Mahdatko tietää, kuka oli Lauri Reitz?

No, päättyneellä viikolla selvisi, että Reitz (1893-1959) oli rakennusmestari, grynderi sekä taide- ja antiikkiesineiden keräilijä. Hänen isänsä oli kirjuri rautateilla ja äitinsä ompelija, alkuun elivät Kuopiossa ja lopulta Helsingissä, missä Lauri kävi viisi luokkaa normaalilyseota.Hän valmistui rakennusmestariksi 1914, oli ensin Helsingin kaupungin rakennusmestarina ja sitten Kulosaaren huvilayhdyskunnan rakennusmestarina. Reitz ryhtyi rakennusurakoitsijaksi vuonna 1921. Hän rakennutti 1927–1952 parikymmentä asuinkerrostaloa, useimmat Töölöön, sekä elokuvateattereita, kahviloita ja huviloita.

Nopeasti kasvavassa Helsingissä grynderi väkisinkin rikastui, ja 1930-luvulla Reitz sijoitti varojaan taide- ja antiikkiesineisiin. Hän keräsi maalauksia, antiikkihopeaa, posliiniesineitä, vanhoja aseita, soittimia, kelloja, kirjoja ja antiikkihuonekaluja. Reitz rakennutti 1938 Eteläinen Hesperiankatu 22:teen Jalmari Peltosen suunnitteleman funkiskerrostalon jonka hän itse omisti. Hänen taidekokoelmansa sijoitettiin taloon. Talossa toimi leffateatteri Kino Ritz, joka sai nimensä Reitzin mukaan. Yksi talon nähtävyyksistä on taiteilijaravintola Elite, joka on pitkään keikkunut Suomen parhaiden ravintoloiden listalla. Reitzin leski Maria Reitz perusti 1971 testamentillaan Lauri ja Lasse Reitzin säätiön, joka ylläpitää 1972 avattua taidemuseota Reitzin perheen entisessä kodissa Apollonkadulla sekä kartuttaa Reitzin kokoelmia säätiön tuotoilla. Usein on käynyt niin, että kun Ateneumin rahat eivät ole riittäneet, säätiö on ostanut taulut. Museoon on vapaa pääsy ja kaksi kertaa viikossa siellä on opastettu kierros. Me tutustuimme Reitzin museoon yhdessä Ritvan ja Ilkan kanssa.

Museokierroksen jälkeen oli luontevaa siirtyä päivälliselle edellä mainittuun Eliteen, jossa naiset ottivat pääruoakseen maksaa ja miehet paikan klassikon eli Tauno Palon kermaisen sipulipihvin. Siinä sivussa ihastelimme naapuripöytään tilattuja liekitettyjä pihvejä. Päätimme, että ne tulemme nauttimaan toisella kertaa.

Waltarin tiiliskivet olivat komeita freskoja

HP lupasi viikko sitten palata vielä kerran Kansallismuseon tarjontaan. Erityisen vaikuttava oli Mika Waltarin kirjoituskone. Vaikuttava siksi, että se oli kovin pieni ja että siitä huolimatta sillä oli kirjoitettu massiivisia romaaneja, siis kooltaan isoja ja sisällöltään vaikuttavia. Ansioistaan Waltari valittiin Suomen Akatemian jäseneksi, mutta Nobelia ei hänelle suotu. Kriitikot eivät niinkään arvostaneet Waltarin historiallisia romaaneja kuten Sinuhe egyptiläistä vaan enemmänkin Suuren illuusionin kaltaisia pienempiä kirjoja. Kun Akatemian esimies, nobelisti A.I. Virtanen toivotti Waltarin tervetulleeksi Suomen viisaimpien kollegioon 1958, hän luonnehti Waltarin tiiliskiviromaaneja freskomaalauksiksi, joissa mestarillinen tyyli ja verevä kertomiskyky saavuttavat korkeimman tason.

Kansallismuseossa oli myös rivi komeita valokuvia, jotka esittivät Suomen presidenttejä. Viimeiset raamit oli varattu Sauli Niinistön seuraajalle. Ja kas vain, tällainen kuva siihen ilmaantui.

Tämän kuvan myötä HP lähettää terveiset ystävälleen Pekalle Jyväskylään. Hän kyllä tietää syyn siihen, miksi?

Puolipäiväretki asioiden ytimessä

Ulla vietti kuluneella viikolla synttäreitään. HP kattoi aamulla brunssin ja pöytää koristivat edellisenä päivänä ostetut kukat. Aamulla Ullaa muisti Whats upin kautta lähipiiri, näistä viesteistä erikoisin oli onnittelulaulu, johon osallistuivat Susanna Brysselistä, Timo Oslosta sekä Kusti ja Sakke Eirasta käsin.

Iltapäivällä aloitimme kaupunkikierroksen. Ensin kohteena oli ravintola Skiffers Viiskulmassa, jossa söimme puolikkaat pizzat. Skiffersin liuskepizzat ovat vallan maittavia. Viiskulmassa astuimme spåraan, joka vei meidät Kansallismuseon pysäkille.

Kansallismuseossa oli hieno Akseli Gallen-Kallelan näyttely, jossa saattoi ihastella taiteilijan monipuolista tuotantoa, kuten laadukkaita Kalevala-maalauksia.

Oli näyttelyssä paljon muutakin kuin Kalevalaa, kuten tunnettu Bil-Bol -automainos sekä Pariisin mailmannäyttelyn (1900) Suomen osaston pienoismalleja.

Voipi olla, että HP palaa aiheeseen vielä ensi viikolla. Mutta siitä huolimatta: Käykäähän näyttelyssä, se on auki aina huhtikuun alkuun saakka. Samalla lipulla tai museokortilla saa paljon muutakin henkisesti virkistävää nähtävää.

Ullan synttärit päättyivät niin. että menimme paikalliseen Pontus-ravintolaan illalliselle. Ulla tilasi itselleen paahdettua portobello-sientä ja HP söi miehekkäästi pippuripihvin. Hyvältä maistuivat. Ja hyvä mieli jäi koko kierroksesta.

Ystävien tapaaminen koronavuoden jälkeen

Kuten blogin lukijat muistavat, HP ja Ulla ilahtuivat kovasti kun saivat vuoden 2017 lopulla kutsun viettämään Uutta vuotta vanhojen opiskelu- ja assistenttikaverien kanssa. Kutsun esittivät Ulla ja Timo Joutsamo ja juhlat pidettiin heidän kotonaan Maskussa. Olihan ratkihauska tapaaminen, kuten blogista 3.1.2018 ilmenee. Tämän jälkeen otimme Uutta vuotta vastaan opiskelukaupungissamme Turusssa Ritva-Liisa ja Kalervo Hovin kotona (blogi 3.1.2019) ja vuotta myöhemmin Riitta-Liisa ja Jouko Lahteron luona (blogi 5.1.2020). Seuraava juhla jäi koronan takia pitämättä, kunnes vuoden 2022 viimeisenä päivänä kokoonnuimme Jääkärinkadulla.

Kaksi oli tässä vaiheessa jo jättäneet maallisen vaelluksensa, edellä mainittu Kalervo Hovi sekä Reino Kero. Heidän leskensä olivat paikalla, tulivat Turusta Helsinkiin onnibussilla. He myös palasivat Turkuun vielä ennen vuodenvaihdetta. Pois jäivät Lahterot, koska Riitta-Liisa toipui polvileikkauksesta. Sellaista tämä on kasikymppisten elämä.

Joutsamoiden kanssa jatkoimme vuoden 2023 puolelle, muun muassa katsellen tv-lähetystä Helsingin Kansalaistorilta. Ulla ja Timo kertoivat myös järjestävänsä seuraavat juhlat vuoden päästä. Kiitos kutsusta ja kiitos kaikille vieraille. Voimia ja terveytta vuonna 2023.