Euroopan parasta futista Madeiralla

Kuten muistamme, Portugali voitti viime kesänä Euroopan mestaruuden jalkapallossa. Tätä huipputasoa on mahdollista katsoa Funchalissa, joka on saanut peräti kaksi joukkuetta Portugalin pääsarjaan. Toinen on Christiano Ronaldon kasvattajaseura Nacional, jonka peliä (vastassa Estoril) olimme ystäväni Ilkan kanssa katsomassa neljä vuotta sitten (ks. blogi 17.12.2012).

Tämän vuoden matkallaan HP pääsi näkemään todellisen huippumatsin, kun Funchalin toisen joukkueen Maritimon vieraaksi saapui Benfica Lissabonista. Benficahan on Euroopan kärkijoukkueita, voittanut mm. Mestarien liigan. Benfica johtaa Portugalin liigaan ja Maritimo on hienosti kolmantena, ja siinä välissä Porto.

Madeiralla tuskin on isoa tapahtumaa, jota Pestana-konsernin Coral-olut ei olisi sponsoroimassa.

Ennen vanhaan Turussa 1960-luvulla oli tapana kysyä, mikä se on, joka "änkee, tunkee ja on kankee". Vastaus: "Tepsin keskushyökkääjä." Tämä tuli mieleen eurooppalaista huippufutista katsoessa. Pelaajat ovat äärimmäisen nopeita ja notkeita, syötöt tarkkoja ja laukaukset lähtevät kuin tykin suusta.

Myös katsomossa osataan riemuita, silloin kuin aihetta on. Funchalissakin, pienellä saarella, katsojia oli tuhansia. Muutaman lentokoneen verran heitä oli tullut myös Lissabonista.

Pelin lopputulos näkyy taululta. Kotijoukkue ensin mainittuna. Upeaa. Kotimatkalla baarit täyttyivät iloisista ihmisistä, vaikka kello oli jo päälle iltayhdentoista.

Vaihdetaan tylsä nimi parempaan

HP tekee näin Jean Sibeliuksen päivänä ehdotuksen: Vaihdetaan Helsinki-Vantaan lentokentän nimi Jean Sibeliukseksi. Muutos olisi tyylikästä tehdä itsenäisyytemme juhlavuonna 2017. Maailmalta löytyy esimerkkejä, kuten Charles de Gaulle ja John F. Kennedy. Äskeisellä matkallaan HP sai tietää, että myös Madeiran lentokenttä muuttuu piakkoin maailman parhaan jalkapalloilijan Cristiano Ronaldon nimeä kantavaksi. Ehdotus Jean Sibeliuksen kentästä on ollut esillä ennenkin, mutta se ei ole saanut kannatusta. Onko niin, että paikalliset poliitikot ovat ajatusta vastaan, ettei nimi putoa maailmankartalta?

Sitäkin HP on pohdiskellut - vähän pettyneenä siihen, ettei Helsinki saanut Guggenheimiaan - olisiko komea Sibelius-keskus sopiva Eteläsataman rumalle rantatontille. Keskuksessa olisi kaikenlaista: konsertti- ja musiikkisaleja, elävää musiikkia, museoita, taidetta, kokoustiloja, kahviloita ja ravintoloita. Jotainhan Guggenheimin tilalle on löydettävä, eikä Suomella ole tarjottavana Sibeliusta vahvempaa ja tunnetumpaa brandia - ei ulkomaalaisille eikä suomalaisille.

Kuihtuu se kauniskin kaali

HP kertoi 9. marraskuuta kukasta, joka oikeasti olikin kaali. HP osti sen läheisestä kukkakaupasta miellyttyään sen ulkonäköön. Marraskuun loppupuoliskolla HP lähti yhdessä vaimonsa kanssa perinteiselle syyslomalleen Madeiralle, ja kaali jäi kahdeksi viikoksi vaille huoltoa. Kun palasimme Suomeen kotikaalimme oli tämän näköinen:

Mitä Madeiralla kahden viikon aikana tapahtui, siitä HP kertoo seuraavissa jutuissaan lähipäivien aikana.

Meidän maa - ja sen sata tarinaa

Jokunen päivä sitten julkistettiin kirja tulevan Suomi 100 -juhlan merkeissä. Kirjan nimi on Tämä maa - Itsenäisen Suomen sata tarinaa. Kirjan kustantaja on Esko Ahon Verbatum Oy. Esko on myös kirjan päätoimittaja. Kun osa mukaan pyydetyistä kirjoittajista on kirjoittanut kaksikin artikkelia, sadan tekstin tekijöitä on noin 80. Meidät kaikki, ja joukko muita, oli kutsuttu hienoon julkistamistapahtumaan, joka oli Hotelli Kämpin peilisalissa. Kirja julkaistiin tässä vaiheessa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, mutta tekeillä on myös muita käännöksiä (kiina, venäjä?).

Kirjan ulkoasu on erityisen hieno. Kuvassa näkyvä kellertävä viiva on kuvattu digitaalisesti, ja se kuvaa joutsenen lentoa.

Avauspuheessaan Esko kiitteli kirjan tekijöitä ja painotti erityisesti sitä, kuinka myönteinen "hyvän olon" kokemus tämä iso kirjaprojekti oli, yksi mukavimmista hänen pitkällä ja monipuolisella urallaan. Artikkelien aiheet oli valittu sillä tavalla, että ne ovat menestystarinoita sekä Suomessa että maailmalla.

Suurimman työn kirjan eteen teki Tuula Kousa ja hänen firmansa, jolla on perin nostalginen nimi: Maisteri Kousan agentuuri ja editointi Oy. Ainakin HP:n mieleen nimi tuo 1900-luvun alun firmat. Sellaisena se poikkeaa edukseen nykymuodin mukaisista usein varsin keinotekoisista nimistä.

Kirjoittajista Tuula haastatteli kuutta henkilöä, kuten Olli Alhoa, jolla oli keskeinen rooli teoksen sisällön suunnittelussa. Myös HP oli haastateltujen joukossa, puhuimme Molotovin cocktailista.

HP:n toinen artikkeli käsitteli sitä, miten vuoden 1945 nobelisti (kemia) A.I. Virtanen oli 1960-luvun lopulla lähellä saada Nobel-palkinto toisenkin kerran, mutta paheneva Parkinsonin tauti vei loppusuoralla huippumiehen voimat.

Teoksessa puhuu vahvojen tekstien lisäksi loistava kuvitus. HP:n valinta kirjan parhaaksi kuvaksi on alla oleva laulujoutsen. Artikkeli käsittelee pitkää suojeluohjelmaa, jolla jo kuolemassa ollut laulujoutsenkanta pystyttiin pelastamaan. Samaan aikaan onnistuttiin pelastamaan myös merikotkat.

Tilaisuuden lopuksi Verbatum tarjosi satapäiselle osanottajakunnalle buffet-illallisen, jonka aikana keskustelu oli vilkasta.

Lopuksi HP, joka toimi parikymmentä vuotta pääkirjoitusspekulanttia, esittää vastoin bloginsa perinnettä ajankohtaisen poliittisen arvion. Se on se, että Esko Aho on kovaa vauhtia nousemassa, ei seuraaviin vaan sitä seuraaviin, presidentinvaaleihin ehdokkaaksi, jos niin haluaa. Hän on pääministerikautensa (1991-95) jälkeen meritoitunut monella tapaa: mm. Harvard, Sitra, Nokia, East Office ja Sperbak. Tämmöistä monipuolista ja relevanttia kokemusta hyvin harvalla on.

No, nähtäväksi jää, kuten meillä pääkirjoittajilla oli tapana sanoa.

Isänpäivät Kruununhaassa

Isänpäivän menuun nautimme tällä kertaa Kiusauksessa Meritullinkadulla. Ravintola on nopeasti tullut tunnetuksi maittavista aterioistaan. Myös palvelu on erinomaista, eikä miljöössäkään ol valittamista. HP suositteleekin Kiusausta lämpimästi kaikille hyvän ruoan ja rauhallisen miljöön ystäville. Aikaisemmin tiloissa toimi peräti 45 vuotta venäläistyyppinen ravintola Kasakka.

Kiusaus valikoitui kohteeksemme, kun sen nykyinen omistaja on Juhan tuttuja Espoon jääkiekkopiireistä. Omistajan poika taas pelaa samassa joukkueessa kuin Jaakko ja hän on myös Sakken luokkatoveri.

Tällä kertaa Haloset puuttuivat kokoonpanosta, kun Susanna oli Ateenassa juoksemassa maratonia (hyvin meni vaikka raskas olikin). Timppa ja pojat taas olivat Kauniaisissa Antti-vaarin Isänpäivillä, jotka Timpan sisko Krisse järjesti kotonaan.

Päivällisen jälkeen HP sai Juhalta lahjaksi hienoa glögiä, tämän vuoden testivoittajaa. Kiitos lahjasta, paikan valinnasta ja lämminhenkisestä yhdessäolosta.

Kun poistuimme Kiusauksesta klo 19, ilta oli jo pimentynyt. Ravintolan valot olivat varsin nostalgiset, toivat mieleen 1970-luvun, joka oli - poliittisesti - tämmöistä tumman hämärän aikaa.

Kaalia kulman takaa - kukkakaupasta

Kulman takana Korkeavuorenkadulla, jota kutsutaan Pikku Pariisiksi, on vuonna 1905 perustettu sympaattinen kukkakauppa Ölander, jossa tarvittaessa asioimme. Tässä jokin aika sitten kaupan ikkunassa oli mukavan näköinen yksinkertainen kukka-asetelma. HP kysyi myyjältä, mikä on tuo kaalin näköinen kukka. Mihin myyjä vastasi: "Se on kaali". Tehtiin oitis kaupat, kun hintakaan ei ollut paha, neljä euroa.

Kaali on viihtynyt koti-oloissa hyvin, kun sillä on omat juuret ja riittävä multapaakku tallella. Kuva on otettu siinä vaiheessa, kun kaali on ollut Jääkärinkadun pöydällä kolmisen viikkoa. Hiukan se on jo avautunut ja lehdissä on pientä keltaisuutta. Saa nähdä, tuleeko kaalille ihan kunnon ruska.

Mission matkassa III/III: Kaksi vallanpitäjää

Kahdessa edellisessä jutussa HP kertoi Viron aatelisista. Heidän vahvin tukijansa oli Saksalainen ritarikunta, jonka jäseniä myös monet kartanonherrat olivat. Ritarikunta vastasi alueen puolustuksesta, pakanoiden käännyttämisestä ja osallistui myös Pyhään maahan tehtyihin ristiretkiin. Kävimme ritarikunnan keskiaikaisessa Rakveren linnassa.

Tässä kokeilemme puisia häpeävaljaita. Ne olivat kuolemaa hieman lievempi rangaistus.

Myös Mustaa ruutia valmistimme, ja hyvin pamahti. Ruuti tehtiin linnassa ja sitä käytettiin mm. tykkien ja muskettien räjähdysaineena.

Kuten kaikissa vanhoissa linnoissa, myös Rakveressa oli kauhujen kammio.

Lopuksi oli mahdollisuus pukeutua linnan valtiaiden juhla-asuihin.

Sillamäen kaupunki oli kiintoisa kokemus. Se perustettiin Stalinin aikana ja siellä sai asua vain luotettavia kansalaisia, niitä joiden äidinkieli oli venäjä. Kaupunki oli myös suljettu, koska sinne oli perustettu uraanirikastamo. Neuvostoliiton romahdettua Viro itsenäistyi ja myös Sillamäe avautui 1991.

Kaupungin komeimpia rakennuksia on klassisen kaunis teatteri- ja kulttuuritalo. Se hohkasi arvovaltaa niin ulkoa kuin sisältä.

Isä Aurinkoinen oli aikanaan paraatipaikalla, mutta nyttemmin siirretty museoon. Stalin (kuoli 1953) ei Sillamäessä koskaan ehtinyt käydä, mutta muita pomoja kyllä, kuten Berija, joka oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin päällikkö. Hänet teloitettiin heti Stalinin kuoltua.

Meidänkin joukosta löytyi Stalinin näköinen mies.

Nämä komeat rappuset johtavat Suomenlahden rantaan.

Kuvan kirkko ei olekaan kirkko vaan Sillamäen kaupungintalo. Se on kuvattu Voiton aukiolta, joita löytyi jokaisesta neuvostokaupungista.

Tämä kuva on otettu bussin ikkunasta ja on siksi vähän epätarkka. Se kertoo Sillamäen arkkitehtuurista, pienistä kaupunkitaloista, joita Stalinin aikana rakennettiin. Näitä taloja nyt saneerataan ja kauniita niistä tulee. Kuvan talo odottaa vielä vuoroaan.

Sillamäen asukkaat, jotka edelleen ovat pääosin venäläisiä, asuvat melkein kaikki kerrostaloissa, ovat tyytyväisiä oloihinsa, mitä nyt vähän neuvostoajan varmuutta kaipaavat. Omakotitaloja on ainoastaan 17. Tässä niistä komein.

Lopuksi kiitos matkan järjestäjille Helsinki Missiolle ja Hansa Travelin Virvelle sekä matkakumppaneille. Jos ensi syksyksi aiottu matka Narvaan ja sieltä edelleen kohti Tarttoa toteutuu, olemme varmuudella mukana.