HP ja vaimonsa osallistuivat viikonloppuna kaksipäiväisiin Suomalaisiin historiapäiviin, jotka järjestettiin nyt 18. kerran. Päivillä oli monia kiintoisia esitelmiä sessioissa, joita oli 15. Paikkana oli Sibeliustalo Lahdessa, kerrassaan hieno miljöö moniin eri tapahtumiin. Jo pelkästään modernin puurakentamisen ja vanhan teollisuuskiinteistön harmonia säväyttää.
Historiapäivillä on iso joukko tukijoita, jotka mahdollistavat luennoitsijoiden palkkiot ja muut järjestelykulut. Osanottajille päivät ovat ilmaiset. Historian Ystäväin Liitto puolestaan takaa, että päivät ovat vuosi vuodelta yhtä kiinnostavat. Päivien ohjelmajohtajana on viime vuosina ollut vanha tuttu Jyväskylästä, taloushistorian professori Ilkka Nummela. Nyt yleisotsikkona oli Ryysyrannasta hyvinvointiyhteiskunnaksi.
Blogijutun otsikkoon otettu törmäily oli seuraava: Kun HP otti ennen virallista avausta valokuvia Sibeliustalon sisätiloista, hän kuvakulmaa valitessaan astui muutaman askeleen taakse päin ja törmäsi - toki hyvin kevyesti - presidentti Tarja Haloseen. Molempia vähän huvitti ja pyytelimme anteeksi toisiltamme, HP tyyliin: Pyydän anteeksi Rouva Presidentti. Samalla HP kysyi lupaa ottaa valokuva muistoksi törmäyksestä. Mihin presidentti kernaasti suostui.
Presidentin vasemmalla puolella on HP:n entinen kollega, Etelä-Suomen Sanomien ex-päätoimittaja Heikki Hakala, joka kuuluu historiapäivien puheenjohtajistoon.
Historiapäivillä käy kahtena päivänä yhteensä yli tuhat harrastajaa. Tässä he valmistautuvat kuuntelemaan presidentin avajaispuhetta.
Historian Ystäväin Liitto valitsee joka kerta vuoden historiateoksen. Viime vuonna HP:n elämäkerta A.I. Virtasesta Mies, liekki ja unelma sai kunniamaininnan, ja se lienee syy siihen, että hänet kutsuttiin puhumaan päiville. Jo toistamiseen, sillä edellisen kerran HP esitelmöi Lahdessa helmikuussa 2006, kun Valion 100-vuotishistoria Valio ja suuri murros oli valmistunut.
HP:n aiheena oli A.I. Virtasen Nobel-tason keksinnöt maitotalouden kivijalkoina. Kolmen esitelmän session yleisotsikkona oli Maidosta hyvinvointia.
Tuesday, February 14, 2017
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment