Monday, November 16, 2020
Kuntonurkka arkiolohuoneeseen
Jäärinkadun arkiolohuoneeksi nimettu huone on tähän saakka ollut tv-huone, kahden hengen vierashuone sekä HP:n kirjasto ja työhuone.
Kuntoa olemme viime vuodet pitäneet yllä ulkoilemalla (HP sauvakevälyllä) ja Jääkärinkadun kuntokoulussa. Nyt koronan aikana olemme jättäneet salikäynnit (2-3 kertaa viikossa) väliin. Tämän puutteen korvikkeeksi HP hankki soutulaitteen, joka sopivasti mahtui arkiolohuoneen perukoille lähelle ikkunaa, josta soudettaessa saa tarvittaessa raitista ilmaa. Laitteen pituus on 185 senttiä, leveys 55 senttiä, korkeus 70 senttiä ja paino 20 kiloa. Sen voi myös taittaa kahtia nostamalla liukukiskon ylös.
Laite on kerrassaan verraton. HP on sitä nyt soutanut muutaman tunnin ja samalla katsonut televisiota. Tunnin soutu sujuu mukavasti kun käyttää sopivan pientä vastusta ja katsoo vaikkapa Hercule Poirot -elokuvaa.
HP suosittelee soutulaitetta kaikille ikätovereilleen, ja miksei nuoremmillekin. Se vahvistaa monia lihasryhmiä (jalat, pakarat, kädet, kämmenet ja sormet, hartiat, vatsa ja selkä) sekä parantaa hapenottokykyä. HP harkitsi myös kuntopyörää, mutta soutulaite on vaikutuksiltaan monipuolisempi. Tämän nimenomaisen laitteen (Titan Life S) voit ostaa XXXL-myymälöistä tai XXXL-verkkokaupasta, josta kotiin kuljetus ei maksa kuin kympin. Eikä laitteen hintakaan ollut paha, isänpäiväviikon tarjouksena alle 400:n.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment