HP ja vaimonsa olivat mukana, kun HelsinkiMissio järjesti neljän päivän matkan itäisen Pohjois-Viron kartanoihin ja muuhun kulttuuriin. Näimme kosolti kiintoisia kohteita, asuimme kahdessa hienossa kartanossa ja vietimme yhteistä aikaa aterioilla ja illanvietoissa.
Matkan kutsuva nimi, Juhlat kartanossa, kertoo siitä, että nautimme juhlaillallisen Vihulan kartanon Palmutalossa (yllä oleva kuva). Vihulaan myös majoituimme kahdeksi yöksi. Kartanon bisnesnimi on Vihula Manor Country Club & Spa.
Juhlapuheen piti HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen, joka on tunnettu sekä hyvänä puhujana että taitavana kirjoittajana. Hän käsitteli puheessaan järjestönsä toiminnan perusteita, erityisesti aikamme keskeistä ongelmaa, ihmisen yksinäisyyttä, jonka helpottamiseen HelsinkiMission työ keskittyy. Järjestöllä on takanaan pikä ja maineikas historia: sen edeltäjä Helsingin katulähetys ry perustettiin jo vuonna 1883. Nykyinen nimi tuli toimnitakentän muutoksen myötä käyttöön vuonna 2005.
Juhlaillan musiikista vastasivat Inna Vintturi ja Markus Bäckman. Kuvassa keskellä matkamme johtaja Pirjo Kantala.
Matkan aikana Inna virkisti meitä monilla musiikkiesityksillään, sekä huilulla että pianolla.
Lounaat söimme vanhoissa krouveissa ja kestikievareissa, joista kertovat seuraavat kuvat. Aikamoisia elämyksiä nämäkin.
Matkan virolainen järjestäjä oli Hansa Travel, uusi tuttavuus HP:lle. Se suoriutui tehtävästään kiitettävästi. Täydet pisteet. Erityisen hyvä oli oppaamme Virve Vast, jolla oli valtava tietomäärä, miellyttävä tapa kertoa asioista ja lisäksi mainio huumorintaju.
HP julkaisee lähipäivinä Viron matkastaan vielä kaksi kuvakertomusta. Toinen käsittelee sitä, mitä kaikkea kartanoissa näimme, toinen taas neuvostoaikana perustettua Sillamäen kaupunkia, joka oli yllättävän kiintoisa kohde. Joten pysykää kanavalla.
Friday, October 21, 2016
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment