Turkin tammikuu III/III: Ikivanha kauppiaskansa

Turkin matkamme olennaista sisältöä oli tutustuminen sikäläiseen tuotantoon. Tehtaiden myymälöissä oli mahdollista tehdä isojakin ostoksia: eräskin ryhmämme rouva osti kultakoruja yli kymppitonnin edestä. Muutaman tonnin mattokauppoja teki moni muu. Tällä tavalla Turkin kansatalous sai lisää katetta sille, että itse matkat myytiin halvalla. Meidän ostoskoriimme ei eksynyt muuta kuin olkalaukku ja nahkahansikkaat, teetä ja mausteita.

Mutta edetkäämme aikajärjestyksessä. Alkuun siis kuvia jokiristeilystä, jonka teimme heti toisena päivänä Antalyassa.

Laivalla oli pöytiin tarjoilu. Kuvassa tarjolla ollut juomavalikoima. Toki vettäkin sai.

Söimme laivalla myös maittavan lounaan. Kala oli jotain lohensukuista, kasvatettu paikan päällä kalakasvattamoissa, joita näimme useita.

Kuten huomaat, suuri osa isoista laivoista oli vielä talvitelakalla.

Rannalla tapasimme yksinäisen koiran, joka ei turisteja kammonnut.

Turkin halki kulki aikoinaan Suuri silkkitie, joka levitti kauniita esineitä, mausteita ja vaurautta moneen suuntaan.

Miten raha liikkui, siitä kertoo vuosisatoja vanha silkkitien kauppaille tarkoitettu majatalo, eräänlainen kestikievari siis. Mekin nautimme lounasta eräässä modernisoidussa majatalossa.

Kun Silkkitiellä kerran  oltiin, myös meidät perehdytettiin silkkiperhosen toukkiin ja silkinvalmistukseen...

...ja tietysti siihen, miten matka toukasta syntyi hieno silkkimatto.

Komea oli myös kulta- ja jalokivitehtaan myymälä, ja kauppiaat erittäin aktiivisia, etten  sanoisi, melkein aggressiivisia, mutta ketään ei tietysti pakotettu ostamaan.

Nahkatakkikaupassa oli alkuun mannekiinien näytös. Ostamatta takki jäi, kun ei istunut vartaloon yhtä hyvin kuin mannekiineille.

 

 

Lopuksi laitan vielä kuvan Antalyan illasta symboloimaan sitä, ettei Turkissa kaikki ollut niin hyvin kuin postikortissa.