Pena väitteli Santahaminassa

Kuten olen aikaisemmin etukäteen kertonut, lankoveljeni Pena väitteli perjantaina 26. 10. Maanpuolustuskorkeakoulussa sotatieteen tohtoriksi aiheenaan Yrjö Keinosen ura puolustusvoimien komentajana.

Iso luentosali oli täynnä väkeä. Väitös oli tiukka, sillä vastaväittäjät, dosentti Ari Uino ja kenraaliluutnantti, valtiot. tri Pertti Salminen pistivät väittelijän tosi lujille. Mutta hyvin Pena pärjäsi.

Mukana väitöksessä oli heimostamme Ulla ja Oki sekä heimon liepeiltä Pentin äiti Kaija sekä siskoni Johanna ja hänen poikansa Otto.

Karonkka oli Santahaminan Jääkäritalossa, joka on hieno, perinteikäs paikka. Tunnelma oli akateemisen rento, puheet erinomaisia eikä ruoassa ja juomissakaan ollut moittimista.

Mukavia nuoria naapureita luvassa

Meitä suomalaisia on moitittu umpimielisiksi, epäsosiaalisiksi ja epäkohteliaiksi ihmisiksi, jotka eivät juurikaan huomioi toisiaan, eivät varsinkaan niitä, joita eivät tunne. Itsekin olen ollut vahvasti tätä mieltä.

Niinpä viikko sitten oli mukava huomata, kun Veeran (6 v.) kanssa kannoimme Okin (39 v.) ja Penan (62 v.) hissiin kantamia tavaroita Helsingin Jääkärinkadun asuntoomme, joka alkuun tulee olemaan firmani Touko Perko Ky:n tukikohta. Naapuriasuntoon menossa ollut nuori nainen (noin 30 v.) tuli kättelemään ja toivotti tervetulleeksi taloon. Hetken päästä hänen asuinkumppaninsa, nuori mies (noin 35 v.), tuli myös esittäytymään ja kysyi, voisiko auttaa kantamisessa. Kun meillä oli viimeiset laatikot menossa, saatoin vain kiittää tarjouksesta ja sanoa, että toisella kertaa.

Hienoa käytöstä, eikö vain?

Sotahistorialliseen Aikakauskirjaan

Männäviikolla, kuten savolainen sanoisi, minut valittiin Sotahistoriallisen Aikauskirjan päätoimittajaksi. Suomen Sotahistoriallisen Seuran ja Sotamuseon julkaisema teos ilmestyy kerran vuodessa, on noin 300-sivuinen ja sisältää kymmenkunta sotien historiaan liittyvää artikkelia.

Mukaan minut houkutteli lankoveljeni Pentti Airio, joka on yo. seuran varapuheenjohtaja ja ilmeisesti tuleva puheenjohtaja. Penahan on reservissä oleva prikaatikenraali, joka perjantaina 26. lokakuuta klo 13- väittelee sotatieteen tohtoriksi aiheenaan kenraali Yrjö Keinosen lyhyeksi jäänyt puolustusvoimain komentajankausi. Pena on myös ensimmäinen suomalainen kenraali, joka väittelee.

Väitös on Santahaminassa Maanpuolustuskorkeakoulun pääauditoriossa ja väitöskahvit munkkeineen - luonnollisesti - sotilaskodissa. Vastaväittäjänä on vanha ystäväni dosentti Ari Uino, Kekkostutkija. Tulkaahan seuraamaan väitöstä, on taatusti kiintoisa.

Mukaan Sotahistoriallisen Seuran toimintaan lähdin kolmesta syystä:

1. Kun kerran kysyttiin (mikä ei ole kovin hyvä syy)

2. Sodissa minua on jo väitöskirjastani saakka (1971) kiinnostanut henkinen taistelu, ja nykyisin myös sosiaaliset ja ympäristövaikutukset.

3. Kun olemme muuttamassa Helsinkiin, eläkeläisen on hyvä rakentaa erilaisia sosiaalisia verkkoja, jotka lääkärien mukaan ovat hyödyllisiä oman hyvinvoinnin ja terveyden kannalta. Muuten piiri, jossa pyörit, voi jäädä suppeaksi.

Dunwoodin nuoret futaajat

Okin blogista (ks. linkki oikealla) olemme voineet seurata Veeran ja Jaakon urheiluharrastuksia, viimeisimpänä menestyksenä Veeran komea voitto pääkaupunkiseudun Hippo-kisoissa 60 metrin juoksussa, jossa oli 53 osanottajaa.

Täydennän urheiluaiheista tarjontaamme parilla kuvalla Atlantan Dunwoodista, jossa Kusti (9 v) jatkaa jo viime vuonna alkanutta jalkapallouraansa. Pikkuveli Sakke on myös aloittanut pelaamisen 3-vuotiaiden joukkueessa. Kuvasta päätellen ihan hyvältä näyttää sekin.

Nuorena ne vääntävät tuota vitsasta Jenkkilässä, sillä koulussaan Primrose Schoolissa (Educational Childcare) Sakke on aloittanut myös espanjan opinnot. Tuo kielihän on USA:ssa tärkeä, sillä latinot ovat maan suurin vähemmistö.

Yksi asia vielä: Pojat eivät suinkaan pelaa jenkkifutista (football) vaan harrastavat lajia, jota paikalliset kutsuvat nimellä soccer. Kustin ja Sakken laji on siis se, mitä mekin olemme joskus pelanneet.

Rauhanpalkinto oikealle miehelle

Silläkin riskillä, että minut leimattaisiin epäisänmaalliseksi, pidän päätöstä myöntää rauhanpalkinto Al Gorelle loistavana. Goren työ ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa on ollut suuriarvoista ja myös menestyksellistä: asenteet ovat kovaa vauhtia muuttumassa kaikkialla, jopa Yhdysvalloissa.

YLE:n Aamu-tv:ssä sekä autokaupan että yritysten edustajat kertoivat, että asennemuutosten vauhti kohti vähäpäästöisempiä autoja on ollut viime kuukausina suorastaan hurja. Tässä Al Goren - hänen kirjojensa ja filminsä - merkitys on ollut keskeinen.

Kaikki kunnia Martti Ahtisaarelle, mutta Al Goren globaaliin merkitykseen verrattuna Ahtisaari on ollut paikallistason toimija, enemmänkin rauhantyön teknikko kuin merkittävien avausten esittäjä ja toteuttaja.

Tavallisen kansalaisen ekotekoja

Tarkka lukija muistaa, miten keväällä kerroin, että seuraava autoni olisi pieni diesel nykyisen pienehkön bensa-auton sijaan. Ihan hyvin se voi sitä olla, mutta olen päättänyt siirtää auton ostoa ainakin ensi vuoteen.

Teen sen kahdesta syystä: Kun olemme muuttamassa Helsingin keskustaan, siellä emme omaa autoa tarvitse juuri lainkaan, kun Turun ja Jyväskylän matkatkin on mukava tehdä junalla. Tarpeettomien ajojen karsintahan on se paras tapa pienentää päästöjä.

Toinen syy on se, että autot kehittyvät nyt - pakosta - erittäin nopeasti ympäristöystävälliseen suuntaan. Kun vielä Suomen verottajakin saataisiin ymmärtämään asia myös käytännössä, jokin pieni hybridi-diesel voisi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Tähänasti suurimman ekoratkaisumme teimme 1997, kun varustimme Korpilahden huvilamme aurinkosähköllä. On vallan oiva, kestävä ja saasteeton järjestelmä. Ennen sitä olimme hankkineet kaasulla toimivat hellan ja jääkaapin. Ja kun jääkaappi (23 v.) joskus uupuu, hankin sen tilalle aurinkovoimalla toimivan jääkaapin. Kaasuhellan voisi hyvin korvata vanha puuhella - jos ei sisälle niin ulos kesäkeittiöön.

Myrskyluodon Maija Mikkelissä

Viime lauantaina ajoimme korpilahtisten ystäviemme (Laurilat, Lehmusjoet ja Peltoniemet) kanssa Länsi-Savoon. Kohteena oli Mikkelin Teatteri ja Myrskyluodon Maija. Näytelmän on Anni Blomqvistin romaanisarjan pohjalta kirjoittanut tunnettu teatterimies Jussi Helminen, vanha tuttuni 1960-luvulta Turun Norssista. Mikkelin Teatteri pani parastaan: hyvät näyttelijät, joista varsinkin Tuuli Anikari Maijan roolin lauloi erinomaisesti. Näytelmän musiikki ja valojen käyttö loivat koskettavan tunnelman ankaraan ulkosaaristoon, jossa taloudellinen niukkuus ja luonnonvoimien ankaruus koettelivat pienten ihmisten kestokykyä. Se mitä näytelmästä jäin kaipaamaan, oli Lasse Mårtenssonin ikikaunis sävelmä Myrskyluodon Maijasta.


Tatterin jälkeen menimme päivälliselle samassa talossa sijaitsevaan mainioon Ravintola Holviin. Paahdettu sipulikeitto, pippuripihvi, punaviini ja espresso olivat ryhmämme suosikit.

Kun teatteriesitystä ei saa taltioida, laitan kuvan Mikkelin teatterirakennuksesta, jolla on jännä historia. Mikkelin VPK rakensi talon 1800-luvun loppupuolella. 1934 VPK lahjoitti talon kaupungille, joka puolestaan antoi sen teatterin käyttöön. Merkittävä episodi talon historiassa osuu vuodelle 1918, jolloin siellä koulutettiin Suomen ensimmäinen reservinupseerikurssi. Mainitsen vielä, että kadun toisella puolella toimii Päämajakoulu ja sen yhteydessä maineikas Päämajamuseo.

Mikkelin matkalla kokeilin uutta navigaattoriani (LG eli Life is Good, tarjouksena City Marketissa 199 €). Hyvin toimi. Sitä vain jäin ihmettelemään, miten aikaisemmin olen osannut Mikkeliin ja sieltä takaisin.