Järven lumo I/IV - Taivaan tulet

Lankoveli Pena kutsui HP:n ja Ullan viideksi päiväksi vapaa-ajan asunnolleen Kemijärvelle, äitinsä Kaijan kotimaisemiin Varriovaaran kupeeseen. Kuvassa näkyvä punainen tupa, nimeltään Veräjä, on Kaijan 1990-luvulla rakennuttama. Se on nykyisin Penan omistuksessa kalastus-, metsästys- ja metsänhoitotilana. Pena asuu siellä noin sata päivää vuodessa, paikka kun on oiva tukikohta myös sotahistorioitsijalle. Kaijan eläessä mekin kävimme Veräjässä joka talvi hiihtämässä, kun Pyhätunturikin on sopivasti runsaan puolen tunnin matkan päässä.

Aikanaan teimme matkat Kemijärvelle autolla, kun sopivasti puolimatkassa eli Jyväskylässä asuimme. Nyt matkasimme rennosti yöjunassa (lähtö illalla ja perillä aamulla). Nykyiset makuuvaunut ovat mukavia; on omat vessat ja varsin äänetön kulku.

Erityisen tasokas on ravintolavaunu, josta matkailija saa kaiken tarvittavan. Aamulla klo 5-9 VR ja sponsorit Elovena ja Valio tarjoavat vaunussa ilmaisen aamupuuron ja marjakeiton.

HP:n mieliruoka junassa on kautta aikojen ollut lihapullat ja muusi, niin tälläkin kertaa.

Kemijärven rautatieasema edustaa vankkaa ja pelkistettyä 1950-luvun rakennuskulttuuria. Sen edeltäjän saksalaiset polttivat muun Kemijärven keskustan tavoin Lapin sodassa 1944.

Pena oli meitä asemalla vastassa, ja hänen autollaan pääsimme määränpäähämme, edellä jo kuvattuun Veräjään.

Tähän ensimmäiseen raporttiin HP laittaa kuvat revontulista, jotka olivat ehkäpä sykähdyttävin kokemus tällä matkalla. Olimme jo nukkumassa, kun Pena huusi puoliltaöin: "Tokke, nyt ulos, on komeat Taivaan tulet". Ja niinhän ne olivat kun paljasjaloin niitä ihastelimme. Tulet piirtyivät mukavasti myös digikameraan.