kehitykseen: vanhan palokaluston kerrontaa täydentävät lukuisat kuvat, pienoismallit ja videoesitykset.
Aloitetaan kuvakerronta vanhasta paloasemasta ja ajasta, jolloin sammutusvälineet olivat hevosvetoisia.
Seuraavassa vanhoja paloautoja, joista HP ihastui erityisesti Volvo-avoautoon. Nyt, entisöitynä, se on luultavasti hienompi kuin uutena.
Palokunnalla oli tulipalojen sammutuksen ohessa toinenkin tärkeä tehtävä:
pelastaa ihmishenkiä. Usein palomiehet tekevät työtään henkensä kaupalla. Helsingin palolaitoksen noin 160 vuoden historian aikana runsaat 20 palomiestä on menettänyt henkensä tulipaloja sammuttaessaan ja asukkaita pelastaessaan. Niinpä palolaitoksen sijaan nykyisin puhutaan pelastuslaitoksesta. Ei siis ihme, että palomiehen ammatti on kansalaisten mielestä toiseksi tärkein heti kirurgin jälkeen.
Helsingin palo- ja pelastuslaitos ottaa osaa myös moniin
kansainvälisiin pelastustehtäviin. Seuraava kartta osoittaa, missä kaikkialla se on operoinut.
Jos et ole käynyt palomuseossa, mene ihmeessä. Museokortti ei sinne kelpaa, mutta pääsymaksu, kaksi euroa, ei päätä huimaa. Museota pyöritetään pääosin vapaaehtoisvoimin. Sisääntulon päivystäjällä on ollut iso rooli museon organisoimisessa. Huomaa myös myynnissä olevat monet kirjat.
Museonkäynnin jälkeen menimme lounaalle tuttuun paikkaan Esplanadilla, japanilaiseen ravintola
Kitaan, josta HP on muutaman kerran kertonutkin. Kun lounasaikaan ei otettu pöytävarauksia, jouduimme istumaan kahteen pöytään, mutta se ei isommin haitannut, koska ruoka oli hyvää, kaikilla oli nälkä ja tärkeimmät kuulumiset saimme toki vaihdettua.
Aloitetaan kuvakerronta vanhasta paloasemasta ja ajasta, jolloin sammutusvälineet olivat hevosvetoisia.
Seuraavassa vanhoja paloautoja, joista HP ihastui erityisesti Volvo-avoautoon. Nyt, entisöitynä, se on luultavasti hienompi kuin uutena.
Palokunnalla oli tulipalojen sammutuksen ohessa toinenkin tärkeä tehtävä: pelastaa ihmishenkiä. Usein palomiehet tekevät työtään henkensä kaupalla. Helsingin palolaitoksen noin 160 vuoden historian aikana runsaat 20 palomiestä on menettänyt henkensä tulipaloja sammuttaessaan ja asukkaita pelastaessaan. Niinpä palolaitoksen sijaan nykyisin puhutaan pelastuslaitoksesta. Ei siis ihme, että palomiehen ammatti on kansalaisten mielestä toiseksi tärkein heti kirurgin jälkeen.
Helsingin palo- ja pelastuslaitos ottaa osaa myös moniin kansainvälisiin pelastustehtäviin. Seuraava kartta osoittaa, missä kaikkialla se on operoinut.
Jos et ole käynyt palomuseossa, mene ihmeessä. Museokortti ei sinne kelpaa, mutta pääsymaksu, kaksi euroa, ei päätä huimaa. Museota pyöritetään pääosin vapaaehtoisvoimin. Sisääntulon päivystäjällä on ollut iso rooli museon organisoimisessa. Huomaa myös myynnissä olevat monet kirjat.
Museonkäynnin jälkeen menimme lounaalle tuttuun paikkaan Esplanadilla, japanilaiseen ravintola Kitaan, josta HP on muutaman kerran kertonutkin. Kun lounasaikaan ei otettu pöytävarauksia, jouduimme istumaan kahteen pöytään, mutta se ei isommin haitannut, koska ruoka oli hyvää, kaikilla oli nälkä ja tärkeimmät kuulumiset saimme toki vaihdettua.
No comments:
Post a Comment