Ravut ja muikut, toinen päivä: Lepikon torppa

Rapuillallisen, hyvin nukutun yön ja tuhdin aamiaisen jälkeen Ritva ohjasti Golfinsa Pielavedelle, jonne matkaa oli Karttukasta noin 80 km. Käyntimme kohteena oli Lepikon torppa, presidentti Urho Kekkosen synnyinkoti. Ihan hävetti tunnustaa, että käynti oli ensimmäinen, vähän helpotti, että niin se oli meille kaikille. Niinpä nautimme täysin siemauksin kohteen kulttuuriannista, jota meille esitteli vastaanoton kaunis nuori nainen, kevään 2020 ylioppilaita. Veeran tapaan hänkin viettää välivuotta ja harkitsee kunnolla, miten opintojaan jatkaa.

Vuonna 1900 syntyneen Urhon isä Juho Kekkonen oli syntyisin Karttulasta. Lepikko oli hänen ja hänen vaimonsa Emilian ensimmäinen koti. Juho oli tukkiasioitsija, jota nykyisin kutsuttaisiin metsätyönjohtajaksi. Kekkoset asuivat Lepikossa kuutisen vuotta. Sen jälkeen perhe muutti savottoja seuraten Kuopioon Lapinlahdelle, Iisalmeen ja lopulta 1911 Kajaaniin. Lepikon torppaa on kutsuttu savupirtiksi, mutta pian Urhon syntymän jälkeen pirtti sai komean savupiipun uuneineen ja tulisijoineen. Yksi kamari oli varattu isä-Juhon tukkiasioiden hoitoon.

Kerran kun Seppo Kääriäinen johti suomalaisryhmää vanhassa Neuvostoliitossa, hän vei isännilleen lahjaksi "parasta, mitä Suomi voi tarjota" eli Lepikon torpan multaa. Tästä isännät varmaan kovasti ilahtuivat.

Lepikon torppa on epäilemättä kansallinen nähtävyys, jossa kannattaa käydä. Siellä on myös kotalaisen hyvä ravintola, jossa voi nauttia kahvia, huikopalaa ja vähän muutakin.

Niin, ne otsikossa olevat muikut. Ne me nautimme matkan päätteeksi Ritvan ja Ilkan kesäresidenssissä, kun Ritva oli ne ensin voissa paistanut ja jo ennen aamiasta käynyt ostamassa suoraan kalastajan verkoilta.

Kiitos ystävät, hienoista elokuun päivistä.