HP oli paikalla kahdesta syystä. Halusin testata, millaisen otoksen sain uudella putkellani muutaman sadan metrin päästä. Sekä toiseksi: useimpien suomalaisten tapaan HP:llä on jäljellä enemmän kuin hitunen monarkian kannattajaa - ovathan pienet skandinaaviset kuningaskunnat jotenkin sympaattisia ilman että voisi väittää monarkian sortavan tavallista kansaa. Ja onhan pohjoismainen hyvinvointivaltio, jonka esikuva on Ruotsi, ollut meilläkin ihanteena. Valitettavasti nyt on vain niin, että rahaa sen ylläpitoon ei enää ole, ellei sitten seuraavalla hallituskaudella keksitä jotakin uutta.
Otin paikanpäällä kaksi kuvaa: toinen on perinteinen vilkutus linnan parvekkeelta, toinen kuvaa yleisömääriä. Yläkuvasta huomaat, miten linnan vahtimestarit olivat laittaneet liput niin, että kaikki neljä eivät mahtuneet rinnakkain niin kuin olisivat epäilemättä halunneet.
Alemman kuvan oikeassa reunassa oleva rakennus on Ruotsin lähetystö, jossa kuningaspari yöpyi. Sen arkkitehtuuri jäljittelee Tukholman kuninkaanlinnaa, myös väri on sama.
Illansuussa matkasin Tieteiden talolle, jossa lankoveljeni Pentti esitelmöi aiheesta Ragnar Nordström ja talvisota. Pentti on kirjoittanut aiheesta kirjan (2008), joten tietoa hänellä oli. Väkeä oli paikalla satakunta. Esitelmätilaisuuden järjestäjä Suomen Sotahistoriallinen Seura on tieteellisistä seuroistamme selvästi aktiivisin. Siinä on toista tuhatta jäsentä, ja tilaisuuksissa ja matkoilla on väkeä monesti niin, että ne on toistettava.
Seuraavan kuvan laitan mukaan osoittamaan, ettei vanha jääkäri mitenkään peitellyt sitä, että oli menettänyt toisen kätensä Lempäälän taistelussa huhtikuussa 1918. Nordström, joka oli ammatiltaan laivanvarustaja, keskittyi talvisodan aikana hankkimaan aseita nimenomaan Ruotsista, jonne hänellä oli hyvät suhteet.
No comments:
Post a Comment