Thursday, December 27, 2012

Nuottaniemestä Jääkärinkadulle

 
Joulumme traditioksi on vakiintunut aaton illallinen Satun ja Juhan luona Espoon Nuottaniemessä. Myös Marja-Leena ja Pekka ovat mukana. Susannan perhe taas matkaa usein Rukalle.

Sen verran lapsenmielisiä olemme kaikki, että Joulupukki on mieluinen ja odotettu vieras. Suuri osa ilosta tulee siitä, kun katselee lasten riemua.



Jaakko (8), josta on varttunut hieno herrasmies, seurusteli ahkerasti Pukin kanssa.


Kun Pukki oli tehnyt kotiläksynsä hyvin, hän johdatteli puhetta myös Veeran ja Jaakon urheiluharrastukseen ja halusi nähdä heidän tuoreimmat palkintonsa. Alakuvassa Veeran pytyt kuluneelta syksyltä. Jaakon palkinnoista kannattaa mainita Taistelijan malja, jonka hän sai viikko sitten Espoo Bluesin järjestämässä kuuden joukkueen turnauksessa.

Jaakko pelaa myös futista, joten Madeiralta löytynyt Christiano Ronaldo -paita oli mieluisa lahja.


Veera sai toivomansa ihastuttuavan hamsterin, joka sai nimen Muro. Kuvaaminen ei tahtonut onnistua, sen verran vikkelästä kaverista on kysymys.

Joulupäivän päivällinen nautittiin Jääkärinkadulla, jossa Heimopäällikön lahjaksi saama hierontalaite oli kovassa käytössä.


No comments: