Isänpäivä Ateneumissa ja Kappelissa

Vastoin Isänpäivän perinnettämme emme kokoontuneetkaan Jääkärinkadulla vaan teimme Ateneum-Kappeli -kierroksen, josta meillä oli hienot muistot viimeksi tammikuulta. Tälläkin kertaa kokoonnuimme ensin Cafe Ateneumiin.

Cafesta siirryimme auditorioon kuuntelemaan johdattelevaa luentoa, jonka aiheena oli

Sibelius ja taiteen maailma. Opimme monia asioita, kuten sen, että kuvataiteilijan tapaan myös säveltäjä hahmottaa musiikkiinsa näkemäänsä maailmaa.

Kun Sibelius jo nuorena tunnustettiin neroksi, ovat monet kuvataitelijat halunneet hänet mallikseen. Ja taisi olla niinkin, että myös nero itse, josta tuli kaikkien aikojen tunnetuimpia suomalasia maailmalla, oli itsekin vähän perso. Pitihän suurmiehet ikuistaa jälkipolville. Alla olevista töistä Sibelius erityisesti piti.

Eikä huono ollut Kari Suomalaisen sarjakuvakaan, joka kuvasi, miten pitkän uran aikana Sibeliuksen otsa sai tunnetut seitsemän pystyryppyä.

Jeanin vaimo Aino oli hienoa ja herkkää Järnefeltien taiteilijasukua.

Sibelius sävelsi musiikit moniin kansalliseepoksiin, kuten Kalevalaan, ja sai samalla omat kuvansa teosten yhteyteen.

Ateunemista kävelimme Isänpäivän päivälliselle Kappeliin, johon olemme ihastuneet. Voit ehkä - siis ehkä - saada jostakin vähän herkullisempaa ruokaa, mutta Kappelin miljöö ja palvelu ovat ylivertaiset.

Tälläkin kertaa tarjolla oli taidemenyy, nyt tietysti Sibelius-aiheinen. Pääruoaksi oli valinnaisesti lihaa (metsäkyyhkyä ja peltopyytä) tai kalaa (paistettua ja marinoitua ahventa). Jälkiruokien suosikiksi on heimossamme noussut Kappelin leivos, johon niin lapset kuin aikuisetkin ovat ihastuneet.

 

 

Heimomme kolme isää, ja varmaan muutkin, kiittävät erityisesti Ullaa päivän ideoinnista, järjestelyistä ja sponsoroinnista.

"I did it, I did it", iloitsi tuore tohtori

 

 

Viime perjantaina ystävämme ja naapurimme 1980-luvun alkuvuosilta, Hely, väitteli tohtoriksi Jyväskylän yliopistossa. Hely luopui joskus 1990-luvulla työpaikastaan Alkio-opiston kurssisihteerinä ja kirjastonhoitajana ja aloitti kasvatustieteiden ja psykologian opiskelut. Tie ensin maisteriksi ja sitten tohtoriksi on ollut pitkä, kun opiskelun ja tutkimuksen ohessa Hely on myös opettanut yliopistossa.

Väitös pidettiin Mattilanniemen kampuksella, ja paikalla olivat perhe, lähimmät omaiset sekä iso joukko ystäviä ja tutkijakollegoita.

Hely, kustos ja vastaväittäjä marssivat saliin tasan klo 12.15, kuten tapana on.

Kun vastaväittäjä, professori Michael Leiter, oli Kanadasta, väitös käytiin englanniksi. Hyvin Hely pärjäsi, kun opponenttikin oli mitä leppoisin mies. Leiter oli epäilemättä tyytyväinen siitä, että väitöskirja rakentui keskeisesti hänen teorioilleen, ja siksi hänet oli myös opponentiksi kutsuttu.

Väitöksen jälkeen Hely kutsui kaikki kuulijat kakkukahville. Hänen oma pöytänsä oli luonnollisesti tapahtuman keskipisteenä. Kun HP tässä vaiheessa pääsi onnittelemaan tuoretta tohtoria, tämä lausui riemukkaat sanansa: "I did it, I did it." Taustana oli varmaan se, että vuosien varrella olimme keskustelleet Helyn kunnianhimoisesta tavoitteesta, joka nyt siis oli saavutettu.

Kun psykologian väitöskirjasta oli kysymys, oli kovin sopivaa, että karonkka pidettiin Mattilanniemen kampuksen Lea Pulkkinen -salissa. Pulkkinenhan on Jyväskylän yliopiston historian kaikkien aikojen tunnetuin tutkija maailman tiedepiireissä.
Seuraavissa kuvissa ovat iltajuhlaan tulossa Helyn ystävät ja kollegat Alkio-opistosta.

Helyn emännöimässä pöydässä istui juhlan akateeminen eliitti.

Kuten tapana on, väittelijä puhui kaikille niille, joiden katsoi edistäneen väitöskirjansa syntyä. Ja nämä puolestaan vastasivat puheisiin.

Illan lopussa tutkijakollega, upea sopraano, onnitteli laulullaan Helyä.

Myös HP toivottaa vielä kerran onnea sekä menestystä akateemisella uralla. Niinhän se on, että tohtorin tutkinnon jälkeen tie on avoinna.

Etelä-Italian lumo III/IV - pieniä perheyrityksiä

Viikkomme ohjelmaan kuului käyntejä pienissä perheyrityksissä, joissa valmistettiin Sorrenton alueen merkkituotteita kuten kuuluisaa limoncelloa, sitruunalikööriä.

 

Tämän pitkään toimineen limoncello-yrityksen vastuu oli juuri siirtynyt isältä tyttärelle (oikealla).

Limonit (eräs sitruunalaji) tuotettiin itse, kun viljelytilaa oli muutama hehtaari, ja huomaa, keskellä Sorrentoa.

Seuraavassa paikassa saimme tutustua siihen, miten mozzarellaa valmistetaan käsityönä keskellä Sorrentoa ja omien lehmien maidosta.

Maria oli juustomestarin nimi. Hän on tehnyt mozzarellaa lähes 20 vuotta, joten taito on hyppysissä.

Käynteihin kuului tietysti tuotteiden maistiaisia yritysten omissa ravintoloissa.

Kolmannen tuotesittelyn saimme pienessä pasta- ja makaroonitehtaassa. Sitä mainostetaan yhtenä harvoista, jossa käsityö on vielä arvossaan.

Yirtyksen markkinointipäällikkö oli vauhdikas herra.

Kierrosten jälkeen oli luonnollisesti varattu aikaa ostoksille.

Etelä-Italian lumo II/IV - Capri

Sorrentosta teimme ensimmäisen retken Caprin saarelle, jonka lumovoimasta oikein laulussakin kerrotaan. Kiehtova päivä meillä olikin. Capri on aikanaan maanjäristyksessä irronnut Italian mantereesta Napolin lahdella. Kuten mantereelta otetusta kuvasta näet, Capri on pienehkö kalliosaari, jossa on alle 20 000 asukasta. Mutta ei hätää, turisteja käy vuosittain varmaan miljoonia, joten talous pyörii.

 

Tämäntapaisia maanjäristyksen jäänteitä (alakuva) on edelleen nähtävissä. Saarella on ollut asutusta jo Rooman suuruuden aikana, muun muassa Augustuksen ja Tiberiuksen ajan raunioitakin löytyy.

Caprin keskusta, jos niin nyt voi sanoa, on sataman seutu, johon meidänkin laivamme Sorrentosta rantautui. Caprin ja Sorrenton väliä on viisi kilometriä.

Caprin suuri poika on Axel Munthe (1857-1949), ruotsalainen lääkäri, joka ihastui Capriin, teki lääkärintöitä mutta muuntautui nopeasti kuuluisaksi kirjailijaksi, jonka teoksia on käännetty useille kielille. Varakas lääkäri/kirjailija rakensi Caprille komean linnamaisen huvila, Villa San Michelen. Se on nykyisin museona, johon mekin saatoimme tutustua.

 

Munthen kuuluisin teos on Huvila meren rannalla, joka ilmestyi 1929 ja suomeksi jo seuraavana vuonna. Kuvassa teoksen alkuperäinen käsikirjoitus ja kirjailijan aurinkolasit.

Munthe keräili kotiinsa arvokkaita menneisyyden jäänteitä. Alla oleva Varo vihaista koiraa -mosaiikki on hankittu Pompeijin kaivauksista.

Aito sfinksi katseli maailmaa huvilan ikkunasta. Kun sen peräpäätä kosketti, saattoi toivoa itselleen jotain mukavaa - mitä, sitä ei ollut lupa muille kertoa.

Matkamme Caprille oli kokopäiväretki, johon sisältyi myös runsaan tunnin kestävä laivamatka karun Caprin ympäri. Pienehkö laiva oli rakennettu erityisesti tätä tarkotusta varten. Ruoka- ja juomapalveluja siinä ei ollut, pieni wc kumminkin.

Parasta nähtävää oli Caprin kallioihin jossakin vaiheessa syntynyt luolasto, johon pienellä veneellä olisi voinut mennä seikkailemaan. Meille riitti luolien ihailu laivasta käsin.

 

Luolat ovat varmaan saaneet alkunsa maanjäristyksessä, ja luulen, että merivesi on niitä sitten tuhansien vuosien aikana muokannut.

Luolien ihastelun jälkeen päivä alkoi mennä jo mailleen. Edessä oli vielä paluu Sorrentoon vähän isommalla laivalla. Matka sujui mukavasti hotellin illallista odotellessa.