Mission matkassa II/III: Aatelisten kulttuuria

Baltian maissa näkyy vahvana se kulttuurivaikutus, joka alkoi jo 1100-luvulla, kun saksalainen kolonisaatio alkoi vyöryä itään viikinkiliikkeen ehtyessä ja venäläispaineen heikentyessä. Virossa vanhaa saksalaisuutta edustaa kartanokulttuuri, johon HelsinkiMission matkalla pääsimme tutustumaan. Saksalaiset ottivat haltuunsa maaomaisuuden ja myös vallan nimenomaan maaseudulla. Jo vuonna 1550 nykyisen Viron alueella oli noin 500 aateliskartanoa, ja myöhemmin luku nousi päälle tuhannen.

Ensimmäinen kurkistuksemme oli Palmsen kartanoon, jonka päärakennus on komea kivilinna Lahemaan kansallispuiston alueella runsaan tunnin ajomatkan päässä Tallinnassa. Aikoinaan siellä isännöi Pahlenin suku. Nyt kartano on säätiön omistuksessa.

Alkuperäistä kalustusta ei juuri ole jäljellä, mutta 1700- ja 1800-luvun kalusteita on kerätty eri puolilta Viroa ja myös Pietarista.

Palmsen krouvi oli tärkeä etappi, siellä söimme matkamme ensimmäisen päivällisen.

Seuraava kuva kertoo, mihin Viron kartanoiden vauraus perustui. Kuvassa on Palmsen vanha viinatehdas. Kun kartanon pelloilta korjattu vilja poltettiin viinaksi, tuotto moninkertaistui, eikä halukkaista ostajista ollut pulaa: ovathan virolaiset sekä lähellä asuneet venäläiset ja suomalaiset janoisia kansoja. Nykyisin viinatehdas palvelee hotellina.

Palmsen talvipuutarha on vaikuttava nähtävyys, joka osaltaan kertoo kartanon vauraudesta.

Toinen kartanomme oli Sagadin kartano, jonka sisätiloihin emme päässet.

Sen sijaan turisti-infossa oli vanha suosikki. HP:llä ja pojantyttärellään Veeralla (15 v.) on jo 10 vuoden ajan ollut suunnitteilla tietoteos villisiasta. Veera piirtäisi kirjaan kuvat ja HP kirjoittaisi tekstin. Hanke on ollut pitkässä vaiheessa siksi, että Veeran aika on kulunut koulunkäyntiin ja kilpaurheiluun, HP taas on kirjoittanut muita kirjoja.

Sagadin kartanon puistosta löytyi ainekset tämän jutun luontokuvalle, kun komea lehtipuu oli vanhuuttaan ja myrskyn voimasta kaatunut pieneen lampeen.

Viimeisin kartanokohteemme oli Kukrusen kartano 50 kilometrin päässä Narvasta ja Viron itärajasta. Tämä on niitä kartanoita, joka on yksityisessä omistuksessa. Isäntä tekee rahaa purkamalla vanhoja akkuja ja myymällä niistä saadun lyijyn hyvällä hinnalla. Lähellä Kukrusea sijaitsee myös Kalle Palanderin kartano. Sitä emme nähneet, ja oppaamme Virven puheista ymmärsimme, että Kallen rahat eivät sittenkään riittäneet kartanon kunnolliseen saneeraukseen.

Kukrusessa halukkailla oli mahdollisuus pukeutua vanhoihin 1700- ja 1800-luvun asusteisiin ja tuntea itsensä oikeiksi aatelisiksi.

Kukrusen kuuluisin omistaja lienee vapaaherra Eduard von Toll, joka pyhitti elämänsä naparetkille Pohjoisella jäämerellä. Hän löysi mm. Sannikovin maan Uuden-Siperian saarilta 1900-luvun alussa.

Kukrusessa Inna viihdytti meitä musisoinnillaan, kun flyygeli tuli sopivasti vastaan

Kartanoiden lisäksi tutustuimme muutamiin muihinkin Pohjois-Viron rannikon nähtävyyksiin, kuten hienoon Kuremäen nunnaluostariin. Sen lähistöllä oli lähde, josta sai pyhää vettä juodakseen ja jossa saattoi myös kastautua.

Tutustuimme myös Johvin Mihklin kirkkoon, jota kirkkoherra esitteli ja jossa saimme kuulla kaunista urkumusiikkia. Ennen konserttia kirkkoherra oli tarjonnut ryhmällemme maukkaat voileipäkahvit sekä omenia kirkkopihalla kasvavista omenapuista.

Ja lopuksi lyhyt katsaus kartanokulttuurin uusimpiin vaiheisiin. Kartanoiden aikakausi kesti Virossa ensimmäiseen maailmansotaan saakka, siis noin 800 vuotta. Saksankielisen aateliston asema romahti, kun Viro itsenäistyi. Vuonna 1919 säädettiin maalaki, joka merkitsi loppua aateliston suurmaanomistukselle. Aateli oli vielä 1900-luvun alussa omistanut peräti 74 % maasta, mutta uudistuksessa lähes kaikki maat pakkolunastettiin. Näin kartanot menettivät tulonlähteensä ja nopea ränsistyminen alkoi. Tosin moniin kartanoihin perustettiin kouluja, parantoloita ja vanhainkoteja, mutta kaikille ei löydetty mielekästä käyttöä. Lopullinen niitti tuli toisen maailmansodan syttyessä: Baltiansaksalaiset poistuivat sekä Virosta että Latviasta heti syksyllä 1939 bolsevismimiehityksen uhatessa.

Kartanoita on Viron toisen itsenäisyyden aikana kunnostettu ja avattu turisteille. Vaikka kartanot edustavat  mennyttä  maailmaa, Viron historiaperintö näyttäytyy niissä yllättävän monipuolisena ja monikielisenä.