Ilu, Pekkis ja Tokke

Kolme vanhaa koulutoveria 1950-luvun lopulta Turun Norssista tapasivat pitkästä aikaa hotelli Vaakunan tiloissa. Pekkis oli tullut Kajaanista ja me muut Stadista. Lukiovuosina olimme parhaita kavereita, asuimmekin samoilla kulmilla Aurajoen itäisellä puolella, urheilimme yhdessä ja kävimme viikonloppuisin tansseissa. Mainittakoon, että Pekkis asui samassa talossa, jossa Ilun isä piti apteekkia, joka nykyisin tunnetaan Vareksen Jussin kantapaikkana.
Koulun jälkeen tiemme alkoivat erkaantua kun ammatinvalinta vei eri korkeakouluihin. Kuitenkin ehdimme tehdä viikon vaelluksen Saariselällä, yhteisen automatkan Ilun isän Fiat 1100 -farmarilla Skandinaviaan ja Pohjois-Saksaan sekä opetella isojen poikien tapoja oluen ja osakuntatanssien merkeissä. Three Brewery Boys oli itse itsellemme antama nimi. Se tuntui 1960-luvulla kohtuullisen mukavalta - tosin ei enää mutta mainittakoon kuitenkin.
Ystävyys säilyi kiinteänä vielä kymmenisen vuotta koulun jälkeen, kun olimme toinen toistemme häissä Best Manin vaativissa rooleissa. Tokken häät olivat Paimiossa, Pekkiksen Kuhmossa ja Ilun Helsingissä. Ilu ja vaimonsa Ridu kutsuttiin myös Tokken tyttären kummeiksi.
Tämän jälkeen yhteydenpito sitten harveni kun opiskelu, työelämä, avioliitot ym. verottivat aikaa ja kun asuimme kaikki eri puolilla Suomea, Ilu jopa Lontoossa muutaman vuoden, mikä 1980-luvulla ei ollut niin kovin tavallista.

Hienoa on, että 2000-luvulla yhteydet ovat tiivistyneet. Blogin lukijat ovat varmaan panneet merkille, että yhteys Iluun (ja Riduun) on ollut hyvinkin läheistä, ja Pekkiskin on ottanut muutaman kerran yhteyttä, viimeksi Kajaanissa kun Tokke kävi Eino Leino-päivillä puhumassa (blogi 17.7.2015). Silloin sovittiin, että pian tavataan. Ja tästä on tarkoitus tehdä perinne.

Miten olisi Eino Leino -päivät Kajaanin Paltaniemessä ensi heinäkuussa? Siellä on leppoisa meininki, kiintoisaa ohjelmaa ja Leinon syntymätalossa hyvät palvelut.

Kusti ja Kiara - eli "vanhat" parketilla

HP ja vaimonsa saivat juhlallisen kutsun Kustin Vanhojen Tansseihin Helsingin Englantilaiseen kouluun. Kyse on vanhasta perinteestä, joka oli 1970-luvulla katketa, kun silloisessa ilmapiirissä pyrittiin karsimaan kaikki akateemisen juhlinnan tunnukset. HP:kin muistaa kerran viettäneensä vappua ilman yo-lakkia.
Kusti juhli yhdessä luokkatoverinsa Kiaran kanssa. Molemmat olivat ottamassa meitä vastaan juhlapuvuissaan.

Mukana olivat myös Kiaran äiti (alla keskellä) ja pikkusisko sekä isovanhemmat, jotka olivat tulleet juhliin Kemistä asti. Mukava oli tutustua Kiaran lähipiiriin.

Luonnollisesti Kustin vanhemmat olivat ottaneet paikkansa katsomossa hyvissä ajoin. Myöhemmin sali oli täynnä ja kuvia otettiin vilkkaasti.

 Kunnon tanssiaisten tapaan tanssiparit esiteltiin yksitellen vieraille.

Tässä ovat vuorossa Kiara Cook ja Kusti Halonen.

Kusti näytti frakissaan niin komealta, että hänen äitinsä sanoi sydämensä halkeavan silkasta ylpeydestä. Kusti on tyylikäs ja ryhdikäs nuorimies jo muutenkin, eikä mikään pue miestä niin kuin frakki.

Esittelyjen jälkeen oli vuorossa tanssi, joka huolimatta monista vaikeista kuvioistaan sujui hienosti. Oppilaat olivat selvästi tehneet paljon työtä juhliensa eteen.

Tällaiset hienot tanssiaiset, joissa esitys kesti toista tuntia, ovat mitä parhainta kulttuuri- ja tapakasvatusta, kun oppilaat opiskelivat syksyn ja alkuvuoden mittaan tuntikausia juhlallista käytöstä ja erilaisia tanssin kuvioita, vanhimmat 1700-luvulta.

Kun Vanhojen Tanssi päättyi, tilaa parketilla oli myös vieraille. Kusti haki ensiksi tanssiin äitinsä ja sitten mammansa.

Kiarakin pokkasi HP:lle, mutta ne kuvat epäonnistuivat, kun vieras kuvaaja otti vahingossa videolle. No, HP haki tanssiin vanhan yya-kumppaninsa.

Helsingin Englantilainen koulu on hyvin monikulttuurinen. Alakuvassa Kustin hyvä ystävä, somalialaistaustainen luokkatoveri.

Vanhojen Tansseista piipahdimme lasilliselle Kustin kotiin, jossa tapasimme pikkuveli Sakken. Hän oli jäänyt kotiin ja keskittynyt kunnon koulupojan tapaan seuraavan päivän englanninkokeisiin. Kusti ja Kiara puolestaan menivät jatkoille hotelli Seasiden Viola-ravintolaan, rakennukseen jossa aikanaan sijaitsi nobelisti A.I. Virtasen tutkimuslaitos.

Kustin ja Kiaran Vanhojen tanssit jatkuivat seuraavana päivänä Jäähallissa, jonne oli kokoontunut yli 800 oppilasta yhdeksästä eri koulusta. Televisio huomioi nämä juhlat kaikissa uutislähetyksissään, ja IS-HSTV lähetti ne suorana puolentoista tunnin lähetyksenä. Seuraavat kaksi kuvaa on otettu tv-ruudusta.

Kerta kaikkiaan hienot juhlat. Kiitos kutsusta, Kusti ja Kiara.

Hiihtoniilot ja Kimmo Timosen revanssi

Kun suomalaiset urheilutoimittajat valitsivat viime vuoden parhaita urheilijoita, ei pitkän ja menestyksellisen jääkiekkouran tehnyttä savolaissyntyistä Kimmo Timosta muistettu mitenkään. Sen sijaan Tero Pitkämäki sai vuoden parhaan urheilijan palkinnon pronssimitalillaan lajissa, joka globaaleissa puitteissa on kovin marginaalinen - Suomessa toki arvostettu. Pitkämäki itsekin näytti nololta ottaessaan vastaan palkintoaan. Hienosti hän totesi, ettei vastaisuudessa parhaan urheilijan palkintoa sentään pronssilla pitäisi voittaa.
Toimituksissa näitä urheilutoimittajia kutsutaan hiihtoniiloiksi/lajiniiloiksi, jotka eivät näe elämään oman lajinsa ulkopuolella. Hiihto, varsinkin perinteisellä tyylillä,  ja keihäänheitto ovat heidän mielestään hienompaa urheilua kuin maapallon ykköslaji jalkapallo tai jääkiekko, jossa suomalaiset menestyvät.
Urheilutoimittajien ohessa nukahti myös presidentin kanslia, joka ei lähettänyt Timoselle kutsua Linnan juhliin 6. joulukuuta, mistä Timonen on kertonut olevansa pahoillaan.



Sen sijaan White House ei unohtanut. Kun Chicagon joukkue voitti äskettäin jääkiekon arvostetuimman ammattilaisturnauksen, Stanley Cupin, 40-vuotias Timonen pelasi viimeisen merkittävän turnauksensa ja sai joukkueensa mukana kutsun Valkoiseen taloon. Onnittelupuheessaan presidentti Patrick  Obama mainitsi nimeltä kaksi pelaajaa, ensimmäisenä heistä Timosen, jonka saavutukset Suomen monissa mitalipeleissä hän myös luetteli. Obama luonnehti Timosta esimerkilliseksi urheilijaksi ja rehdiksi taistelijaksi, jonka suuriin saavutuksiin kuuluu myös vaikean sairauden, veritulppien, selättäminen.
Nyt viimeistään, kun Obamaa ja Timosta on hehkutettu - ja aiheesta - kaikissa medioissa, Sauli Niinistön esikuntakin varmaan laittaa miehen nimen kutsulistalle. Mielellään nyt heti, ettei pääse unohtumaan.

von der Goltz -seminaari ja siskon onnittelut

Pari päivää sitten HP:n lankoveli Pena tuli Jääkärinkadulle istumaan iltapäivää ja iltaa leppoisissa tunnelmissa. Keskustelimme HP:n uudesta tutkimuksesta Kreivi Rüdiger von der Goltz ja Suomi 1918. Penasta on tullut ko. tutkimuksen tärkein mentori - kenraalina ja sotahistorian dosenttina hänellä on monipuolinen näkemys ja vilpitön innostus aiheeseen, mikä näkyy mm. siinä, että hän on oma-aloitteisesti avannut keskusteluyhteyksiä vuoden 1918 asiantuntijoihin.

Ennen Goltz-seminaarimme alkua Ulla muisti veljeään 70-vuotislahjallaan - jamaikalaista rommia, totimuki sekä villasukkia Penalle ja hänen tyttärenpojilleen. Lahjat on tarkoitettu Kemijärvelle, jossa Penalla on vapaa-ajan asunto Varriovaaran kupeessa. Kyseessä oli myöhästynyt onnittelu, sillä varsinaisiin synttärijuhliin emme päässeet kun olimme aikaisemmin maksetulla ulkomaanmatkalla.

Goltzista keskustelimme runsaat kuusi tuntia, ja välillä nautimme Ullan tekemiä blinejä. Seminaarijuomana oli sotahistoriaan hyvin sopiva Napue GT. Näistä molemmista voit lukea ja katsoa kuvia blogissa 8.2.2016.

Vietnamin sodasta 50 vuotta

HP muistaa nuoruudestaan pitkän ja monipolvisen Vietnamin sodan (1964-1975), jossa Yhdysvallat epäonnistui yrittäessään padota kommunismia Indokiinassa. Sodan voittajaksi nousi kommunistinen rintama, kansallismielinen Vietkong ja Pohjois-Korea, tappiolle jäivät Yhdysvallat ja Etelä-Korea. Sodalle oli tyypillistä se, ettei Yhdysvallat oikein voinut tosissaan sotia - poikkeuksena Pohjois-Vietnamin raskaat pommitukset - koska se pelkäsi sodan laajenevan niin, että Pohjois-Koreaa tukeneet Kiina ja Neuvostoliitto olisivat aktivoituneet ja silloin kolmas maailmansota olisi ollut lähellä.

Suomen Sotahistoriallinen Seura, joka on niitä aktiivisimpia tieteellisiä seuroja, järjesti äskettäin Tieteiden talossa seminaarin Vietnamin sodasta: neljä tasokasta esitelmää ja vilkas päättökeskustelu. Oheisia kuvia tarkkaan lukien löydät lisätietoa sodasta.

HP:n mielestä seminaarin parasta antia oli Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon professorin, eversti Pasi Kesselin esitelmä, jossa hän sijoitti Vietnamin sodan laajoihin kansainvälisiin ja kansallisiin yhteyksiinsä. Pasilla on tähän kompetenssia, sillä hän on tehnyt väitöskirjansa Yhdysvalloissa nimenomaan Vietnamin sodasta.

Sotahistoriallinen seura järjesti seminaarin siksi, että seuran tämänvuotisen pitkän ulkomaanmatkan kohteena on juuri Vietnam ja se, miten sodan jäljet edelleen maassa näkyvät. Sotahistoriallisia kohteita on maassa kosolti. Matkalle lähtee kaikkiaan 37 seuran jäsentä. Tieteiden talossa kuulijoita oli pari sataa kiinnostunutta. Myös HP harkitsi pitkään matkalle lähtöä. Nyt, seminaarin jälkeen, kaduttaa, ettei saanut aikaiseksi.

Suosituimmat ruotsalaiset Suomessa

Torstaina ja lauantaina HP katseli televisiosta Ruotsi-Suomi -jääkiekko-otteluja. Lähinnä kiinnosti se, miten nämä nuoret leijonat ja tuoreet maailmanmestarit Patrick Laine ja Sebastian Aho pärjäävät miesten mittelöissä (ks. blogi 6.1.2016). Suomen joukkue oli selvästi heikompi, mutta Laine ja Aho joukkueensa kärkikaartia, Aho sai toisen ottelun päätteeksi jopa parhaan pelaajan palkinnon. Se edelleen ihmetyttää, mihin päävalmentaja jätti Jesse Puljujärven.

HP oli jo lähellä lopettaa pelin katsomisen kesken, kun tv näytti tulevan kuningattaren Victorian ja hänen perheensä. Siellä he istuivat katsomossa kuin ketkä tahansa medelsvenssonit, ihan sulassa sovussa muiden ja myös itsensä kanssa. Ynnä vilkuttivat iloisesti meille suomalaisille.



HP uskoo, että tämä sykähdytti katsojia myös täällä Pohjanlahden itäpuolella, onhan meissä sen verran jäljellä vanhaa monarkismia, joka skandinaavisessa versiossaan ikään kuin kruunaa demokratian.

Hyvää Ystävänpäivää

Indigo, Napuen Gin and Tonic sekä Ullan blinit

Viime lauantaina keski-ikäiset heimomme jäsenet kävivät Kansallisoopperassa katsomassa Indigoa, joka on metallinmakuinen globaaliin talouteen sijoitettu moderni ooppera. Kovasti tykkäsivät. Vain Timppa oli poissa, kun hänelle oli tullut äkillinen työmatka.

Oopperasta keski-ikäinen nuorisomme tuli Jääkärinkadulle, jossa HP tarjosi heille viime vuoden suomalaisen hitti-innovaation, Napue-giniin sekoitetun herkkujuoman, jossa tonic-veden kuuluu olla lontoolaista Fever Treetä ja muina mausteina kotimaisia karpaloita ja pari oksaa rosmariinia. Napue valmistaan pientislaamossa, joka toimii vanhassa Isonkyrön Osuusmeijerissä. Nimi taas on otettu Napuen taistelusta Isonvihan aikaan 1714.

Juomasekoitus on niin herkullinen ja raikas, että se valittiin viime vuonna maailman parhaaksi omassa sarjassaan. Tämän menestyksen pani merkille myös presidenttiparimme, jolta lähti ystävällinen kutsu Linnan juhliin 6. joulukuuta. HP korostaa vielä nimenvalintaa. Se on osunut nappiin, sillä juomasta on nopeasti tullut huippubrändi Suomessa ja myös - ainakin - naapurimaissamme. Poikkeuksellisen tyylikäs on myös pullon muotoilu, jonka puukorkki kruunaa.

Ulla huolehti sitten illan (klo 22-24) muusta ravinnosta tarjoamalla aina niin herkullisia blinejään.

Kuten huomaat, blinipöytään istahtivat myös Jaakko ja Sakke, joita me edelleen lempeästi kutsumme "pikkupojiksi" ja jotka olivat oopperan ajan isovanhempiensa ilona. Kusti ja Veera ovat jo sen verran varttuneempia, että heillä oli vanhempiensa oopperaillan aikaan omia menojaan.

Komeat juhlat, vaikka kakku loppui

Kansallismuseomme vietti viime sunnuntaina 100-vuotispäiviään. Pääsy oli vapaa, ja juhlavuoden merkeissä avattiin kaksi erikoisnäyttelyä, toinen koski Sibeliusta, toinen Karjalan evakkoja ja muita muuttoliikkeitä Suomeen ja Suomesta. Molemmat teemat olivat siis erittäin ajankohtaisia.

Alku tosin ei ollut - meille - oikein lupaava, sillä museo oli varannut kahvit ja täytekakut vain kahdelle tuhannelle ensimmäiselle, joten me matti myöhäiset jäimme ilman. Opastetulle kierrokselle, joita oli tunnin välein, toki hyvin ehdimme. Ja lisäksi museon Cafesta sai kyllä kahvia ja lisukkeita. Taustamusiikkina soi koko ajan Sibeliuksen musiikki museon kaikissa tiloissa.

Museon kannalta ongelma oli tietysti positiivinen, sillä väkeä oli koko ajan runsaasti, varmaankin useita tuhansia päivän mittaan, mutta kun tilat ovat hulppeat ja avarat, mukavasti mahduimme.

Sibelius-näyttelystä HP laittaa esille pari asiaa. Sibeliukselta tilattiin Jääkärimarssi, jonka ensiesitys oli 19.1.1918. Mestari ei halunnut leimautua vaan esiintyi salanimellä, mutta aina valpas Helsingin Sanomat tiesi jo seuraavana aamuna kertoa, kuka oli sävellyksen takana. Tästä tuli Sibeliukselle jonkin verran harmia, kun punaiset eivät tykänneet.

Kun Sibelius täytti 70 vuotta 1935, hänen kunniakseen järjestettiin juhlakonsertti Messuhallissa. Kuulijoita oli seitsemän tuhatta. Sibeliusten rinnalle oli plaseerattu sotamarsalkka Mannerheim.

Juhlavuoden toisesta teemasta HP laittaa esille vain yhden kuvan, karjalaisnaisia karjoineen evakkotiellä.

Kansallismuseo elää myös ajassa, tätä päivää. Pikkuleijonien MM-malja tammikuulta 2016 oli komeasti esillä.

Kansallismuseon perinteiset näyttelyt jäivät sovinnolla seuraavaan kertaan. HP laittaa ikään kuin kannustukseksi muutaman kuvan museon keskiaikaisista aarteista. Niitä on eniten Varsinais-Suomesta, jonne asutus ja varallisuus oli silloin keskittynyt. Tästä enemmän joskus myöhemmin. Mutta nyt: klikatkaa kuvia suuremmiksi, ja käykää ihmeessä Kansallismuseossa.