Tuesday, April 5, 2022
Veera kertoo Nizzan keväästä. Osa I
Jätimme koronan takia jo kolmannen kerran Nizzan kevätloman väliin. Onneksi Veeralla ja Roopella oli tilaisuus viettää sekä lomaa että opiskella etänä nuo kaksi viikkoa. Veeran luvalla HP julkaisee hänen kolmiosaisen matkaraporttinsa Rivieralta. Hänen kuvansa ovat mainioita, samoin tekstikerronta on sujuvaa.
Päivä 1 - sunnuntai
Saavuimme Nizzaan aikaisin aamulla ja suuntasimme lentokentältä Massenan residenssille. Matkalla kävi ikävästi, kun matkalaukkuni vetokahva hajosi, mutta onneksi siitä selvittiin. Heti ensimmäisenä menimme kahville ja croisanteille, joiden voimin lähdimme kiertelemään kaupungilla. Söimme lounasta Gaglio nimisessä ravintolassa, jonka jälkeen Roope lähti katsomaan Formulaa ja minä suuntasin kiertelemään kauppoja. Illalla söimme tapaksia kämpillä ja kävimme iltakävelyllä rannalla.
Päivä 2 - maanantai
Toinen päivä lähti käyntiin croisantilla, kahvilla ja appelssiinimehulla. Nautimme aamupalaa läheisessä kahvilassa, johon jäimme tekemään myös koulutehtäviä muutamaksi tunniksi. Ensimmäisenä päivänä koulutehtäviä ei kuitenkaan malttanut jäädä tekemään kauaksi aikaa, kun oli kiire päästä tutustumaan uusiin paikkoihin.
Päivä 3 - tiistai
Kolmas päivä oli lämmin, ja asteet kohosivat jopa 20 asteeseen. Auringon paistaessa keskustan kadut ja puutarha näyttivät potentiaalisen kauneutensa. Myös turkoosina kimmeltävä meri näytti niin kauniilta, että olisi melkein tehnyt mieli mennä uimaan! Teimme pitkän päiväkävelyn, kun kävelimme linnavuoren takana olevalle satama-alueelle ja appelsiinipuistolle. Illalla kävimme kävelyllä ja iltakahveilla.
Päivä 4 - keskiviikko
Neljäs päivä kului koulutöiden, shoppailun ja kulinaaristen makujen parissa. Auringonlaskun aikaan lähdimme kävelylle rantakadulle ja ihastelimme auringonlaskua. Rentouttavaa oli istua rantakivikolla, kuunnella aaltojen kohinaa ja katsoa kohti auringonlaskua. Illan pimentyessä lähdimme hyväksi todettuun ravintola Gaglioon, ja söimme mitä paikallisimman annoksen; sinisimpukat ranskalaisilla.
Päivä 5 - torstai
Kahvi, patonki hillolla sekä jogurtti myslin ja mansikoiden kera oli ihana aloitus viidenteen päivään. Kolmannen ja neljännen päivän tapaan myös viides päivä oli lämmin, ja ulkona pärjäsi topissa tai t-paidassa. Päätimme lähteä katsomaan linnavuorta, josta olimme nähneet hienoja kuvia myös papan blogissa jo vuodelta 2014. Vuorelta avautui upeat maisemat niin Nizzan keskustaan kuin vuoren toisella puolella olevaan satamaan.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment