Juhani-serkun tyylikkäät ysikymppiset

Raumanhovista suunnistimme Eurajoelle, Villa Lokariin, joka on komeaan kartanotyyliin saneerattu entinen Irjanteen kylän osuusmeijeri. Villa Lokari siitä tuli, kun niin sanottu Lokari-Laine, autojen varmuuslokasuojien keksijä ja tekijä vaurastui ja osti kiinteistön ja kunnosti sen kodikseen. Nykyisin ravintolassa on satakunta asiakaspaikkaa, ja sen seiniä koristavat monet taideteokset. Miksi me olimme paikalla, selviää seuraavasta kutsukortista.

Juhlan aiheena oli se, että HP:n ja hänen sisarensa Johannan serkku Juhani täytti kunnioitettavat 90 vuotta. Hänen kolme lastaan Anna-Kaarina, Heikki ja Päivikki vastasivat juhlan järjestelyistä ja kutsuista. Meitä Juhanin sukulaisia ja läheisiä ystäviä oli koossa kuutisenkymmentä. Oli mukavaa tulla paikalle, kun iloiset ilmeet ja aidon juhlan tuntu hallitsivat ilmapiiriä. Hienoa oli nähdä, että Juhani oli ikävuosistaan huolimatta solakka, ryhdikäs ja kaikin puolin hyvinvoivan oloinen. Emme olleet tavanneet kolmeenkymmeneen vuoteen, mutta puhelimessa ja sähköpostilla olimme toki viestitelleet.

Kun olimme valinneet paikkamme, Juhanin poika Heikki toivotti meidät tervetulleiksi ja puhui kauniisti isälleen, joka kuunteli lähes liikuttuneena.Juhla jatkui noudattaen sitä parasta perinnettä, jossa pääosassa ovat koskettavat puheet. Päivän sankari luonnollisesti aloitti tämän vapaan sanan osuuden, ja varsin moni hänelle vastasi. Pääteemaksi nousi Juhanin keskeinen rooli sukyhteisössä, varsinkin suvun historian vaalijana.

Yhtä pääroolia juhlassa näytteli Satakuntalainen pitopöytä, jonka Villa Lokari oli vaivoja säästämättä kattanut. Pöydän antimia erikseen luettelematta HP mainitsee vain herkullisesti graavatut lohen ja siian, kaikki Eurajoen lähivesiltä pyydettyjä. Lähiruokaa oli muukin tarjonta.

Juhlamusiikista vastasi Juhanin vävy Matti sekä lapsenlapset Eveliina, Juha ja Lauri. Yhdessä lauloimme heidän johdollaan Juhanin ja Anjan häävirren Niin ihanaa on ylistää.

Kaikin puolin upea juhla päättyi kahviin ja kakkuun. Onnittelut vielä kerran Juhanille ja suuret kiitokset juhlan järjestäjille. Olihan ikimuistoinen iltapäivä.

Matkalla Eurajoelle löytyi Rauman seminaari

Seuraavassa blogissa HP kertoo, miksi menimme Raumalle Arolan uudenkarhealla Opel Astralla. Alkuperäinen ajatus oli yöpyä Vuojoen kartanossa Eurajoella, mutta sen palvelut olivat näin talvikautena kovin niukat. Niinpä varasimme huoneet hotelli Raumanhovista, joka olikin tasokas hotelli, entinen vuonna 1933 valmistunut suojeluskuntatalo. Siellä yöpyi samaan aikaan HIFK:n jääkiekkojoukkue, jolla oli edessä ottelu Rauman Lukkoa vastaan. Siistit huoneet, hyvä palvelu ja tasokas aamiainen alakerran Mr. Jones -ravintolassa. Ennen majoittumista kiertelimme Vanhaa Raumaa, joka on Unescon suojelukohde ja kaikin puolin hieno nähtävyys. HP:n pyynnöstä Heikki etsi vanhan 1890-luvun lopulla rakennetun seminaarin, jonka nelivuotisen kurssin kävi 1930-luvun lopulla HP:n isä Oskari Perko.

Arvokas seminaarinmäki kuuluu Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Nykyisin seminaarin rakennukset ja puistoalue ovat Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen käytössä ja hienosti kunnostettuja. Miesopettajien koulutuspaikaksi perustettu seminaari oli yksi Suomen ensimmäisistä opettajakouluista. Seminaarirakennusten arkkitehti oli Jac. Ahrenberg. Kun ilma oli varsin kehveli, päätimme, että Raumalle täytyy tulla uudemman kerran katselemaan ja kuvaamaan.

Veera ja Vilma lähdössä Nizzaan

Myös tänä keväänä jouduimme jättämään matkamme Nizzaan nuoremmille. Kahden viikon matkasta maaliskuun lopulla ensimmäisen viikon käyttävät Juha, Satu ja Jaakko. Toiselle viikolle menevät Veera ja ystävänsä Vilma, molemmat Lappeenrannan teknillisen yliopiston kauppatieteen opiskelijoita. Varmaan he lähettävät kuvia ja tekstiä tällekin palstalle.

Viime sunnuntaina Veera ja Vilma piipahtivat Jääkärinkadulla päiväkahvilla, jolloin keskustelimme sekä heidän opinnoistaan että tulevasta Nizzan matkasta. Kiintoisa oli myös uutinen siitä, että Veera aikoo tehdä opintoihinsa kuuluvan vaihto-opiskelijakauden (neljä kuukautta) Antibesin yliopistossa, joka on Ranskan Rivieralla lähellä Nizzaa. Oheisessa kuvasssa näkyy myös kaunis kukkakimppu, jonka Vilma toi Ullalle. HP:n mielestä se oli osoitus hyvästä kotikasvatuksesta.

Tervehdys, Isoeno

HP sai äskettäin sisareltaan viestin, joka alkoi tämän blogin otsikon kertomalla tavalla. Sisar iloitsi siitä, että hänestä oli juuri tullut isoäiti. Samalla hän kertoi, että hänen veljestään, siis HP:stä, oli tullut isoeno. Kun HP ei ollut tätä termiä aiemmin kuullut käytettävän, hän tarkasti asian googlesta. Nykysuomen sanakirja ei sanaa tuntenut, mutta google paljasti, että isoeno kyllä tunnettiin: se on lapsen äidin veli. Eli nyt tämäkin tiedetään.

"Pikkupoikien" isot harppaukset

Sakken ja Jaakon saavutuksia viime viikolla katsoessa palautui mieliin, että vielä jokunen vuosi sitten heitä kutsuttiin heimomme sisäisessä keskustelussa "pikkupojiksi". Näin tehtiin eroa vanhempiin sisaruksiin, jo korkeakouluissa opiskeleviin Kustiin ja Veeraan, ja kutsumanimillä on ollut ehdottoman myönteinen ja lämminhenkinen viritys. Viime vuosina nimitys on jäänyt pois käytöstä, kun pojat ovat kasvaneet miehen mittoihin. Myös koulutiellään he ovat ottaneet isoja harppauksia, kuten päättyneellä viikolla, kun Sakke siirtyi lukulomalleen valmistautumaan yo-kirjoituksiin ja Jaakosta tuli oman lukionsa niin sanotusti vanha abien jättäessä varsinaisen koulunkäyntinsä.

Helsingin penkkariajeluun torstaina osallistui yli neljä tuhatta abiturienttia ja yli sata autoa. Ilma oli sikäli koleinen, että tuuli oli ajoittain myrskylukemissa. Sakken koulun autosta HP sai varsin onnistuneen kuvan, kun Yle lähetti sen alueuutisissaan. Kun ajot oli ajettu, Ulla ja HP siirtyivät kipin kapin läheiseen Kappeliin nauttimaan rommitotit.

Jaakon Vanhojen tanssit olivat sitten perjantaina. Niissä emme olleet mukana kun läsnäolo oli rajoitettu kolmeen. Mutta Satu, Juha ja Veera nauttivat perinteisestä hienosta tunnelmasta Kaitaan lukiossa Espoossa. Alla olevat kuvat ovat Satun ottamia ja Juhan lähettämiä.

Komeat ovat olleet juhlat. Parhaat onnittelut ja menestystä. Sakkella juhlat vielä jatkuvat, sillä huomenna hänen abiryhmänsä suuntaa kahden päivän matkalle Tallinnaan.

Casa Largo ja kaksi kenraalia

HP ja Ulla olivat tiistaina aterioimassa Casa Largossa, joka on S-ryhmään kuuluva espanjalaistyyppinen ravintola legendaarisen Vaakunan katutasolla. Kuinkas sattuikaan, valitsimme ruoaksi valikoiman tapaksia, muun muassa grillatut jättikatkaravut ja mustekalat, vahvasti valkosipulilla maustettuina. Jälkiruoaksi otimme Irish Coffeen.

Kun olimme ruokailleet, seuraamme liittyi lankoveli Pentti, joka toi HP:lle kenraali Ari Puheloisen uunituoreet muistelmat. Etukäteen olimme sopineet, että arvioimme kirjan jahka HP on se lukenut. Se taas vaatii uuden session hyvän mallasviskin ääressä. Kirjan otsikko on hyvin houkutteleva, Sotilas ja työmies.

Viela tästä Casa Largosta. Sehän tarkoittaa isoa taloa, ja sillä varmaan halutaan viitata Vaakunan koko komeuteen. Talohan valmistui 1940-luvun loppuvuosina hotelliksi ja tavarataloksi. Kun HP kirjoitti SOK:n 75-vuotishistorian Yhdessä enemmän - SOK vuosina 1904-1979, hän kirjoitti Vaakunan talosta, että se valmistui Suomen parhaalle liikepaikalle. Tätä arviota ei ole tarpeen edelleenkään korjata.

Loistava Armfelt ja herttuan pöytäkello

Kuten edellisestä blogista kävi ilmi, Reitzin museo oli tulvillaan upeita maalauksia ja muita taideteoksia. HP:hen teki syvimmän vaikutuksen komea pöytäkello, jonka oli valmistanut kelloseppä Benedict Miller Augsburgissa 1640. Prossista valetussa ja kullalla päällystetyssä kellossa oli neljä koneistoa, jotka näyttivät siis neljää eri aikaa. Augsburgista kello löysi tiensä Kuurinmaan herttuan palatsiin nykyisessä Latviassa. Sieltä kello tuli Suomeen kun tunnettu aatelismies ja eurooppalaisten hovien hurmuri Gustaf Mauritz Armfelt sai sen palkkioksi palveluksistaan Kuurinmaan herttuan leskeltä joskus 1700-luvulla. Reitzin säätiö osti pari sataa vuotta myöhemmin kellon Armfeltin suvulta, mihin hintaan, sitä HP ei tiedä, mutta kellon vakuutusarvo on yli miljoona euroa, enemmän kuin minkään muun Reitzin museon taideteoksen.

Kuurinmaa oli aikanaan Baltian strategisesti ja taloudellisesti tärkeimpiä alueita, jonka asukkaista, varsinkin yläluokasta, iso osa oli vuosisatojen ajan saksalaista. Kuurinmaan herttuakunta oli voimissaan 1500-luvulta 1700-luvun loppuun. Ensimmäisen maailmansodan aikana ja vielä 1919 Saksa piti Kuurinmaata halussaan. Keisarikunnalla oli jopa halua elvyttää Kuurinmaan herttuakunta osana omaa Saksalle suopeiden ruhtinaiden hallitsemaa puskurivyöhykettä Venäjää vastaan. Keisari Wilhelm II:n tiedetään harkinneen itselleen Kuurinmaan herttuan titteliä. Ja mahdollista on, että kreivi Rüdiger von der Goltz, joka oli vanhaa ja arvostettua preussilaista aatelia, näki itsensä uutena Kuurinmaan herttuana siinä vaiheessa kun hän puhdisti Latviaa bolsevikeista maailmansodan loppukahinoissa Suomen-retkensä jälkeen.