Järven lumo IV/IV - paluu pyhälle tunturille

Kemijärven lomamme loppuhuipennus oli päiväretki Pyhätunturille, jonne Pena vei meidät Pelkosenniemen kautta. Nähtävää oli kosolti jo matkan varrella, kuten Andy McCoyn patsas. Andyhan asustelee Ullanlinnassa, ja hänen kanssaan HP on joskus vaihtanut kuulumisia, vaikkei mikään Hanoi Rocksin fani koskaan ollutkaan.

Pyhätunturin ensimmäisiä kohteita oli kaunis Revontulikappeli tunturin kupeessa. Siellä on aina mukava piipahtaa rauhoittumassa.

Kappelin jälkeen nousimme Pyhätunturin huipulle, jossa viimeksi olimme noin 15 vuotta sitten suksilla. Komeita ovat tunturimaisemat myös syksyllä.

Uusi kokemus oli tyylikäs luontokeskus Naava, jossa on nähtävissä Lapin tyypillisimmät eläimet, ja myös paljon muuta. Tätä HP erityisesti suosittelee Pyhän kävijöille.

Ja lopuksi kuva puuttomien tunturien maaruskasta. Lehtipuiden sijasta syksyn värejä hehkuvat maan pinnassa viihtyvät pienemmät kasvit. Tämä se vasta kaunista on

Lukuvuoden alkua juhlistamassa

Heimomme tradition mukaisesti isovanhemmat ja lastenlapset tapasivat Uudessa ylioppilastalossa sijaitsevassa ravintolassa Virgin Oilissa, kuten edellisenäkin vuonna (ks. blogi 3.10.2015). Se on valikoitunut Stadin parhaaksi pizzapaikaksi: siellä on aito paistouuni, on vaikuttava sisustus ja tasokas palvelu.

Ja tietysti erinomaiset pizzat, pastat ja jälkiruoat.

Aterian lomassa koululaiset kertoivat, kukin erikseen, miten syksy oli käynnistynyt koulussa ja harrastuksissa. Lukion viimeistä luokkaa käyvä Kusti oli jo ehtinyt kirjoittaa kaksi yo-koetta, englannissa ja maantiedossa. Keväällä ovat vielä edessä äidinkieli, historia ja matematiikka.

Kaikki sanoivat opiskelevansa ahkerasti, joten hyvillä mielin läksimme kukin tahoillemme. Siitä sovimme, että seuraavaksi tapaamme teatterissa, ellei sitten Isänpäivä ehdi ensin.

Järven lumo III/IV: Taistelujen jäljillä

Pena järjesti vierailleen muutakin ohjelmaa kuin hirvimetsää. Iltapäivän verran tutustuimme niihin maisemiin, joissa taisteltiin talvi- ja jatkosodassa. Näissä maisemissa palvelivat myös Penan ja Ullan vanhemmat, äiti lottana ja isä tykistöupseerina.

Sotahistorian dosenttina Pena tuntee aihepiirin läpikotaisin, opettaa Lapin sotaa paikan päällä myös tuleville upseereille, jotka ennen olivat kadetteja, nykyisin Maanpuolustuskorkeakoulun maisteriopiskelijoita.

Nämä vanhat hirret antoivat suojaa vihollisen kranaatti- ja tykistötulelta. Hirsien alla oli siis ns. korsu, jossa sotilaat yöpyivät ja lepäsivät.

Retkemme lopuksi tutustuimme Sallassa olevaan sota- ja jälleenrakennusajan museoon, josta sai monipuolisen kuvan alueen lähihistoriaan. Seuraavassa kuvassa on pienoismalli Sallan vanhasta kirkosta, joka poltettiin talvisodan loppuvaiheissa.

Kiintoisin löytö oli tässä vitriinissä, pitkät villasukat, jotka olivat kuuluneet lotta Kaisa Varriolle, Ullan ja Penan äidille. Varsin käyttökelpoiset talvisodan paukkupakkasissa, lotathan eivät käyttäneet pitkiä housuja.

Viimeinen kuva on sallalaisen metsäkämpän emännän palvelutiskiltä, josta kämpällä pitkät talvet asuneet metsurit saivat päivittäiset ateriansa. Ja tarjolla oli myös hengen ravintoa, kuten kirjeitä kotoa. Kirjojakin näytti olevan lainattavissa.

Hyvät ystävät, kun ajelette Koillis-Lapissa, poiketkaa ihmeessä Sallan museoon.

Järven lumo II/IV - hirvimetsällä

Matka Kemijärvelle osoitti, että vielä ikäihmisenäkin voi kokea uusia asioita. Näin kävi, kun lankoveli Pena vei meidät hirvimetsälle. Olimme tarkoituksella sovittaneet vierailumme hirvestysaikaan.
Hirviporukka lähti jahtiin klo 7 ja Pena haki meidät paikalle noin klo 11, kun päivän ensimmäinen kaato oli tehty. Osa hirviporukasta oli Ullan ja Penan serkkuja.

Kaadettu hirvi oli noin 70-kiloinen vasa. Samana päivänä ryhmä ampui myös kaksi isoa hirveä, painoa yli 200 kiloa. Kaikki kolme hirveä kaadettiin Penan metsästä. Yhteensä hirviporukalla oli kaatolupia nelisen kymmentä, joista puolet vasoja. Koko maassa kaatolupia on tälle kaudelle myönnetty 72 000, eli aikamoinen määrä.

Metsästä veimme vasavainaan peräkärryllä Kemijärven metsästysseuran majalle, jossa ruho nyljettiin ja laitettiin roikkumaan vuorokaudeksi. Sen jälkeen lihat irrotettiin ja paloteltiin. Tässä hommassa apuna oli myös metsästäjien kotiväkeä sekä vanhempia miehiä, jotka eivät enää jahtiin jaksaneet lähteä.
Seurassa jäseniä on nelisen sataa, joten hirvijahdilla on - metsänomistajille järjestettyine peijaisineen - iso sosiaalinen merkitys.

Kaikkien hirvimiesten tapaan myös Pena oli laittanut olohuoneensa seinälle komeimpien ampumiensa hirvien sarvet. Kokoelma on karttunut noin kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Järven lumo I/IV - Taivaan tulet

Lankoveli Pena kutsui HP:n ja Ullan viideksi päiväksi vapaa-ajan asunnolleen Kemijärvelle, äitinsä Kaijan kotimaisemiin Varriovaaran kupeeseen. Kuvassa näkyvä punainen tupa, nimeltään Veräjä, on Kaijan 1990-luvulla rakennuttama. Se on nykyisin Penan omistuksessa kalastus-, metsästys- ja metsänhoitotilana. Pena asuu siellä noin sata päivää vuodessa, paikka kun on oiva tukikohta myös sotahistorioitsijalle. Kaijan eläessä mekin kävimme Veräjässä joka talvi hiihtämässä, kun Pyhätunturikin on sopivasti runsaan puolen tunnin matkan päässä.

Aikanaan teimme matkat Kemijärvelle autolla, kun sopivasti puolimatkassa eli Jyväskylässä asuimme. Nyt matkasimme rennosti yöjunassa (lähtö illalla ja perillä aamulla). Nykyiset makuuvaunut ovat mukavia; on omat vessat ja varsin äänetön kulku.

Erityisen tasokas on ravintolavaunu, josta matkailija saa kaiken tarvittavan. Aamulla klo 5-9 VR ja sponsorit Elovena ja Valio tarjoavat vaunussa ilmaisen aamupuuron ja marjakeiton.

HP:n mieliruoka junassa on kautta aikojen ollut lihapullat ja muusi, niin tälläkin kertaa.

Kemijärven rautatieasema edustaa vankkaa ja pelkistettyä 1950-luvun rakennuskulttuuria. Sen edeltäjän saksalaiset polttivat muun Kemijärven keskustan tavoin Lapin sodassa 1944.

Pena oli meitä asemalla vastassa, ja hänen autollaan pääsimme määränpäähämme, edellä jo kuvattuun Veräjään.

Tähän ensimmäiseen raporttiin HP laittaa kuvat revontulista, jotka olivat ehkäpä sykähdyttävin kokemus tällä matkalla. Olimme jo nukkumassa, kun Pena huusi puoliltaöin: "Tokke, nyt ulos, on komeat Taivaan tulet". Ja niinhän ne olivat kun paljasjaloin niitä ihastelimme. Tulet piirtyivät mukavasti myös digikameraan.

Ruskaa Ullanlinnassa ja Eirassa

Viime sunnuntain päiväkävelyllä HP:n kameraan tarttui muutama ruskakuva. Komein niistä on ehdottomasti seuraava.

Mutta komea on taustakin: jatkosodan jälkeen sotakorvauksena Neuvostoliitolle rakennettu lähetystö, jonka esikuvana oli ulkoministeri Molotovin vaatimuksesta Buckingham Palace Lontoossa. Rakennuksen kruunaa - vaikka neuvostovaltiota ei enää ole - komea Sirppi ja vasara -vaakuna. Ruskan värit tuovat mieleen ajatuksen, että siellä se itkee menetettyä suuruutta.

Kaikki lehtipuut eivät vielä punerra. Tämä kuva on lähetystön naapurista Ullankadulta.

Sattuneesta syystä matkamme vei vanhaan Eiraan ja siellä JuhaniAhonkadulle. Nähtäväksi jää, palaammeko vielä tähän taloon.

Päiväkävelyllä piipahdimme myös Sea Horsen terassilla, jossa vietettiin kesäsesongin päättäjäisiä. Tälle terassille koirillakin on pääsy.

Super Mario is back in business

Jostain syystä HP on jo vuosia - niin kauan kuin on maailman huippufutista seurannut - ollut kiinnostunut italialaisesta Mario Balotellista. Hänen vanhempansa tulivat Ghanasta Palermoon Sisiliaan, ja rutiköyhiä siirtolaisia kun olivat, antoivat pikkupoikansa Balotellin perheeseen. Myöhemmin, kun Marion lahjakkuus kävi ilmi, yrittivät saada poikansa takaisin, mutta turhaan. Samoin kävi Ghanalle, joka koetti saada Balotellin pelaamaan Ghanan maajoukkueessa, mutta tämä superlahjakkuus valitsi Italian.

Miksi HP nyt kirjoittaa Balotellistä, jonka lempinimi on Super Mario? Siksi, että hän on futiksen suurimpia lahjakkuuksia, loistava pallonkäsittelijä ja armoton maalitykki. Sen takia hänet on ostettu milloin Mancesteriin, milloin Liverpooliin. Ongelmana vain on ollut hänen räiskyvä temperamenttinsa, joka ei oikein ole käynyt yksiin arvostaan tietoisten valmentajien eikä tuomarienkaan kanssa. Niinpä Super Marion kohtalona on ollut Britanniassa istua penkillä.

Viime kaudella Balotelli pelasi Milanossa lainasopimuksella, 20 ottelussa ja teki yhden maalin. Ei siis kovin hyvin. Nyt alkavalla kaudella Balotelli siirtyi Nizzan joukkueeseen (OGC Nice) ns. ilmaisella siirrolla ja siirtoikkunan viimeisenä päivänä. Tästä Balotelli kiitti ja on tehnyt kahdessa ensimmäisessä ottelussa neljä maalia. Eli Super Mario is back in business.

Kun HP ensi maaliskuussa muuttaa kahdeksi viikoksi Nizzaan, hän käy katsomassa Balotellin peliä. Ja valistunut arvaus on, että Super Marion ansiosta OGC Nice on Ranskan korkeatasoisen futisliigan kärkipaikoilla. Kärjen tuntumassahan Nice on ollut tähänkin asti.