Oopperasta keski-ikäinen nuorisomme tuli Jääkärinkadulle, jossa HP tarjosi heille viime vuoden suomalaisen hitti-innovaation, Napue-giniin sekoitetun herkkujuoman, jossa tonic-veden kuuluu olla lontoolaista Fever Treetä ja muina mausteina kotimaisia karpaloita ja pari oksaa rosmariinia. Napue valmistaan pientislaamossa, joka toimii vanhassa Isonkyrön Osuusmeijerissä. Nimi taas on otettu Napuen taistelusta Isonvihan aikaan 1714.
Juomasekoitus on niin herkullinen ja raikas, että se valittiin viime vuonna maailman parhaaksi omassa sarjassaan. Tämän menestyksen pani merkille myös presidenttiparimme, jolta lähti ystävällinen kutsu Linnan juhliin 6. joulukuuta. HP korostaa vielä nimenvalintaa. Se on osunut nappiin, sillä juomasta on nopeasti tullut huippubrändi Suomessa ja myös - ainakin - naapurimaissamme. Poikkeuksellisen tyylikäs on myös pullon muotoilu, jonka puukorkki kruunaa.
Ulla huolehti sitten illan (klo 22-24) muusta ravinnosta tarjoamalla aina niin herkullisia blinejään.
Kuten huomaat, blinipöytään istahtivat myös Jaakko ja Sakke, joita me edelleen lempeästi kutsumme "pikkupojiksi" ja jotka olivat oopperan ajan isovanhempiensa ilona. Kusti ja Veera ovat jo sen verran varttuneempia, että heillä oli vanhempiensa oopperaillan aikaan omia menojaan.
2 comments:
Pikkuhiljaa, näillä mennään
Mukava kun kommentoit. Näillä todella mennään, pikkuhiljaa
Post a Comment