Mukidelegaatio aina Kajaanista asti

Parisen viikkoa sitten ystäväni Simo (70 v. ja Kajaani) kertoi ostaneensa Väyrysen vaalimukin. Kun totesin, ettei minulla sitä ole, Simo lupasi tulla tuomaan. Treffipaikaksi sovimme tämänpäiväisen Sweet Saturdayn. Kappelissa ostimme sitten juomat ja nautimme ne tämän hetken hittituotteesta (myyty noin 13 000 kpl hintaan á 30 euroa) eikä kunnianarvoisalla ravintolalla ollut mitään sitä vastaan..

Ennen Kappelia olimme yllättäen tavanneet Finlandia-talossa Paavon suuressa vaalijuhlassa. Tästä emme olleet sopineet, mutta Simokin lukee Kajaanissa Hesaria. Talon suuri A-sali oli tupaten täynnä, satoja ihmistä.

Lämmittelypuheenvuorot pitivät Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi ja tohtori Ilkka Herlin. Itämeri-painotteisessa puheessaan Herlin, jolle Itämeren suojelu on elämäntehtävä, viritteli kuulijoita siihen, mikä Paavon omassa puheessa oli parasta: Väyrynen käsitteli laajasti kestävää kehitystä ja ympäristönsuojelua. Niin hyvin ja syvällisesti en ole kenenkään kuullut aikamme vakavinta ongelmaa analysoivan.

Puheen ulkopoliittisessa osuudessa luonnollisesti näkyi Paavon pitkä kokemus. Väyrynen on ollut mukana ulkoministerinä, ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöministerinä aina 1970-luvulta 2010-luvulle eli viidellä vuosikymmenellä. Hänellä on perspektiiviä, jota ulkopolitiikan ymmärryksessä tarvitaan. Eivätkä alan teoreettiset opinnotkaan (valtiot. tri 1988) pahasta ole.

Puhe oli hyvä myös siksi, että tähänastisissa tv-väittelyissä ulkopolitiikka, joka on presidentin päävastuualue, on ollut pahasti sivuroolissa. Myös oman Nato-kantansa Väyrynen perusteli hyvin, vaikka olenkin siinä enemmän Ahtisaaren linjalla.

Vain Ahtisaari pysyy kannassaan

Kun presidenttiehdokkailta kysytään Natosta, he eivät uskalla sanoa muuta kuin toistaa kaikuna sitä, ettei nyt eikä nähtävissä olevassa tulevaisuudessa ole aihetta pyrkiä Natoon. Jotkut vielä tohtivat puhua jostain optiosta, mitä se sitten tarkoittaakin.
Sen sijaan rauhannobelisti Martti Ahtisaaren ei tarvitse kalastella ääniä eikä pelätä niiden menetystä. Maanpuolustuskurssiyhdistyksen turvallisuuspoliittisessa illassa torstaina hän pysyi kannassaan ja ilmoitti kannattavansa Nato-jäsenyyttä. Kun häneltä kysyttiin perusteluja, hän vastasi lyhyesti: Jos kerran uskomme länsimaiseen demokratiaan, silloin meidän pitää myös olla tiiviisti mukana kaikissa läntisissä organisaatiossa - siis myös Natossa, jonka Ahtisaari nimesi maailman tehokkaimmaksi rauhanturvaorganisaatioksi.
Uusimman tutkimuksen mukaan Nato-vastaisuus on edelleen noussut. Se on keskeisesti seurausta edellä mainituista presidenttiehdokkaiden kannanotoista. Ja kun Nato-vastaisuus kasvaa, se vie poliitikoilta lopunkin uskalluksen olla eri mieltä. Tämä on sitä itseään vahvistavaa lumipalloilmiötä.

Veera korjasi potin Crystal Cupissa

Veera luisteli tähänastisen uransa parhaan kilpailun sunnuntaina Mikkelissä, kun hän vuosittaisessa Crystal Cupissa voitti oman sarjansa, jossa oli kaikkiaan 28 taitoluistelijaa. Voitto oli sitäkin makeampi, koska viime vuonna Veera joutui pitämään pitkähkön harjoittelu- ja kilpailutauon jalkaan tulleen rasitusvamman takia.

Crystal Cupissa on kilpailijoita eri puolilta Suomea, muutama myös Venäjältä, jota voidaan pitää taitoluistelun kehtona.

Kahta päivää aikaisemmin, perjantaina, Veeran joukkue ratkaisi edukseen alueellisen futissarjan, jossa oli joukkueita aina Porvoota ja Loviisaa myöten. Loppuottelussa Veera teki kaksi maalia ja voitti ottelun parhaan pelaajan palkinnon.

Lämpimät onnittelut Veeralle, ja mukavaa, että myös koulunkäynti maistuu.

Sweet Saturday palaa joulutauolta

Nyt kun joulu- ja muut kiireet alkavat olla takana, olisi mukava taas tavata ystäviä Kappelissa: siis lauantaina 7.1. klo 16.

Joulukuun kirjasatoa

Sain todella mieluisan joulahjan, kun Satu ja Juha olivat koonneet 70-vuotissynttäreiltä ottamiaan valokuvia hienoksi kuvateokseksi. Kookkaassa kirjassa on lähes sata kuvaa, jotka palauttivat mieliin Spårakoff-ajelun ja illalliset Kappelissa 23.5. sekä lämmintunnelmaisen yhteisen lomaviikon Toscanassa heinäkuussa. Mukana on kuvia myös Toscanan matkan karonkasta Nuottaniemen patiolla elokuussa. Näistä kaikista oli aikanaan omat juttunsa blogissa.
Kirja oli taidokasta tekoa - kuvat ovat upeita, taitto erinomainen isojen ja pienempien kuvien vaihteluineen, kuvien kohteet kaikki hyvillä mielin. Lämpimät kiitokset kirjan tekijöille.

Ennen joulua valmistui kirjani "Kohti EU:n parasta maitoa". Se on kertomus siitä, miten maitohygienian hyväksi tehty iso urakka eteni 1900-luvun alusta näihin päiviin. Kirja julkistettiin Maitohygienialiiton 50-vuotisjuhlaseminaarissa 8. joulukuuta.

Kirjan kannessa on kuva helsinkiläisestä maitokaupasta 1950-luvun puolivälissä. Myyjätär esittelee ylpeänä tuolloin kauppoihin tullutta pastoroitua pullomaitoa, jonka seurauksena maidon bakteeripitoisuudet ja tarttuvien tautien leviäminen saatiin vähitellen kuriin.
Ennen joulua valmistui myös päätoimittamana Sotahistoriallinen Aikakauskirja. Sen kansikuvassa on aterialla joukko venäläisiä sotavankeja, joita työskenteli tuhatmäärin suomalaisilla maatiloilla jatkosodan aikana.

Yllä olevat kuvat otin Kaivopuiston rannassa puolenpäivän aikaan. Valoa oli sen verran, että en tarvinnut salamaa. Kuvissa näkyvä harmaa tausta on ikääntyneen penkin puuistuin.

Tohtoripromootio amerikkalaiseen tapaan

Viime viikon vietimme Atlantassa, jossa Georgia State University järjesti komean, joskin rennon, promootion vuonna 2011 valmistuneille tohtoreille. Susanna oli yksi heistä.
Asuimme vanhan tutun Dunwoodyn alueella Westin-hotellissa. Promootioiltamme alkoi hotellin ala-aulasta, jossa tuleva Ph.D. kuvattiin tohtorinviittansa ja tohtorinhattunsa kera.
Kulkupelinä meillä oli koko viikon ajan Herziltä vuokrattu seitsemän hengen tila-auto (Toyota Sienna). Ihan kelpo ajoneuvo.
Alla oleva kuva on otettu Atlantan keskustassa, vanhan kaupungin liepeiltä.

Jokainen tohtoroitava sai tuoda juhlaan neljä omaistaan, meillä oli vielä yksi erikseen pyydetty lisälippu.

Kun olimme hyvissä ajoin liikkeellä, vahvistimme itseämme läheisessä baarissa vaatimattomalla aterialla.

Promootio alkoi yliopiston Rialto-juhlatalossa klo 19. Ennen sitä promovendit pukivat ylleen tohtorin varusteensa. Hihoissa olevat kolme nauhaa kertovat, että kyse on nimenomaan tohtorinviitasta.

Aulassa Susanna tapasi pääohjaajansa Jelenan. Ohjaajia on amerikkalaisessa järjestelmässä kolme, ja he kaikki ovat väitelleet jossakin muussa yliopistossa.

Kukin tuleva tohtori sai promootiossa ns. Ropen, pitkän huppumaisen huivin tohtoriuden merkiksi. Ropen laittoivat paikalleen pääohjaaja ja promoottori yhdessä.

Oheiset kuvat on otettu pienellä pokkarilla pimeästä salista ilman salamaa.

Amerikkalaiselle akateemiselle kulttuurille on tyypillistä iloinen juhlallisuus, ei sellainen pönöttävyys kuin esimerkiksi Suomessa. Monet tohtorit saivat läheisiltään hurraa-huutoja; me suomalaiset tyydyimme taputtamaan tavallista kovemmin silloin kun Susanna oli vuorossa.

Oma perhe oli ensimmäisenä onnittelemassa. Huomaa Rope leuan alla, selän puolelta se on paljon näyttävämpi.

Promootion jälkeen oli Rialton ala-aulassa cocktail-tilaisuus, jonka jälkeen veimme tohtorimme oman hotellimme lobby-baariin jatkamaan hillittyä juhlintaa.

Promootion päätteeksi puhunut arvostettu professori oli lausunut tuoreille tohtoreille: "Welcome to the Club". Heimopäällikkö laittoi lauseen korvan taakse ja saattoi toistaa sen omassa onnittelussaan.

Pikku juhlassamme nautimme shampanjaa paistettuja ostereita.

Seuraavana iltana söimme vielä juhla-aterian eri paikassa, mutta se onkin sitten toinen juttu.

Joutsenprinsessa ja prinssi Daniel

Perinteiseen tapaan olimme seuraamassa Veeran ja Espoon Taitoluisteluklubin joulunäytöstä, joka kertoi kauniin sadun Joutsenprinsessan ja prinssin rakkaudesta. Sadussa oli, kuten hyvissä saduissa aina, onnellinen loppu.

Veeran luistelu oli taas askelta valmiimpaa kuin vuosi sitten. Valitettavasti vain HP:n pokkarikamera ei kyennyt taltioimaan hienoja piruetteja, akseleita ynnä muita vaikeita kuvioita. Kameran optiikka pysyi mukana vain silloin kun liike jäällä oli hillytympää.Veera oli pukeutunut keltaiseen kilpailuasuunsa, jota hänen äitinsä oli täydentänyt perhosen siivillä.

Näytöksessä oli mukana useita kymmeniä Espoon Taitoluisteluklubin luistelijoita.

Näytöksen jälkeen Veera tuli tapaamaan tukijoukkojaan. Meitä oli paikalla seitsemän lähiomaista.
Kun yllä olevassa kuvassa salamavalo punasi Veeran silmät, laitan mukaan myös ilman salamaa otetun kuvan.

Veeran päivä Espoon jäähallista oli pitkä (noin 8.00 - 21.00), sillä aamun harjoitusten jälkeen oli kolme kahden tunnin mittaista näytöstä, klo 12, 15 ja 18. Mutta ei hätää: Veera rakastaa lajiaan ja nauttii esiintymisestä.