Dunwoodin nuoret futaajat

Okin blogista (ks. linkki oikealla) olemme voineet seurata Veeran ja Jaakon urheiluharrastuksia, viimeisimpänä menestyksenä Veeran komea voitto pääkaupunkiseudun Hippo-kisoissa 60 metrin juoksussa, jossa oli 53 osanottajaa.

Täydennän urheiluaiheista tarjontaamme parilla kuvalla Atlantan Dunwoodista, jossa Kusti (9 v) jatkaa jo viime vuonna alkanutta jalkapallouraansa. Pikkuveli Sakke on myös aloittanut pelaamisen 3-vuotiaiden joukkueessa. Kuvasta päätellen ihan hyvältä näyttää sekin.

Nuorena ne vääntävät tuota vitsasta Jenkkilässä, sillä koulussaan Primrose Schoolissa (Educational Childcare) Sakke on aloittanut myös espanjan opinnot. Tuo kielihän on USA:ssa tärkeä, sillä latinot ovat maan suurin vähemmistö.

Yksi asia vielä: Pojat eivät suinkaan pelaa jenkkifutista (football) vaan harrastavat lajia, jota paikalliset kutsuvat nimellä soccer. Kustin ja Sakken laji on siis se, mitä mekin olemme joskus pelanneet.

Rauhanpalkinto oikealle miehelle

Silläkin riskillä, että minut leimattaisiin epäisänmaalliseksi, pidän päätöstä myöntää rauhanpalkinto Al Gorelle loistavana. Goren työ ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on ollut suuriarvoista ja myös menestyksellistä: asenteet ovat kovaa vauhtia muuttumassa kaikkialla, jopa Yhdysvalloissa.

YLE:n Aamu-tv:ssä sekä autokaupan että yritysten edustajat kertoivat, että asennemuutosten vauhti kohti vähäpäästöisempiä autoja on ollut viime kuukausina suorastaan hurja. Tässä Al Goren - hänen kirjojensa ja filminsä - merkitys on ollut keskeinen.

Kaikki kunnia Martti Ahtisaarelle, mutta Al Goren globaaliin merkitykseen verrattuna Ahtisaari on ollut paikallistason toimija, enemmänkin rauhantyön teknikko kuin merkittävien avausten esittäjä ja toteuttaja.

Tavallisen kansalaisen ekotekoja

Tarkka lukija muistaa, miten keväällä kerroin, että seuraava autoni olisi pieni diesel nykyisen pienehkön bensa-auton sijaan. Ihan hyvin se voi sitä olla, mutta olen päättänyt siirtää auton ostoa ainakin ensi vuoteen.

Teen sen kahdesta syystä: Kun olemme muuttamassa Helsingin keskustaan, siellä emme omaa autoa tarvitse juuri lainkaan, kun Turun ja Jyväskylän matkatkin on mukava tehdä junalla. Tarpeettomien ajojen karsintahan on se paras tapa pienentää päästöjä.

Toinen syy on se, että autot kehittyvät nyt - pakosta - erittäin nopeasti ympäristöystävälliseen suuntaan. Kun vielä Suomen verottajakin saataisiin ymmärtämään asia myös käytännössä, jokin pieni hybridi-diesel voisi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Tähänasti suurimman ekoratkaisumme teimme 1997, kun varustimme Korpilahden huvilamme aurinkosähköllä. On vallan oiva, kestävä ja saasteeton järjestelmä. Ennen sitä olimme hankkineet kaasulla toimivat hellan ja jääkaapin. Ja kun jääkaappi (23 v.) joskus uupuu, hankin sen tilalle aurinkovoimalla toimivan jääkaapin. Kaasuhellan voisi hyvin korvata vanha puuhella - jos ei sisälle niin ulos kesäkeittiöön.

Myrskyluodon Maija Mikkelissä

Viime lauantaina ajoimme korpilahtisten ystäviemme (Laurilat, Lehmusjoet ja Peltoniemet) kanssa Länsi-Savoon. Kohteena oli Mikkelin Teatteri ja Myrskyluodon Maija. Näytelmän on Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta kirjoittanut tunnettu teatterimies Jussi Helminen, vanha tuttuni 1960-luvulta Turun Norssista. Mikkelin Teatteri pani parastaan: hyvät näyttelijät, joista varsinkin Tuuli Anikari Maijan roolin lauloi erinomaisesti. Näytelmän musiikki ja valojen käyttö loivat koskettavan tunnelman ankaraan ulkosaaristoon, jossa taloudellinen niukkuus ja luonnonvoimien ankaruus koettelivat pienten ihmisten kestokykyä. Se mitä näytelmästä jäin kaipaamaan, oli Lasse Mårtenssonin ikikaunis sävelmä Myrskyluodon Maijasta.


Tatterin jälkeen menimme päivälliselle samassa talossa sijaitsevaan mainioon Ravintola Holviin. Paahdettu sipulikeitto, pippuripihvi, punaviini ja espresso olivat ryhmämme suosikit.

Kun teatteriesitystä ei saa taltioida, laitan kuvan Mikkelin teatterirakennuksesta, jolla on jännä historia. Mikkelin VPK rakensi talon 1800-luvun loppupuolella. 1934 VPK lahjoitti talon kaupungille, joka puolestaan antoi sen teatterin käyttöön. Merkittävä episodi talon historiassa osuu vuodelle 1918, jolloin siellä koulutettiin Suomen ensimmäinen reservinupseerikurssi. Mainitsen vielä, että kadun toisella puolella toimii Päämajakoulu ja sen yhteydessä maineikas Päämajamuseo.

Mikkelin matkalla kokeilin uutta navigaattoriani (LG eli Life is Good, tarjouksena City Marketissa 199 €). Hyvin toimi. Sitä vain jäin ihmettelemään, miten aikaisemmin olen osannut Mikkeliin ja sieltä takaisin.

Pieniä ekotekoja

Juhan blogikolumnin (ks. Okin Blogi 12.9., linkki Heimopäällikön päiväkirjasta) innoittamana kävin lamppukaupassa ja ostin energiaa säästäviä lamppuja. Ne maksoivat enemmän kuin perinteiset hehkulamput, mutta ovat niiden lukematkin kovaa luokkaa. Vai mitä sanotte näistä faktoista: Ekolamppu kestää käyttöä 15 000 tuntia, mutta hehkulamppu vain 1 000 tuntia. Ekolamppu kuluttaa sähköä ainoastaan 20 % samawattiseen hehkulamppuun verrattuna.

Ei muuta kuin lamppuja vaihtamaan!

Juhan kanssa Nurmeksessa

Juha ja Satu laajensivat äskettäin yritysrypästään ja ostivat firman, jonka tuotevalikoima ja muu tarpeellinen tieto löytyy osoitteesta http://www.lelunetti.fi/ Kun yritys on tähän saakka pitänyt päämajaansa Nurmeksessa, kävimme Juhan kanssa eilen noutamassa yhden autokuormallisen firman tuotteita ym. Lähdimme aamukahdeksalta ja takaisin Jyväskylässä olimme viiden pintaan. Juha ajoi illalla vielä Espooseen, jonne yrityksen kotipaikka siirtyy virallisesti lokakuun alussa.

Autona meillä oli Juhan ja Tommin yrityksen PEX-Locistics´n iso Citroen. Tarkka lukija huomaa, ettei firman nimi enää ole Pietari Express, niinkuin se oli yli kymmenen vuotta, vaan nimen kattavuutta on laajennettu kun toiminta-alue käsittää koko Venäjän Uralista länteen ja kun yrityksen palvelut ovat monipuolistuneet. Alkuperäinen nimi sisältyy kuitenkin PEX-lyhenteeseen.

Matkalla piipahdimme katsomassa Nurmeksen Osuusmeijerin nykyisiä rakennuksia. Kovin vaatimattomia olivat, eikä paikallinen osuusmeijeri enää ole paikkakunnan ylväimpiä yrityksiä kuten joku vuosikymmen sitten. Vuonna 1899 perustettu Nurmeksen Osuusmeijeri on sillä tavalla kiintoisa, että se on ainoa Valion 1905 perustaneista 17 osuusmeijeristä, joka edelleen jatkaa omalla nimellään. Mitään omaa meijeriä tai muuta tuotantoa sillä ei enää ole. Se lukeutuu Valion omistajaosuuskuntiin ja sen tehtävänä on kerätä ja toimittaa Nurmeksen seudun maidot Valion tuotantolaitoksiin.

Paluumatkalla poikkesimme ysitien varressa ennen Hankasalmea (siis Kuopion suunnasta ajellessa) olevaan mainioon Tiinan Tupaan, josta ostimme herkullisen ahvenkukon. Sen olin tilannut jo keskiviikkona Kuopion matkallani. Tiinan uunissa paistuu joka yö viitisentoista kalakukkoa, ja ne myydään loppuun jo aamupäivällä. Jos siis Tiinan ahven- tai muikkukukon haluat, tilaa se etukäteen. Koska tämä palsta pyrkii myös palvelemaan lukijoita, laitan tähän Tiinan Tuvan puhelinnumeron: 017-534074.

Nobel-voittajan matkassa Kuopiossa

Eilen matkustin Kuopioon, sikäläisen yliopiston pääkirjastoon, johon Valio 1985 lahjoitti kemian nobelistin (1945) A. I. Virtasen ja hänen johtamansa Biokemiallisen tutkimuslaitoksen kirjaston vanhimmat teokset, noin 1200 nidettä ja ison joukon sarjajulkaisuja ja tiedelehtiä. Uudemmat teokset liitettiin Valion tutkimuskeskuksen kirjastoon.

A. I. Virtasen kokoelma on hienosti esillä heti pääkirjaston tuloaulassa, kuitenkin omaksi osastokseen järjestettynä. Kiintoisaa antia minulle, Suomen ainoan tiedenobelistin elämäntyön ja perinnön tutkijalle, olivat Virtasen ohjaamat kaikki 36 väitöskirjaa, joista ensimmäinen on vuodelta 1930 ja viimeisin Virtasen kuolinvuodelta 1973.

Valio, joka käytännössä rahoitti Virtasen ja hänen tutkimuslaitostensa toiminnan 1920-1973 (Virtanen oli koko ajan myös Valion tutkimusjohtaja), tarjosi kokoelmaa ensin Helsingin yliopistolle, jossa Virtanen oli opiskellut, väitellyt ja toiminut proffana. HY ei kuitenkaan luvannut sälyttää kirjoja yhtenäisenä kokoelmana vaan olisi hajoittanut teokset eri puolille. Tätä Valio ei katsonut nobelistin arvolle sopivaksi ja niin kokoelma sijoitettiin Kuopioon, joka otti sen ilomielin ja näyttävästi vastaan.

Myöhemmin, 1989, Kuopion yliopisto perusti kirjalahjoituksen inspiroimana biotieteisiin keskittyvän monipuolisen AIV-instituutin, jossa nykyisin työskentelee päälle 200 tutkijaa ja toimihenkilöä ja joka tuoreen kansainvälisen arvion mukaan on Kuopion yliopiston "kruununjalokivi". Alunperin tarkoitus oli perustaa instituutti Helsingin yliopiston yhteyteen, mutta sekään ei sopinut, sen verran jälkikekkoslaista henkeä oli, enemmän kuitenkin valtionhallinnossa kuin yliopistossa.

Ehkä HY:n väkeä vähän kismitti sekin, että Virtanen ilmoitti koko ajan, myös proffana ollessaan, osoitteekseen Valion laboratorion, jossa hän sekä teki tutkimusta, opasti opiskelijoita että piti luentonsa. Myös omat ja oppilaidensa tutkimukset hän julkaisi (pl. väitöskirjat) Valion tutkimussarjassa. Näin AIV osoitti kiitollisuuttaan rahoittajalleen, jonka veroiseen panokseen maan suurin yliopistokaan ei olisi koskaan pystynyt, ei sinnepäinkään. Kun Virtanen 1948 valittiin päätoimiseksi akateemikoksi ja Suomen Akatemian esimieheksi, silloinkin hän jatkoi Valion laboratorion johtajana, tosin palkkaa Valio ei enää voinut maksaa, sen Akatemian säännöt kielsivät.

Kuopioon pääsin Ullan kyydissä. Hän osallistui yliopiston farmakologian laitoksen järjestämään ikääntyvien lääkehoitoa koskevaan kurssiin.