Herkkää nostalgiaa Design-museossa

Design-museossa on koukuttava näyttely suomalaisen muotoilun huipputuotteista. Juhlavuoden kunniaksi esineitä on 100. Laittakaamme alkuun Marimekon Jokapoika, joita HP:llä oli parhaimmillaan kolme, nykyisin vain kaksi, jokainen eri väreissä. Tämä musta-harmaa on kaikkien Jokapoikien äiti.

Tätä rajun näköistä moottorisahaa valmistettiin sotakorvauksena Neuvostoliitolle. Merkille pantavaa siinä on sähkömoottori. Kuvassa oleva pakki liittyy aiheeseen kaiketi sikäli, että metsurit käyttivät pakkia ruokaillessaan.

Seuraavassa kuvassa on se olympiasoihtu, jolla Paavo Nurmi sytytti vuoden 1952 olympialaisten kisatulen Stadionin torniin. Miten Muumipeikko liittyy aiheeseen, sen HP jättää arvattavaksi.

Suomi-konepistooli oli viime sotiemme tehokkain perusase, joka kehiteltiin jo 1930-luvulla.

Alvar Aallon arkkitehtuuria oli esillä vain pienoismalleina, kuten tässä Finlandia-talo.

Aallon taiteeseen liittyy seuraava kuvammekin. Maailmankuulun Aalto-maljan muodon innovatiivinen mestari löysi puun (olkoon vaikkapa haapa) lahonneesta sisuksesta. Puusta valmistettiin myös muotti, jolla ensimmäiset maljat valettiin.

Seuraavat kaksi havannekuvaa ovat tulevasta Helsingin keskuskirjastosta Oodista, ensin sisältä, sitten ulkoterassilta. Upea näyttää tulevan.

 

Nokian iso kannettava oli alansa pioneereja. Sillä HP:n muistaman mukaan neuvostojohtaja soitti Helsingistä Moskovaan ja ihmetteli, että kyllä ne suomalaiset osaavat. Tällainen oli myös HP:n anopilla Kaijalla, ja oli se laite yhden kesän myös Juhalla bisnes-käytössä mm. Korpilahden mökillä.

Tämä mopo ei ole Pappa-Tunturi vaan sitäkin kauniimpi Solifer. HP:n mielestä tekniikan muotoilun kauneus on parhaimmillaan juuri kaksipyöräisissä.

Viimeinen kuva muistuttakoon meitä siitä, että osattiin sitä ennenkin. Parin tuhannen vuoden takaisen kivikauden käyttöesineet, kuten kivikirveet, olivat taidokkaita esineitä, usein veneen muotoisia. Arkeologit puhuvat jopa venekirveskulttuurista.

Arktinen hysteria Kansallisteatterissa

Viikko sitten kävimme Kansallisen pienellä näyttämöllä katsomassa Marko Tapion romaaniin perustuvan näytelmän Arktinen hysteria. Olipa myönteinen kokemus. Myös Veeran piti olla mukana, mutta hänelle tuli este, joten hänen lippunsa käytti Susanna.
Arktinen hysteria on kuvaus suomalaisen keskiluokan synnystä. Torpparimyllärin pojasta tulee pankkiiri, pankkiirin pojasta voimalaitosinsinööri. Mutta pato on murtumassa. Mitä se kertoo Suomesta, mitä se kertoo kolmen sukupolven suomalaisista? Näytelmä istuu hyvin Suomen juhlavuoteen.

Pienen näyttämön tuoma elämys on siinä, että loistavien näyttelijöiden hehku säteilee suoraan katsomoon - tulee sellainen parasosiaalinen tunne, että itsekin olet mukana näytelmän tapahtumissa.

Väliajalle HP oli tilannut kuohujuomat ja leivokset. Kustikin, jonka yo-juhlat ovat pikapuoliin (3.6.), oli matkassa mukana.

Arktisen hysterian loistavasta näyttelijäjoukosta HP mainitsee Taisto Reimaluodon ja Timo Tuomisen (keskellä), Timo Torikan (oikealla) ja Tarja Hannulan (toinen oikealla).
Käykääpä ihmeessä katsomassa.

Senaatintorilta Esplanadille Äitienpäivänä

Äitienpäivä meni oikein mukavasti. Juha kävi jo edellisenä päivänä tuomassa äidilleen onnittelukukat, johon Veera ja Jaakko olivat taiteilleet mukavan onnittelukortin. Sen jälkeen perhe matkasi Jyväskylään onnittelemaan Satun äitiä Marja-Leenaa. Huomaa ruusujen keskellä oleva kuva Veerasta ja Jaakosta.

Aamubrunssin jälkeen suuntasimme kohti Helsingin kaupunginmuseota, joka on - totta vieköön - käymisen arvoinen paikka Senaatintorilla. Se on äskettäin kokonaan uudistettu museo, jossa sekä viihtyy että sivistyy.

Tässä Sakke odottelee rennosti vanhempiensa tuloa. Hän itse tuli yhdessä Kustin ja HP:n kanssa spåralla. Säästelimme voimiamme itse museokierrokseen.

Tämä lavastettu todellisuus kuvaa pihapiiriä jossain päin puutalojen Helsinkiä. Kyseessä on se museon osio, jossa tehdään aikamatkoja historiaan.

Alla oleva kartta kuvaa sitä, miten vuonna 1550 Vantaankoskelle rakennettu Helsinki myöhemmin muutti nykyiselle paikalleen. 

Vuosien 1917-1918 punakaartilla oli sekä aseita, joita se sai bolsevikki-Venäjältä, että omat tulitikut. Punainen tunnusnauha siirrettiin sodan alettua hihaan, koska päässä se oli ollut turhan hyvä tähtäyspiste valkoisille. Univormuja punakaartilla ei ollut vaan jokainen lähti tai komennettiin sotaan omissa kamppeissaan.

Välillä kävimme juomassa kahvit läheisessä baarissa, kun...

...odottelimme opastetun kierroksen alkamista.

Tämä karttaotos on olympiavuodelta 1952. Sen piirsi taiteilija Aarne Nopsanen. Häneltä oli pyydetty hauskaa karttakuvaa Helsingistä, ja tarkoitus oli jakaa sitä kisaturisteille. Päättäjät olivat kuitenkin tosikkoja ja pitivät sitä turhan kevyenä ja hieno teos sensuroitiin.

Museosta siirryimme Etelä-Esplanadilla olevaan japanilaiseen Kita-ravintolaan. Se on tyylikäs paikka, jonka ruokaa HP ja Ulla olivat käyneet vasiten testaamassa etukäteen.

Susannan perhe muisti Ullaa hyvällä shampanjalla. Hän sai myös kaksi pääsylippua lokakuussa Finlandia-talossa pidettävään Arja Saionmaa -konserttiin. Toinen oli tarkoitettu HP:lle, jonka syntymäpäivä on lähiaikoina.

Seuraavan kuvan tarkoitus on osoittaa, kuinka hienostuneesti Kita on sisustettu. Myös ruoan ja palvelun laatu ovat samaa huipputasoa.

Ennen kuin erkanimme, piipahdimme vielä Sea Horsen terassilla. Koleahkoa jo illalla oli.

Taide on pop cornia aivoille

Helsinki Art Museumissa on meneillään hieno näyttely, jonka teemana on Modernia elämää! Näyttelyn tekijöinä oli neljä muuta Helsingin museota. Nähtävää oli paljon, ja asiantunteva opastus kruunasi nautinnon.

HP nostaa esille muutaman aiheen, kuten Chicago Tribunen toimituksen suunnittelukilpailun 1920-luvun alusta. Kisassa oli mukana kymmeniä hienoja ehdotuksia. Kun tuolloin elettiin pilvenpiirtäjien kulta-aikaa, myös arkkitehtien tuli suunnitella sanomalehdelle oma pilvenpiirtäjä. Ja korkealta toimittajat näkivät kauaksi.

Eliel Saarinen sijoittui kilpailussa toiseksi. Kakkosijasta hän sai niin paljon rahaa ja mainetta, että muutti perheineen Yhdysvaltoihin, jossa hänen poikansa Eero Saarinen loi myös maailmanmaineen.

Oliko Alvar Aalto parempi arkkitehti kuin Eliel Saarinen, siihen HP ei ota kantaa vaan näyttää kuvat siitä, miten Turun Sanomat sai Kauppiaskadulle uudet toimitilat. Vanhan toimituksen takaa näet nousevan uuden toimituksen.

Tässä uusi toimitalo on valmiina. Sieltäkin TS on muuttanut myöhemmin Artukaisiin. Lehtiyhtiön käytössä talo on edelleen.

Tässä kuvassa Aallon funkkis-tyyli kohtaa monta sataa vuotta vanhemman Turun tuomiokirkon.

Yhdessä turkulaisen puuseppä Korhosen kanssa Aalto suunnitteli hienot nojatuolit, alun perin Paimion parantolaan, mutta niistä tuli suosittuja myös vapailla markkinoilla.

Tästä kahden taulun asetelmasta HP myös kovasti piti, mutta muistiin ei jäänyt, keitä olivat tekijät.

HAMin myymälästä HP bongasi hienon laukun, jonka teksti on päätynyt blogimme otsikkoon. Itse laukku tosin jäi ostamatta. Mutta näyttelyssä kannattaa ehdottomasti käydä.

Sinun omasi ja meidän Vappu

HP ja vaimonsa kävivät Musiikkitalossa Vappukonsertissa, jossa tarjolla oli klassista viihdemusiikkia. Konsertin aloitti Maria Lund, joka esitti aina niin mukaansa tempaavan Kalinkan. Konsertin teemakappaleen Sinun omasi esitti tenori ja oopperalaulaja Pentti Hietanen todella upeasti. Me vanhempi väki muistamme saman laulun Tamara Lundin, siis Marian äidin, esittämänä, ja hyvä oli sekin.

Raikuvimmat aplodit sai orkesterin viulisti Mirka Malmi soolollaan Czardas.

Kun konserteissa ei saa kuvata, on tyydyttävä tähän lopputaputusten aikaan ja kaukaa otettuun kuvaan, jossa edellä mainittujen lisäksi on Angelika Klas (keskellä), Jukka Nykäsen 8-henkinen orkesteri sekä loistavat tanssijat Jutta ja Sami Helenius (oikealla). Konsertti väliaikoineen kesti 2,5 tuntia, ja viihdyimme joka hetki.

Seuraavan kuvan HP pääsi ottamaan jo läheltä. On se Maria niin äitinsä näköinen. Tamara oli HP:n ikäluokkaa Turussa, yo60.

Taiteilijoiden asut oli suunnitellut Jukka Rintala, maineikas mies omalla alallaan. Konsertin jälkeen hän esitteli tuotantoaan.

Musiikkitalosta siirryimme lähelle Havis Amandaa, mutta sisätiloihin, kun olimme varanneet pöydän sushi-ravintolasta Pohjois-Esplanadilta Kappelin kohdalta.

Kun tarkkaan katsot, kuvasta näkyy myös Tuomiokirkko.

Vapunpäivän aamuna kävimme - totta kai - Ullanlinnanmäellä tuttuja tapaamassa. Ennen sitä Ulla oli kattanut brunssipöydän, jossa sitten myöhemmin oli tarjolla ankanrintasalaattia ja veljensä Penan Kemijärveltä tuomaa hirvimakkaraa.

Mikäs oli ollessa, kun aaton sade ja viima olivat vaihtuneet täydeksi auringoksi.

Susanna toi tapaamisen myös ystävänsä Outin, johon hän on tutustunut työnsä merkeissä.