Alexander Stubb ja deglobalisaatio

Ulkoministeri Alexander Stubb esitelmöi keskiviikkona Maanpuolustuskurssiyhdistyksen - jolle pitäisi kyllä keksiä sujuvampi nimi - jäsenilleen järjestämässä turvallisuuspoliittisessa illassa. Paikkana oli Helsingin yliopiston iso juhlasali.Sali oli täynnä, läsnä oli noin 750 ihmistä. Stubbia kelpasi kuunnella, sillä hän on mielestäni Suomen ainoa todella karismaattinen poliitikko pitkiin aikoihin.

Stubbin puhetta, jonka hän piti vapaasti, leimasi asioiden laaja-alainen hallinta ja erittäin selkeä jäsentely. Tämähän on tyypillistä Stubbille myös tv-haastatteluissa. Muistathan: "Tässä on kolme kohtaa... " Kiintoisa oli ulkoministerin linjaus siitä, miten maailma on viime vuosikymmeninä muuttunut. Kylmän sodan aikana maailman napoja oli kaksi, Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Kun jälkimmäinen romahti, napoja jäi vain yksi. Parhaillaan ollaan menossa kohti moninapaisuutta, kun talouden valtiaiden ryhmä, ns. G8, on laajentumassa G20-ryhmäksi. Suomi ei ihan tähän joukkoon mahdu, sillä osuutemme maailmantaloudesta on 0,5 %, kun se Yhdysvalloilla on 25 % ja Venäjällä 2,9. Listan yllättäjä on mielestäni pieni Hollanti 3,0 %:llaan.

Stubb kutsui tätä kehitystä deglobalisaatioksi ja korosti, että Suomen oli kyettävä rakentamaan toimivat suhteet kaikkiin talouskeskuksiin. Kysymys on moninapaisesta yhteistyöstä. Pahinta, mitä ulkomaankaupastaan riippuvaiselle Suomelle voi tapahtua, on se, että nykyisen taantuman seurauksena valtiot kääntyvät sisäänpäin turvaten omaa tuotantoaan kansallistunteella ja protektionismilla.

Suomen turvallisuuden peruspilareiksi Stubb määritteli EU:n, Naton ja Pohjoismaat, tässä järjestyksessä.

Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 2. kurkistus

Kuten olen todennut, hienoa Helsingin keskustassa on se, että historia elää keskuudessamme. Tammikuussa kerroin talostamme (Jääkärinkatu 4), joka valmistui 1885 Sohlberg Oy:n kiinteistöksi. Näin rakennus on osa sitä kehitystä, joka synnytti tehdasteollisuuden Suomeen.

Naapuritalossamme (Jääkärinkatu 2) taas näkyvät sodan jäljet. Keväällä 1944 punailmavoimat pommitti Helsinkiä, mm. Teknillinen korkeakoulu Hietalahdessa tuhoutui pahoin. Jääkärinkatu 2 pääsi vähemmällä, mutta pommien puremat näkyvät edelleen talon kivijalassa.

Miksi sitten kohteena oli Ullanlinna? Tähän löydän kaksi vaihtoehtoista selitystä: 1. pommit lensivät usein vähän sinne sun tänne, 2. kohteena oli läheinen Korkeavuori, jonka uumenissa toimi Helsingin ilmapuolustuksen johtokeskus. Helsingin suurpommituksiin palaan vielä myöhemmin.

Kurkistus takavuosien Rööperiin

Punavuori, puhekielessä usein Rööperi, ruotsiksi Rödberga, on Ullanlinnan naapurissa. Kaupunginosa nousi 9. tammikuuta kansalliseen julkisuuteen siitä kertovan elokuvan myötä. Kävimme katsomassa filmin viikonvaihteessa, ja pidimme näkemästämme.

Näyttelijät, ohjaus, käsikirjoitus ja kuvaus olivat erinomaiset omassa genressään. Veikkaanpa, että elokuva kilpailee koko joukosta Jussi-patsaita ensi vuoden alussa.

Paria asiaa ihmettelen: Miten Punavuoressa on 1960- ja 1970-luvulla ollut mahdollista tehdä kannattavaa bisnestä myymällä viinaa, tupakkaa ja seksilehtiä pimeillä markkinoilla niin että siitä hankki elantonsa toistakymmentä miestä? Toisekseen ihmettelin kriitikoiden väitteitä siitä, että näitä Rööperin pikku venkuloita olisi filmissa jotenkin romantisoitu. Aika onnettomia tapauksia he pohjimmiltaan olivat, monissa tosin löytyi ripaus inhimillisyyttä.

Kaikkiaan elokuva oli hienosta toteutuksestaan huolimatta synkänlainen ja vähän ahdistavakin. Mutta sitähän se oli Rööperin alamaailman todellisuuskin.

Kotiseutuoppia Ullanlinnassa: 1. kurkistus

Helsingin ydinkeskustassa historia (tosin vasta 1800-luvulta, keskiaikaista ns. "vanhaa kaupunkia" ei Helsingissä ole) ja nykyisyys elävät käsikädessä. Kuitenkin historia havisee, ja se pääkaupungissa onkin hienointa.

Ullanlinna on vanhaa Eiraa, erotettiin vuonna 1957 omaksi kaupunginosakseen. Ullanlinnan muita naapureita ovat Eiran lisäksi Kaivopuisto, Kaartinkaupunki ja Punavuori. Kotiseutuoppini ensimmäisen kurkistuksen teen kotitaloomme Jääkärinkatu 4:ään.

Talo on vuodelta 1885, yksi Ullanlinnan vanhimpia kivirakennuksia. Kadun puolella oleva rakennus valmistui Oy G. W. Sohlberg Ab:n konttori- ja asuinrakennukseksi, piharakennukseen tulivat tuotantotilat. Vuonna 1922 valmistui ensimmäinen saneeraus kun Sohlberg Oy muutti Jyväskylään. Päärakennus muutettiin asuintaloksi. Pihapuolen tehdasrakennus säilyi yrityskäytössä.
Seuraava remontti tehtiin 1970-luvulla kun päärakennus muutettiin Postipankin pääkonttoriksi. Kun pankki lähti joskus 1980-luvulla, rakennus oli eri yritysten käytössä. Vuosina 2004-2006 YIT uudisti molemmat rakennukset asuinkäyttöön. Eli asumme nyt täysin uusissa asunnoissa, joilla vain on yli 110 vuotta vanhat seinät (lähes metrin paksuiset).

Loistava Niko - Lentäjän poika

Perjantaina Kusti ja Sakke tulivat Jääkärinkadulle yökylään, kun vanhemmillaan oli menoa. Ennen iltatoimia piipahdimme leffassa katsomassa suositttua Nikoa, lentäjän poikaa. Ei ollut hukkareissu. Vaikka ikähaitarimme oli melkoinen (4v. - 67 v.), kaikki ihastuimme elokuvaan. Ei ihme, että sitä on viety 16 eri maahan ja ulkomaalaisia katsojia on ollut toista miljoonaa (tiedot ovat jo parin viikon takaisia, joten nykylukemat ovat vieläkin paremmat).

Niko on upean kaunis ja koskettava animaatio Lapin maisemissa. Sen tarina on kiinnostava ja opettavainen. Niko korostaa sellaisia asioita kuin ystävyyttä, perhe- ja lähipiirin tärkeyttä sosiaalisena turvaverkkona sekä yrittämistä (silloin kun tavoitellaan jotain itselle tärkeää asiaa. Nikolla, pienellä porolla tavoitteena oli oppia lentämään kuten isänsä, joka kuului joulupukin lentojoukkoihin. Sitäkin oppia saimme, että ns. pahistenkin joukosta löytyy ripaus inhimillisyyttä.

Lasten kanssa kun olimme leffassa, pop corn -annoksetkin olivat isot. Ensi kerran minun elokuvahistoriassani popparit riittivät koko filmin ajaksi.

Jos et ole vielä Nikoa nähnyt, mene ihmeessä katsomaan. Et taatusti pety. Älä odota tv-versiota, siinä elokuvan, kuten kaikkien elokuvien, teho putoaa olennaisesti.

Leidit pääkaupungin illassa

Kun kirjoitin 26. marraskuuta herraseurueen retkestä Rymy-Eetuun, Susanna kommentoi: "Ladies - otetaan mallia!". Näin kävi eilen 10. tammikuuta, kun Ulla oli kutsunut heimon leidit syntymäpäivänsä (65 v.) merkeissä viettämään iltaa pääkaupungissa. Samalla leidit muistelivat Satun taannoista 40-vuotispäivää.

Ilta alkoi klo 16.30 ravintola Lasipalatsissa, jossa leidit nauttivat blini-illallisen. Ravintolassa menivät näet bliniviikot. Kuvassa oikealta Ulla, Johanna, Susanna ja Satu. Hyvää kuulemma oli, blinin lisäksi myös viini.

Pääkohteena oli Suomen kansallisooppera, jossa leidit seurasivat Puccinin Toscan. Hieno esitys, leidit myöhemmin kommentoivat. Väliajalla nautittiin luonnollisesti kuohujuomaa.

Siinä leidit erosivat miehistään, että tulivat kotiin jo klo 23:n paikkeilla. Blinit ja kulttuuri ravitsivat sen verran hyvin, ettei mitään baarikierrosta tarvittu.

Muutamia pohdiskeluja Tieteen päiviltä

Tieteen päivät, suomalaisen tiedevalistuksen päätapahtuma, järjestetään joka toinen vuosi. Järjestäjinä ovat maan johtavat tiedejärjestöt: Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen kulttuurirahasto, Suomalainen tiedeakatemia, Suomen tiedeseura, Teknillisten tieteiden akatemia ja Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland. Tapahtumapaikkana on keisarivallan aikana rakennettu ylväs Helsingin yliopiston päärakennus.

Tänä vuonna (7.-11.1.) teemana oli eveluutio, jota lähestyttiin monien eri tieteiden ja lukemattomien esitelmien kautta. Itse seurasin niitä sessioita, jossa hallitseva tieteenala oli historia. Kun esitelmät ovat luettavissa netissä, en niitä pyri referoimaan. Otan esille vain muutaman virkistävän tiedon ja niihin liittyvät omat pohdiskeluni.
'
Nobelisteja tutkinut FT Aulikki Litzen kertoi, että ennen toista maailman sotaa tiedenobelistit olivat keski-iältään 45-vuotiaita. Tämä oli mahdollista, kun keksittävää oli paljon. Palkintoja on jaettu vuodesta 1901. Nykyisin tiedenobelistit ovat yli 60-vuotiaita. Se kertoo mielestäni siitä, että monet tärkeät asiat on jo keksitty ja uuden keksiminen on siis entistä suuremman työn takana. Oma A. I. Virtaseni oli palkinnon 1945 saadessaan 50-vuotias, mutta hän oli ensi kerran vakavasti ehdolla jo 1933, 38-vuotiaana. Nobel-palkinnot perustuvat Alfred Nobelin testamenttiin, jonka mukaan palkitulla keksinnöllä tulee olla suuri ihmiskuntaa hyödyttävä merkitys.

Emeritus professori Heikki Palva kertoi suomalaissyntyisestä Petter Forsskålista, 1700-luvun tunnetusta luonnontieteilijästä. Hän aloitti opinnot Upsalan yliopistossa jo 10-vuotiaana, ja hänen opettajanaan oli maailman tunnetuimpiin tiedemiehiin kuuluva Carl von Linné. Hyvä oli että aloitti nuorena, sillä hän kuoli malariaan 31-vuotiaana johtaessaan tutkimusretkeä Lähi-idässä. Professoriksi Kööpenhaminan yliopistoon hän toki oli ehtinyt pätevöityä.

FT Mirkka Lappalainen tarkasteli Kustaa II Aadolfin vaikutusta Ruotsin (johon Suomikin siis kuului, vaikka mitään Ruotsi-Suomea ei koskaan ole ollut olemassakaan) historiassa ja pohti väitettä, onko Ruotsin historia sen kuninkaiden historiaa. Näin ei ole; Kustaa II Aadolfia hän luonnehti kuninkaaksi, jonka merkitystä Ruotsin historiassa on eniten liioiteltu.

Emeritus professori Heikki Ylikankaan aiheena oli pienet kansat suurten armoilla. Hän pohti sitä, miksi osa valtioista on kehittynyt suuriksi, osa ei. Lähtökohta näet on, että kaikki kansat ja valtiot ovat alunperin olleet pieniä. Kysymys on niin vaikea, etten lähde vastausta tässä yrittämään. Muistiin merkitsen vain sen Ylikankaan näkemyksen, että historian muutosvoimista kaikkein tärkein on ollut markkinatalouden eteneminen. Se ei ole mikään 1900-2000 -luvun ilmiö vaan vuosisatoja vanhempi.

Tieteen päivät jatkuvat vielä kolme päivää. Ehkä olen paikalla, ehkä en.