Monday, January 31, 2022

Töppösten jännä syntyhistoria

Blogin lukijat muistanevat, miten Ulla uuden vuoden aikoihin neuloi Susannan naapurin vauvalle töppöset. Kertomatta silloin jäi, miten töppöset syntyivät. HP keroo sen nyt: Vaasalainen äiti oli talvisodan aikaan junamatkalla Kauhajoelle pommituksia pakoon vauvansa kanssa. Kovassa pakkasessa juna pysähtyi ja kylmyys valtasi vaunun. Äitiä vastapäätä istui eläkkeellä ollut käsityönopettaja, jonka tuli surku palelevaa vauvaa. Hän alkoi purkaa omaa villatakkiaan, ja neuloi sen langoista töppösen. Yhden hän sai valmiiksi ennen Kauhajokea, toisen neulominen jäi äidille. Mitä tästä opimme: Olihan aivan verratonta uhrautuvaisuutta! Tällä asenteella se talvisotakin kestettiin.

Sunday, January 16, 2022

Kun Villi länsi ja mafiosot kohtaavat

Äskettäin Yle Teemalla esitetty Tanskan radion sinfoniaorkesterin konsertti The Morricone Duel, kaksintaistelu, kertoo siitä, että konsertin kappaleissa Villin lännen pyssymiehet kohtaavat Yhdysvaltojen ja Euroopan mafiosot ja gangsterit, - siis noin kuvaannollisesti. Kyse on elokuvataiteen upeimmista musiikkiteoksista, kuten Sergio Leonen spagettilänkkärien, mm. dollaritrilogia ja Huuliharppukostaja, sekä mafiafilmien Lahjomattomat ja Suuri gangsterisota hienosta musiikista. Mehän tiedämme, että ollakseen loistelias elokuva tarvitsee myös upean taustamusiikin. Ennio Morricone on alansa huippu, säveltänyt yli 500 elokuvan musiikin, ja Oscarilla palkittu.
Tanskan radion sinfoniaorkesteri soitti taidolla, ja sillä oli myös tyylikäs kapallimestari, Japanissa syntynyt Sarah Hicks, jonka eleganttia eläytymistä oli ilo katsella. Tyylikäs oli myös konsertin solisti, tanskalainen mezzosopraano Tuve Semmingsen. Solistit eivät laulaneet vaan antoivat ääntään muuten ja sillä tavalla toivat lisäväriä illan musiikkiin.
Hyvät blogin lukijat. Jos ette katsoneet tätä ohjelmaa, se löytyy Ylen Areenasta vaikkapa hakusanalla Morr. Kannattaa katsoa ja kuunnella vaikka toisenkin kerran. On se sen verran hienoa kuultavaa. Eikä välttämättä tarvitse pitää länkkäreistä.

Saturday, January 8, 2022

Uuden vuoden Vauva sai Ullan töppöset

Susanna kertoi tuossa vuoden vaihteen jälkeen, miten hänen naapuriinsa oli syntynyt Vauva. Hän ehdotti samalla, että Ulla kutoisi töppöset, jotka olisi mukava viedä vastasyntyneelle. Ja Ullahan ryhtyi välittömästi toimeen. Hanketta sivusta seurannut HP arvioi, että töppösten teko kesti vajaat kaksi tuntia, mihin sisältyi myös niiden silitys. Tarina ei kerro, onko Vauva jo testannut töppösiään. Varmaankin.
Ullalla on tuoretta kokemusta töppösten teosta. Kun Aaro Niinistö helmikuussa 2018 syntyi, suomalaiset vapaaehtoisjärjestöt lahjoittivat kaikille samana vuonna syntyneille töppöset. Ulla kutoi niitä kahdeksat parit, jotka Helsinki Missio toimitti edelleen. Muutamaa vuotta aikaisemmin Ulla oli osallistunut entisen työnantajansa TYKS:n hankkeeseen, jossa kaikille TYKS:ssä syntyneille vauvoille lahjoitettiin kudottu peitto, nekin tehtiin vapaaehtoisten voimin.

Saturday, January 1, 2022

Au Pairin ensipäivä - 15 vuotta sitten

HP:n ensimmäinen blogi ilmestyi tammikuussa 2007 otsikolla Au Parin ensipäivä. Siinä hän kertoi tulostaan Atlantaan Susannan ja Timon kotiin. Timon avustuksella HP avasi oman taivaskanavansa, jonka tarkoitus oli kertoa valokuvin ja tekstein Suomessa oleville sukulaisille ja ystäville kokemuksia siitä, miten kevät sujui lastenlasten Kustin (8 v.) ja Sakarin eli Sakken (2,5 v) Au Pairina. Hyvinhän se sujui, ja kun Heimopäällikön päiväkirja sai mukavasti lukijoita, HP on jatkanut bloginsa viljelyä nyt siis 15 vuoden ajan. Kuluneena aikana palstalla on ilmestynyt 815 juttua eli 54 juttua vuodessa, ja yksi viikossa. Niillä on ollut lukijoita 120 011 eli runsaat 147 per juttu. Valokuvia jutuissa on ollut useita tuhansia. Kun tulos on ollut näinkin hyvä, HP jatkaa bloginpitoa edelleen, säilyväthän näin valokuvat tallessa ja samalla syntyy päiväkirja ajan riennosta. Erityisen mukavaa on ollut jälkikäteen katsoa, miten lastenlapset, nyt jo kaksi aikuista opiskelijaa ja kaksi lukiolaista, ovat kasvaneet ja kehittyneet. Joten näissä merkeissä: Hyvää uutta vuotta kaikille, pysykäähän kanavalla.

Tuesday, December 28, 2021

Joulumme toinen huipentuma Nuottalahdessa

Joulupäivän vedimme kotona henkeä, kunnes Tapanina klo 15.30 Veera ja Roope hakivat meidät Espooseen, jossa Satu ja Juha olivat loihtineet kertakaikkisen upean vastaanoton. Koko heimo (plus Roope) oli koolla, ja jokaisella oli takanaan tuore koronatesti. HP on perin ylpeä heimostaan, laadukkaan näköistä joukkoa, eikä ihan pieni.
Alkuglögien yhteydessä paneuduimme keskusteluun ja kuulumisten vaihtoon. Asiaa oli paljon, kun emme olleet tällä koko joukolla aikoihin tavanneet. HP:tä kiinnostivat erityisesti lastenlastensa kuulumiset. Ja hyvää kaikille kuului, heimomme "pikkupojat", Jaakko ja Sakke, kertoivat, että lukion jälkeen he menevät armeijaan ja sitten jatkavat opintojaan. Oikeaa miehen puhetta, sanoo HP.
Päivällinen oli loistelias, monipuolinen ja laadukas, kattaus fiiniäkin fiinimpi. Alkuun artisokkakeittoa, sitten kokonainen kalkkuna, erilaisia juustoja ja jälkiruoaksi kakkukahvit. Junioreille oli oma ruokasalinsa, jossa he viihtyivät hyvin ja juttu luisti.
Loppuillasta, siinä yhdeksän aikaan, tulivat paikalle Roopen vanhemmat. Tyylikkäitä ihmisiä, joita oli mukava tavata. Timo, joka oli tyytynyt illan mittaan pariin viinilasiin, vei appivanhempansa Audillaan Jääkärinkadulle ja Sakken kotiinsa Eiraan. Muut jatkoivat vielä illanistujaisia, ehkä puolille öin.
Lämpimät kiitokset,
Satu ja Juha, kertakaikkisen onnistuneista juhlista. Tällaisilla tapaamisilla sitä taas jaksaa vastustaa koronaa ja säilyttää uskon tulevaisuuteen. Kiitos myös kaikille mukanaolijoille.

Saturday, December 25, 2021

Aattoillallinen Susannan ja Timon luona

Timo haki appivanhempansa klo 16 Jääkärinkadulta viettämään aattoiltaa Eirassa. Tunnelma oli korkealla, kun olimme kaikki tehneet koronatestin ja tiesimme, että Timo oli pannut parastaan laittaessaan monen sortin kalaa, mätiä, kinkkua ynnä muuta. Ja senhän me tiedämme, ettei Timo viinien laadussa pihistele. Kun tavoitteena oli perinteinen joulupöytä, Ulla puolestaan oli tehnyt kolmea sorttia laatikoita, rosolia sekä jälkiruoaksi komean kakun. Susannan panos näkyi siinä, että hän oli kattanut joulupöydän olohuoneeseen, kun aikaisemmin olimme illastaneet Halosten isossa keittiössä. Muutos oli merkittävä ja juhlan tuntua korostava.
Illallisen jälkeen Susanna ja Sakke jakoivat lahjat, ja kaikki näyttivät olevan tyytyväisiä. HP sai tyttärensä perheeltä mukavan hierontamaton, josta enemmän ehkä joskus myöhemmin. Kusti puolestaan antoi isovanhemmilleen yo-kuvansa kolmen vuoden takaa. Pukinkontista löytyi myös kosolti kirjalahjoja.
Osattomaksi ei jäänyt koko perheen lemmikki, mäyräkoira Saarakaan. Hän sai kosolti hyväilyjä ja jokusen namupalan. Eniten Saaraa kuitenkin kiinnosti keittiöstä leijuva kinkun tuoksu.
Mikäs siinä oli köllötellä - täydellä vatsalla. Niin teimme mekin sitten kun puolen yön paikkeilla palasimme taksilla Jääkärinkadulle. Halosille iso kiitos hienosta jouluaatosta. Ja hyvää joulun jatkoa kaikille sukulaisille ja ystäville.

Thursday, December 23, 2021

Kaksi hautausmaata ja joululounas

Joulun aatonaattona ajelimme ensin Paimion hautausmaalle, kävimme tervehtimässä Ullan vanhempia Kaijaa ja Viljoa sekä heidän perheystäviään Kerttua ja Henryä. Matkaseurana ja kyytimiehenä oli Ullan veli Pentti, jonka uudella VW Tiguanilla matka taittui mukavasti.
Seuraava etappimme oli Turun hautausmaa, Maijan ja Oskarin hauta. Laitoimme lyhdyn, kynttilän ja havuja. HP:n vanhemmille lähti hyvän joulun tervehdys.
Olimme lähteneet Jääkärinkadulta vähän ennen kymmentä. Nyt kello lähenteli kahta ja oli aika siirtyä joululounaalle Suomalaiselle Pohjalle, josta HP oli varannyt pöydän. Joululounas oli, kuten tapoihin kuuluu, sekä maittava että runsas. Ravintolan iso sali oli tilava ja sen ikkunoista oli komeat näkymät Puolalanmäkeen.
Joululounas oli sen verran runsas, että luovuimme käynnistämme Turun taidemuseoon. HP otti siitä kuvan, kuten myös näkymästä Kauppatorille, joka alkaa valmistua pitkään kestäneesta remontista. Torin takaa näkyy saneerattu Hamburger Börs, suosikkihotellimme, joka ennen vanhaan oli Turun Osuuskaupan hotelli, nykyisin se kuuluu Scandic-ketjuun.
Kiitos Pentti mukavasta matkasta.