Alku tosin ei ollut - meille - oikein lupaava, sillä museo oli varannut kahvit ja täytekakut vain kahdelle tuhannelle ensimmäiselle, joten me matti myöhäiset jäimme ilman. Opastetulle kierrokselle, joita oli tunnin välein, toki hyvin ehdimme. Ja lisäksi museon Cafesta sai kyllä kahvia ja lisukkeita. Taustamusiikkina soi koko ajan Sibeliuksen musiikki museon kaikissa tiloissa.
Museon kannalta ongelma oli tietysti positiivinen, sillä väkeä oli koko ajan runsaasti, varmaankin useita tuhansia päivän mittaan, mutta kun tilat ovat hulppeat ja avarat, mukavasti mahduimme.
Kun Sibelius täytti 70 vuotta 1935, hänen kunniakseen järjestettiin juhlakonsertti Messuhallissa. Kuulijoita oli seitsemän tuhatta. Sibeliusten rinnalle oli plaseerattu sotamarsalkka Mannerheim.
Juhlavuoden toisesta teemasta HP laittaa esille vain yhden kuvan, karjalaisnaisia karjoineen evakkotiellä.
Kansallismuseo elää myös ajassa, tätä päivää. Pikkuleijonien MM-malja tammikuulta 2016 oli komeasti esillä.
Kansallismuseon perinteiset näyttelyt jäivät sovinnolla seuraavaan kertaan. HP laittaa ikään kuin kannustukseksi muutaman kuvan museon keskiaikaisista aarteista. Niitä on eniten Varsinais-Suomesta, jonne asutus ja varallisuus oli silloin keskittynyt. Tästä enemmän joskus myöhemmin. Mutta nyt: klikatkaa kuvia suuremmiksi, ja käykää ihmeessä Kansallismuseossa.
No comments:
Post a Comment