Pool meetrit käsitöövorsti

Jokavuotisella matkallamme Tallinnaan löysimme pari uutta aihetta: vanha suosikkiravintolamme Puskin oli vaihtanut omistajaa ja muuttunut Troikaksi. Taso oli onneksi pysynyt ennallaan, samoin HP:n suosikkiannos Kanaa Kievin tapaan. Uutta sen sijaan oli otsikossa mainittu puolimetriä tuhtia ja maustettua makkaraa, jonka HP kävi nauttimassa lounaaksi yksin, kun Ulla kieltäytyi. Ei HP:kään jaksanut sitä kokonaan syödä vaan noin 15 senttiä jäi lautaselle. Mutta ateria oli kokemuksen arvoinen. Kuten usein ennenkin, yövyimme kolme yötä hotelli Virussa. Se on edelleen tasokas paikka, aamiainen on erinomainen ja palvelut lähellä. Tasosta kertoo se, että yhtä aikaa kanssamme Euroopan Lions-klubit pitivät siellä vuosikonferenssiaan. Virusta on helppo vierailla myös Estonia-teatterissa, jonka ohjelmistosta valitsimme tällä kertaa musikaalin Viulunsoittaja katolla. Mutta se hotellin erikoisuus: Nyt, vihdoin, oli kunnolla järjestetyt opastetut kierrokset KGB-museoon. Näitä kierroksia oli sekä suomeksi että englanniksi. Seuraavassa muutama kuva Virun ylimmästä kerroksesta, joka oli kokonaan KGB:n hallussa ja josta käsin isoveli valvoi hotellin ulkomaalaisia vieraita - virolaisiltahan oli pääsy Viruun kielletty. On vanhastaan tunnettua se, että Virun betoniseinät olivat täynnään mikrofoneja, samoin niitä oli astioissa ja tuhkakupeissa. HP vieraili Virussa muutaman turkulaisen historiantutkijan kanssa 1970-luvun puolivälissä. On selvää, että keskustelumme taltioitiin, koska ohjelmassamme oli myös virolaisten tutkijoiden tapaamisia. Kävimme kahvilla myös Viron kommunistipuolueen päälehden Rahva Häälin päätoimittajan luona. Mieleen jäi se, että professorit ja dosentit olivat tervetulleita, tohtorit ja lisensiaatit eivät.

Kaksi hautaa - kahdet muistot

Samalla matkalla, jolloin katsastimme Johannan upean hiilinielun (ks. edellinen blogi), kävimme myös tervehtimässä HP:n isovanhempia, Veeraa ja Urhoa.Samaan hautaan Marttilan kirkkomaalla on siunattu myös HP:n eno Heikki ja hänen vaimonsa Liisa. Veeran ja Urhon muut lapset, HP:n äiti Maija on haudattu Turkuun ja hänen sisarensa Leena Espooseen. Isovanhemmistaan HP:llä on kovin rakkaat muistot: ensimmäiset elinvuodet 1941-1944 kuluivat turvallisesti - isän ollessa sodassa- heidän kotitilallaan ja sen jälkeen vietimme siellä pitkät kesälomat (HP:n isä kun oli opettaja) ja joulut. Mitään tarvetta omaan kesämökkiin ei ollut, kun maatilalta löytyi jokaiselle sopivia töitä. HP vietti agraariympäristössä kaikki kesät aina yo-vuoteen saakka ja oppi silloisen hevosvetoisen maatalouden keskeiset työt.Ensimmäiset muistikuvat kertovat pienestä haravasta ja heinähangosta, jotka Pappa oli tehnyt ja joilla Pikku-Touko oli ahkerasti mukana heinänteossa. Vähän vartuttuaan hän sai ohjastaa hevosta, jonka vetämänä mentiin Mamman kanssa lypsämään lehmät parin kilometrin päässä olevalle laitumelle. Sunnuntaisin pyöräilimme kirkkoon, jonne Tattarilta oli matkaa kahdeksan kilometriä. Kyseessä oli vähintään puolipäivän retki, kun kirkon jälkeen kävimme nauttimassa kirkkokahvit tuttavissa. Pappa oli yleensä jäänyt kotomieheksi - eihän tilan eläimiä sopinut yksin jättää. Hänen kanssaan HP saattoi vielä ehtiä ongelle läheiseen Paimionjokeen. 1950-luvulla tilalle hankittiin traktori,josta HP oli ylpeä. Kerrankin hän ajoi Volvoa ja sen täyttä perävaunua Raision-tehtaille (matkaa noin 60 km), kun eno Heikki uskoi hänelle tuon vastuullisen tehtävän. Kirkkomatkoilla Veera-Mamma oli esitellyt HP:lle, joka silloin oli noin kuusivuotias, Marttilan taistelun (elokuussa 1599) komean muistomerkin, joka oli matkamme varrella ja jonka Marttilan suojeluskuntalaiset olivat pystyttäneet 1934. Huolella hoidettu muistomerkki ja sen ympäristö osoittavat menneiden sukupolvien kärsimysten arvostusta. Taistelussa Ruotsin valtionhoitajan, Kaarle-herttuan, joukot löivät Akseli Kurjen ja Arvid Stålarmin komentaman Suomen aateliston armeijan, joka kannatti syrjäytettyä Sigismund-kuningasta. Taistelun jälkeen Suomen aateliset taltutettiin Turun verilöylyssä. Marttilan taistelussa kaatui paljon myös talonpoikia,ja taistelua onkin pidetty Nuijasodan loppuhuipentumana.

Johannan komea hiilinielu Urhonmaalla

Keväällä 2008 HP:n sisar Johanna istutti kesäpaikkansa Urhonmaan ympärille isohkon kuusikon. Tuolloin hän ajatteli lähinnä ympäristönsä näkymiä, kun perinnöksi aikoinaan tullut 1950-luvulla rakennettu Mummonmökki kökötti vähän yksinäisenä peltosarkojen päässä. Johanna järjesti kaksipäiväiset talkoot, joissa istutettiin runsaat 300 kuusentainta. Talkooväkenä Johannalla oli miehensä Heikki ja veljensä HP. Ullakin kävi paikalla ja toi talkooväelle leipomansa ison lihapiirakan.(ks. blogi 1.6.2008) Urhonmaa sijaitsee historiallisen Hämeen Härkätien varressa Marttilan pitäjän Siutilan kylässä noin 40 kilometrin päässä Turusta. Vajaan puolen hehtaarin alueelle talkooväki istutti lehtikuusia, serbiankuusia ja ihan tavallisia kuusia. Taimien istutusetäisyys oli 2,5 metriä. Tarkoitus oli, että joskus parinkymmenen vuoden päästä Urhonmaata ympäröisi jylhä kuusikko. Nyt yksitoista vuotta myöhemmin kävimme katsomassa, miten kuuset olivat viihtyneet, ja hyvin olivat, kuten seuraavista kuvista näette. Kaikki puut olivat elossa ja tuore metsikkö oli komeaa katseltavaa. Kasvualusta, perinteinen varsinaissuomalainen savipelto, on osoittanut hedelmälliseksi maaperäksi. Yhdessätoista vuodessa maailma on muuttunut paljon: enää ei ole syytä kiittää Johannaa vain ympäristön kaunistamisesta vaan ennen muuta siksi, että hänellä ja miehellään on nyt mahtava hiilinielu, jonka elintilaa on syytä hoitaa. Tästä voivat ne joilla maata on, ottaa oppia. Muut taas voivat hillitä ilmastonmuutosta käyttämällä pitkäkestoisia puutuotteita, jotka sitovat hiilidioksidia ilmakehästä ja toimivat tärkeinä hiilivarastoina. Tällaisia viisaita hankintoja ovat esimerkiksi puiset huonekalut, puutalot ja muut puurakenteet.

Jäähyväiset viime kesälle

Jätimme Päijänteen syyskuun alkupäivinä kun urbaani elämä alkoi houkuttaa ja kun kesänviettoa mökillä oli kestänyt kolme kuukautta. Loppupäiviin sisältyi myös yksi sosiaalinen aktiviteetti, kun ystävämme Sinikka ja Risto kutsuivat meidät lounastapaamiseen kotiinsa Jyväskylän Lohikoskelle. Mukava oli vaihtaa kuulumiset, keskustella vähän politiikasta ja nauttia lounas, jossa pääruokana oli kanttarelleilla kuorrutettua kuhaa. Erityksen hyvältä tuntui, kun Risto - rovastina - aloitti lounaan ruokarukouksella. Viimeisenä tervehdyksenään Päijänteen kesään HP laittaa Ullan ottamia kuvia Toukolan rannasta. Niistä näkyy hyvin, että maaruska oli jo elokuun lopussa varsin värikäs ja että järven pinta oli lähes metrin normaalin alapuolella. Kuvissa näkyvät kivet eivät aiemmin ole olleet pinnan yläpuolella. Nyt olemme olleet Helsingissä kuukauden päivät, ja tällaisia kuvia alkaa jo olla ikävä. Hyvää syksyä kaikille blogin lukijoille.

La Scala ja Trump Sisiliassa

HP:llä on vielä varastossa muutama katsaus viime kesään, mutta vaihtelun vuoksi nostettakoon esille hieno konsertti, jossa La Scalan filharmonikot kapellimestarinaan Myung-Whun Chung panivat parastaan ja soittivat italialaisen oopperan helmiä mm. teoksista Madame Butterfly, La Traviata ja Italialainen Algeriassa. Jutuntekoon HP:n pakotti se, että esityksessä ja sen miljöössä oli paljon tuttuja aineksia. Esityksen oli toukokuussa 2017 taltioinut Milanon televisio, jonka kotipaikka oli sama kuin La Scalankin. Suomessa Ylen Teema&Fem esittivät sen 22.syyskuuta 2019. Esitys on katsottavissa myös Yle Areenassa. Konsertti pidettiin mahtavassa ympäristössä, Taorminan vanhassa kreikkalaisessa amfiteatterissa. Myös kuulijakunta oli valikoitunutta väkeä, kun paikalla olivat G7-maiden johtajat lähimpine avustajineen sekä järjestäjien edustajat. Milanon tv:n taltioinnin kautta konsertti tavoitti satoja miljoonia. Näitä HP:lle ja Ullalle tuttuja aineksia oli muutama: toukokuussa 1991 olimme yhdessä ystäviemme Annelin ja Eskon kanssa viettämässä Taorminassa HP:n 50-vuotissynttäreitä. La Scalassa taas olimme katsomassa Guiseppe Verdin Aidan (ks. blogi 17.4.2015). Varmaan useimmat soittajat olivat samoja kuin kaksi vuotta myöhemmin Taorminassa. Trump, Macron, Merkel ja muut osoittivat villisti, so. seisaallen nousten, suosiotaan tutulle musiikille ja sen hienolle tulkinnalle. Politiikan tutkijaa hieman ihmetytti, että Merkel oli sijoitettu toiselle riville eikä ensimmäiselle kuten Macron.

Arktinen näkökulma Suomeen

Heinäkuisen kesäretkemme upeimpia kohteita oli Arktikum Rovaniemen keskustassa. Se on sekä tiedekeskus että museo, joka keskittyy pohjoisen napaseudun (napapiiristä pohjoiseen) asioihin ja ongelmiin. Arktikumin ulkoiset puitteet ovat upeat. Nykyisin se on Rovaniemen näkyvin maamerkki, joka on syrjäyttänyt Ounasvaaran ja sen hyppyrimäen. Arktikumin kävijöillä on hieno mahdollisuus tutustua Suomen Lappiin ja sen kiehtovaan luontoon sekä arktisen alueen ihmisiin ja elintapoihin. Se vastaa muun muassa sellaisiin kysymyksiin, miten ihmiset, eläimet ja kasvit ovat sopeutuneet äärimmäiseen kylmyyteen, hurjiin sääolosuhteisiin sekä voimakkaaseen valon ja pimeän vaihteluun. Näyttelyt kertovat arktisesta arjesta, pohjoisten kansojen elämäntavoista ja alueen uusista haasteista, joita ovat ilmastonmuutos ja globalisaatio. Nimenomaan ilmastonmuutos tekee Arktikumin työstä erittäin ajankohtaisen ja tärkeän. Arktikumin erikoisnäyttelynä oli tällä kertaa Petsamo, jonka Suomi sai Tarton rauhassa 1920 ja jonka se menetti hävityn sodan jälkeen 1944. Alue kiinnosti muun muassa matkailijoita, taiteilijoita, kalastajia ja sen nikkelituotanto oli sotavuosina erityisen arvokasta. Petsamo oli tärkeä myös ulkomaankaupalle, koska sen satama pysyi avoinna myös talvella. Jos et ole vielä käynyt Arktikumissa, otapa se lähiaikojen ohjelmaasi. Se auttaa ymmärtämään elämää siinä kuin Keski-Euroopan komeiden kaupunkien palatsitkin.

Grilliherkuttelua Pohjois-Savossa

Kuopiolaiset ystävämme Merja ja Heikki - entisiä jyväskyläläisiä muuten - järjestivät kaikin puolin mukavat grillijuhlat vapaa-ajan asunnossaan Varkaudessa. Tapansa mukaisesti he valmistivat illallisen yhdessä; kerran me kaikki neljä olimme mukana illallisen laitossa, paikkana oli silloin Merjan ja Heikin koti Jyväskylässä. Nyt grillimestarin vastuu oli Heikillä, ja mikäs oli grillatessa, kun käytössä olivat sekä ulko- että sisägrillit. Illallispaikkana oli huvimaja, josta HP on aiemminkin kertonut. Illan pimetessä hieno tunnelma vain korostui. Illallisella istui perin iloisia ihmisiä.