Madeiran talvea: osa IV/IV eli Uutuuksia

Edellisen käyntimme jälkeen Funchalin vanha kaupunki on merkittävästi ehostunut. Muotia on, että paikalliset taiteilijat koristavat omien talojensa ja maksusta muidenkin talojen seiniä, ovia ja ikkunoita isoilla maalauksilla.

Niissä riitti ihastelemista moneenkin makuun. Tässä ravintola Velhinhon ovi. Ihan varma en ole siitä, onko maalaus kutsuva vai torjuuko se pikemminkin.

Hunnutettu nainen oli Heimopäällikön suosikki.

Hotellimme Miramar on noussut ajan hermolle kun vuokrattavana on pieniä kaksipaikkaisia sähköautoja. Merkkikin on hyvä, Renault. Ei mikään yllätys, sillä Madeiran ylivoimaisesti suosituin auto on samaa sukua, Renault Clio, jota epäilemättä valmistetaan Portugalissa. Sähköautoja vuokrattiin tiuhaan, joten otin kuvan jo klo 8 aamulla. Panethan merkille ovien rakenteen, tässä ovet on käännetty ylös. Meiltä ajelu jäi toiseen kertaan.

Kun lähdimme Madeiralle, ajatuksemme oli, että laitamme lomaosakkeemme myyntiin. Alla olevan kuvan tarkoitus oli jäädä viimeiseksi aamiaiskuvaksi Miramarissa. Viihdyimme kuitenkin niin hyvin, kiitos paljolti Ritvan ja Ilkan, että tulimme toisiin ajatuksiin ja päätimme pitää osakkeen ainakin lähivuodet.

Sillä vanha ja kiehtova Funchalkin osaa uudistua. Tässä Miramarin lähelle noussut Hole in One -pubi. Siellä piipahdimme muutaman kerran lounaalla, kerran Ritvan ja Ilkan kanssa, sekä iltaisin kuuntelemassa hyvää jazzahtavaa viihdemusiikkia.

Kuvakollaasin lopuksi tutkielma aiheesta Madeiran hämyinen kuu, parvekkeeltamme kuvattuna.

Hyvät blogini lukijat - Onnellista Uutta Vuotta 2013. Pysytään kanavalla.

Nuottaniemestä Jääkärinkadulle

 

Joulumme traditioksi on vakiintunut aaton illallinen Satun ja Juhan luona Espoon Nuottaniemessä. Myös Marja-Leena ja Pekka ovat mukana. Susannan perhe taas matkaa usein Rukalle.

Sen verran lapsenmielisiä olemme kaikki, että Joulupukki on mieluinen ja odotettu vieras. Suuri osa ilosta tulee siitä, kun katselee lasten riemua.

Jaakko (8), josta on varttunut hieno herrasmies, seurusteli ahkerasti Pukin kanssa.

Kun Pukki oli tehnyt kotiläksynsä hyvin, hän johdatteli puhetta myös Veeran ja Jaakon urheiluharrastukseen ja halusi nähdä heidän tuoreimmat palkintonsa. Alakuvassa Veeran pytyt kuluneelta syksyltä. Jaakon palkinnoista kannattaa mainita Taistelijan malja, jonka hän sai viikko sitten Espoo Bluesin järjestämässä kuuden joukkueen turnauksessa.

Jaakko pelaa myös futista, joten Madeiralta löytynyt Christiano Ronaldo -paita oli mieluisa lahja.

Veera sai toivomansa ihastuttuavan hamsterin, joka sai nimen Muro. Kuvaaminen ei tahtonut onnistua, sen verran vikkelästä kaverista on kysymys.

Joulupäivän päivällinen nautittiin Jääkärinkadulla, jossa Heimopäällikön lahjaksi saama hierontalaite oli kovassa käytössä.

Madeiran talvea: osa III/IV eli Santa Maria

Christiano Ronaldon jälkeen toiseksi tunnetuin madeiralainen on Christoforo Colombo eli suomalaisittain Kolumbus, joka ensimmäisellä Amerikan-matkallaan poikkesi Madeiralla tankkaamassa. Hän oli syntyään italialainen mutta purjehti Espanjan lipun alla. Kolumbuksen laivastoon kuului kolme laivaa: lippualus Santa Maria sekä Pinta ja Nina. Laivojen purjeissa ollut risti on otettu madeiralaiseen perimään kuten lippuun ja vaakunaan.

Kovin olivat pieniä nämä Kolumbuksen laivat: Santa Maria oli 22 metriä pitkä, leveyttä 7 metriä ja syväystä 2 metriä. Vain kapteenilla oli oma hytti, muut nukkuivat kannella ja kannen alla. Jokaisessa laivassa oli noin 30 miehen miehistö. Ruokaa, vettä ja viinejä oli joka paikassa, kunnes matkan aikana hupenivat.

Ensi kertaa yhdeksän vuoden Madeiran uramme aikana teimme kolmen tunnin purjehduksen Santa Marialla, joka on yksi yhteen rakennettu replika ja kovasti aidon oloinen. Kuten kuvasta näet, Santa Maria ei ollut juuri isoa venettä kummempi. Myös sen ensimmäinen matka vuonna 1492 epäonnistui: tarkoitus oli mennä Intiaan, mutta eksyttiinkin Amerikkaan, jossa sen muistoksi edelleen ovat Länsi-Intian saaret - Kuuba, Jamaika, Haiti ja Puerto Rico.

Laivan miehistö kiipesi nostamaan ja laskemaan purjeita. Myös itse kapteeni hoiti osuutensa - epäilemättä näytöstyyliin.

Kolumbuksen ajan laivat olivat sellaisia, että ne pystyivät purjehtimaan vain myötätuulessa, joten matkanteko oli ilmojen  haltijan varassa. Vasta- ja sivutuuleen purjehdus on keksitty vasta myöhemmin.

Kapteeni paitsi ohjasi alusta myös kertoi laivasta ja Kolumbuksen purjehduksesta niin paljon kuin ymmärsimme kysyä.

Välillä hän luovutti ruorin myös meille turisteille.

 
Rottien ym. torjuntaan laivassa piti olla koira. Tämä on Kolumbuksen koira suoraan alenevassa polvessa.

Laivan keittiö ei ollut suuren suuri; tulipesä, pata ja muutama kattila. Huomaa myös laivakoiran köllöttely auringon paisteessa.

Kun pieni laiva oli herkkä vaurioitumaan valtameren myrskyissä, tarvittiin puuseppää. Kuvassa hänen työkalujaan.

 

Värikkäät ja eloisat papukaijat olivat merimiesten seuraneitejä.

Laivan ruumassa oli - ainakin tässä replikassa - ruokasali, jossa meille turisteille tarjottiin madeira-viiniä ja perinteistä makeaa kakkua. Luulen, että alkuperäisessä laivassa ei ruokasalia ollut vaan tila oli varattu elintarvikkeille ja juomille, joita pitkillä purjehduksilla tarvittiin isot määrät.

Madeiran talvea: osa II/IV eli Futista

Madeiralaisten ehdoton suosikkiurheilu on jalkapallo. Niinpä sadan tuhannen asukkaan Funchal on saanut peräti kaksi joukkuetta Portugalin pääsarjaan, jossa pelaavat sellaiset eurooppalaisen jalkapallon huippujoukkueet kuin Benfica (Lissabon) ja Porto. Funchalin joukkueet keikkuvat siinä liigan keskivaiheilla.

Funchalin joukkueista suosikkini on Nacional, näin siksi, että se on maailman parhaan jalkapalloilijan (Messin ohella) Cristiano Ronaldon kasvattajaseura (1995-1997), josta miehemme ostettiin mantereelle jo 11-vuotiaana. Nacional on kasvattanut muitakin maailmanluokan pelimiehiä, kuten Pepen.

Kun Cristiano vierailee kotisaarellaan esimerkiksi tapaamassa vanhempiaan, kyseessä on suuri kansanjuhla, kun kaikki haluavat nähdä ihailemansa pelimiehen. Kerrotaan, ettei mikään silloin saarella toimi.

Cristianolla on Funchalissa, korkealla vuorten huipulla, oma nimikkostadioninsa, jossa kävimme Ilkan kanssa katsomassa liigapeliä Nacional - Estoril. Tapasimme pelipaikalla muitakin suomalaisia, kuten TPS:n kannattajia Turusta ja Piikkiöstä.

Nacionalin fanituotekaupassa oli näytillä noin miehenmittainen pokaali. Se on kopio siitä pokaalista, jonka Nacional sai voitettuaan Portugalin liigan. Näin komeaa pokaalia en ole ennen nähnyt.

Ja sitten se tärkein: Me voitimme! Eli peli päättyi 1-0.

Voi Tepsi, Tepsi, minkä teit

Ihan vain tuntuman säilyttääkseni kommentoin välillä yleisempiäkin asioita. Tarkoitan jääkiekkopuolustaja Petteri Nummelinin kohtelua vanhassa kotiseurassaan TPS:ssä. Petun isä on jääkiekon legenda Timo Nummelin, jota minulla oli 1960-luvulla tilaisuus opettaa Turun itäisessä kansalaiskoulussa - tosin kyse oli kolmen kuukauden sijaisuudesta.

Petu on vähintään isänsä veroinen puolustaja, hän on pelannut viidettoista MM-kisat, enemmän kuin kukaan muu missään. Hän on maailmanmestari mallia 1995. Peräti kymmenen kertaa Nummelin on valittu MM-kisojen All Stars -joukkueeseen, johon siis mahtuu vain kaksi puolustajaa kerrallaan. Petu on pelannut pitkään Luganossa ja ilmiselvästi viihtynyt Sveitsin miellyttävässä - näin luulen - ilmapiirissä.

Kun Nummelin nyt on palaamassa Suomeen, hän olisi halunnut palata Turkuun. Mutta TPS teki hänelle niin  heikon sopimustarjouksen, että Petu piti sitä melkein loukkauksena - palkka TPS:ssä olisi ollut SM-liigan kestikastia, vaikka Nummelin edelleen, 40-vuotiaanakin, on Suomen maajoukkueen parhaita puolustajia. Varoissaan oleva Rauman Lukko iski tähän saumaan ja palkkasi miehen hänen arvolleen sopivalla palkalla.

Mitä TPS sitten menettää? Se menettää puolustajan, jonka tavaramerkkinä ovat rauhalliset kiekon haltuunotot sekä pitkät ja tarkat syötöt omille hyökkääjille. Petu on myös oiva maalintekijä, usein ratkaisevalla hetkellä, ja näistähän Suomessa on kova pula. Tepsin mahdollisuudet mitalipeleihin heikkenevät roimasti.

Mutta eniten TPS menettää selvää rahaa. Vanhana turkulaisena tiedän, että kaupunkilaiset edelleenkin hullaantuvat silloin kun oman kylän tuttu poika, johon on helppo samaistua ja joita nykykiekossa on harvakseltaan, hyppää kaukaloon ja pelaa hyvin. Talven mittaan Tepsiltä jäävät siis tuhannet katsojat kotiin ja seura menettää kymmeniä tuhansia euroja, ehkä enemmänkin.

Niko, lentäjän poika Espoon jäällä

Veeran seuran Espoon taitoluisteluklubin perinteisen joulunäytöksen teema oli tällä kertaa suosittu ja piirroselokuvana kaikille tuttu "Niko - lentäjän poika".

Veeran ikä- ja tasoryhmällä (Kilpa 2) oli kaksikin roolia. Toisessa he esittivät isoa susilaumaa, joka ei lopulta niin pahaksi osoittautunutkaan.

Toinen ryhmä, jossa Veera luisteli, oli nimeltään "Tuonelan virta".

Sunnuntain kolmessa esityksessä jäähalli oli jälleen koko ajan täynnä. Veeran tukijoukot olivat entiset.

 

Kun nämä luistelukuvani eivät uudellakaan kameralla oli kovin kaksisia, niin voit katsoa, millä tasolla Veera (11 v) on nykyisin kilpaluistelijana. Pari viikkoa sitten hän kilpaili isossa kisassa Tallinnassa, jossa oli mukana paljon luistelijoita Baltian maista, Venäjältä ja Suomesta, Veeran sarjassa 34. Voitto, johon Veera on Suomessa tänä syksynä tottunut, karkasi käsistä, kun ohjelman lopuksi tuli pientä huojuntaa, mutta sijoitus oli kumminkin hyvä, yhdeksäs. Kun kysyin kilpailun jälkeen Veeran isältä, miten Veera suhtautui luisteluunsa, vastaus oli: "Kiukkuinen kuin ampiainen." Mihin minä, että tuo on oikeaa asennetta.

Veeran luistelun voit katsoa osoitteesta: http://www.youtube.com/watch?v=ReFPFtAMhXM
Järjestäjien kuvaama video ei avaudu suoraan tästä, mutta kun siirrät sen hakuriville, silloin onnistuu.

Madeiran talvea: osa I/IV eli Ystävät

Tämän vuoden Madeiran lomamme ensimmäisellä viikolla olivat mukana pitkäaikaiset ystävämme Ritva ja Ilkka. Heti alkuun meillä oli tilaisuus viettää hotellissamme Miramarissa Owners Evening -cocktaililtaa, jossa oli pari sataa osanottajaa monista Euroopan maista.

Madeiran ohjelmaan kuuluu saarikierros, jonka sisältö vaihtelee. Meillä oli kääntöpisteenä Porto Moniz, jossa ihailimme pohjoisen Madeiran tyrskyjä.

Porto Monizissa söimme maittavan lounaan. Kala oli espada, Madeiran iso kansalliskala, joka elää noin kilometrin syvyydessä.

Kävimme myös Palace Hotel Reid´sissä kello viiden teellä, jossa ennen meitä ovat vierailleet mm. Winston Churchill, Itävalta-Unkarin kuningatar Elisabet eli Sissi sekä saman keisarikunnan viimeisin hallitsija Kaarle I, joka perheensä kanssa muutti Madeiralle kun keisarikunta kaatui 1918 hänen altaan ensimmäisen maailmansodan tappion myötä. Samoin kävi muuten myös Saksan keisarikunnalle.

Kello viiden tee Reid´sissa on kyllä tavallisen ihmisen suuria elämyksiä.

Kun sää oli hieno, tee tarjoiltiin parvekkeella, josta avautui hieno näkymä merelle ja laskevaan aurinkoon.