Rankka lukukokemus Nizzassa

HP luki lomallaan Nizzassa von der Goltz-teeman ohella myös Antony Beevorin teoksen Berliini 1945, joka löytyi residenssimme kirjastosta. Tämä britti on Suomessakin hyvin tunnettu sotakirjailija. Hänen muita suosittuja teoksiaan ovat mm. Stalingrad sekä Taistelu Ardenneilla. Ne ovat massiivisia ja erittäin yksityiskohtaisia kuvauksia, mutta vetävästi kirjoitettuja, hyvää dramatisoitua historiaa.

Berliinin valtaus keväällä 1945 oli kahden totalitaarisen diktatuurin, bolsevismin ja natsismin, veristä yhteenottoa. Hitlerin joukkojen voima oli jo ehtynyt, mutta silti Führer lähetti viimeisiin epätoivoisiin taisteluihinsa kaikki mitä hänellä oli: yli-ikäisiä miehiä ja nuoria poikia, ei kuitenkaan naisia kuten Suomessa 1918. Naisille taas valikoitui raiskatuksi tulemisen osa, kun puna-armeija kosti kaikki ne julmuudet, joihin Saksan sotilaat olivat itärintamalla 1941-1944 syyllistyneet. Systemaattiset raiskaukset olivat tässäkin sodassa, kuten myöhemmin esim. Balkanilla 1990-luvulla, osa sodankäyntiä, jolla haluttiin nöyryyttää vihollista mahdollisimman paljon.

Saksalaisten sotilaiden kohtalo oli sekin julma, kun todellisuudentajunsa menettänyt Hitler komensi jäljellä olevia joukkojaan varmaan kuolemaan - kokonaisia divisioonia tuhoutui hetkessä eikä jäljellä olleilla ammattisotilailla edelleenkään ollut voimaa kieltäytyä käskyistä eikä uhmata Hitleriä.

Helppoa ei ollut puna-armeijankaan sotilailla. Myöskään Stalin ei piitannut pätkääkään ihmishengistä ajaessaan joukkojaan kohti Saksan pääkaupunkia. Hän nautti siitä, kun hänen ylimmät sotapäällikkönsä, marsalkat Zukov ja Konjev, melkein murskasivat toistensa armeijoita kilpaillessaan siitä, kumpi ehtisi ensiksi Berliiniin.

Berliiniä lännessä puolustavilla saksalaisilla oli sentään valoisammat näkymät, mahdollisuus antautua amerikkalaisten ja brittien vangiksi, mitä suurin määrin myös tapahtui. Länsivallat olivat jo aiemmin tehneet osansa suuren mittakaavan tappohommissa, kun niiden pommikoneet olivat tuhonneet Saksan kaupunkeja ja niiden asukkaita.

Kiintoisa tieto - mutta vajaasti uutisoitu

Hesarissa oli 16.4. uutinen siitä, että ruotsinkielinen kauppakorkeakoulu Hanken on sijoittunut yliopistojen kansainvälisessä vertailussa komeasti viidenneksi, edellään vain neljä yliopistoa Yhdysvalloista (Harvard, Stanford, MIT?).

Oliko kyseessä uutisvirrasta napattu lyhyt uutinen, joka oli kiire laittaa lehteen ilman se enempää pohdiskelua? Taustoittamatta joka tapauksessa jäi, mistä kisasta oli kysymys, millä kriteereillä kärkeen noustiin ja mitkä olivat edelle rankatut amerikkalaisyliopistot. Se toki kerrottiin, että vertailun takana on Euroopan komission tukema U-Multirank-yhtymä, jossa toimii joukko eurooppalaisia korkeakoulutuksen organisaatioita ja että vertailussa oli mukana 1300 yliopistoa yli 90 maasta.

Uutinen, jonka Hesari laittoi yhdelle palstalle, on sillä tavalla yllättävä, että tähänastisissa vertailuissa Suomen yliopistojen ehdoton ykkönen Helsingin yliopisto on hädin tuskin mahtunut sadan parhaan joukkoon. Hanken puolestaan ei ole ollut suomalaisyliopistojen kärkipäätä.

Näinä aikoina, jolloin on muotia haukkua hallitusta siitä, että se tieten tahtoen kurjistaa opetusta ja tutkimusta, uutinen olisi kaivannut kunnon avausta ja taustoitusta.

HP tarjosi yllä olevaa tekstiä Hesarin yleisön osastoon, joka ei sitä julkaissut, ilmeisesti siksi että se sisälsi kritiikkiä maan johtavaa uutislehteä kohtaan. Näin on tyytyminen siihen, että blogissa mielipide saa sentään muutaman sata lukijaa.

Kun Veikko Vennamo esti vallankumouksen

Maanantai-iltana HP suunnisti kohti suosikkikirjastoaan Rikhardinkadulla, jonka luentosaliin kirjasto ja Historiallinen Aikakauskirja olivat järjestäneet yleisöluennon. Aiheena oli Veikko Vennamo ja hänen suhteensa Kekkosen diktatuuriin (ilmaus Vennamon). Luennon piti professori Kari Teräs, HP:n vanha oppilas Turun yliopistosta.

Teräs käsitteli aihettaan analysoimalla neljää Vennamon muistelmateosta. Mieleen jäi erityisesti se, että Vennamo piti itseään miehenä, jonka toiminta ensin siirtoväen ja rintamamiesten asuttajana ja sitten oman puolueensa kautta imi maaseudun pieneläjiltä mahdolliset vallankumoushalut ja suuntasi ne parlamentaariseen toimintaan niin että jonkin ajan kuluttua vennamolaiset kelpasivat jopa hallitukseen.

Rikhardinkadun kirjasto on arvopaikalla Helsingin Kaartinkaupungissa. Arkkitehti Theodor Höijerin suunnittelema komea uusrenessanssia edustava rakennus valmistui 1881. Kirjasto oli Helsingin pääkirjasto vuoteen 1986. Vuoden 1882 valtiopäivillä se toimi aatelittomien säätyjen kokouspaikkana, kun Säätytaloa ei vielä ollut.
Kirjasto on tyylikäs kokonaisuus, jonne kannattaa käväistä ihan vain haistelemassa vanhaa kulttuurimiljöötä. HP laittaa rakennuksesta muutaman kuvan houkuttimeksi.

Luentoa kuuntelemaan oli tullut myös Ilu, ja tilaisuuden jälkeen piipahdimme läheisessä pubissa lasillisella. Loosimme seinällä tapasimme nuoruutemme leffaidoleihin kuuluneen James Deanin.

Viron ystävät Musiikkitalossa

HP:n opiskelutoveri Simo, ystävä jo vuodesta 1962, soitti ja kutsui meidät jazz-konserttiin Musiikkitalon klubille. Illassa esiintyi virolainen Kristjan Randalu Trio, joka kuuluu eurooppalaisen jazzin kärkeen.
Simo oli tullut Kajaanista kokoukseen, joka pidettiin Viron suurlähetystössä. Siellä Suomen ja Baltian maiden ystävyysseurojen edustajat miettivät, millä tavalla vuosina 2017-2020 voitaisiin juhlistaa ko. maiden 100-vuotista itsenäisyyttä. Simo edusti kokouksessa Kajaanin Suomi-Viro -yhdistystä, jonka aktiiveja hän on.
Samaan päivän iltaan oli sovitettu myös jazztrion konsertti. Trio oli sillä tavalla monikansallinen, että pianisti ja trion johtaja on virolainen, basisti norjalainen ja rumpali suomalainen.

HP:n mielestä erityisesti kontrabasisti oli erinomainen. Hyviä olivat myös muut.

Simo oli matkassa vaimonsa Pirkon kanssa, joten Karhu-Koplan vahvuudesta oli paikalla kaksi kolmasosaa.

Jazz-ilta oli onnistunut myös sikäli, että kyseessä oli ensi käyntimme Musiikkitalon klubilla. Iltamme päättyi kello kymmenen maissa rautatieaseman tuntumaan, jossa miehet nauttivat hiukopaloiksi kunnon hodarit. Ne olivat niin maukkaita, että HP:ltä unohtui kamera laukkuun. Kuva isoista hodareista, niiden nautiskelijoista sekä värikkäästä hodarivaunusta aseman iltahämyssä olisi varmasti ollut komea.

Hyvä löytö vanhasta torpparimiljööstä

Teimme lauantaina puolipäiväretken Messukeskukseen, Mökkimessuille. Tarjonta oli pääosin samaa kuin aikaisemminkin, vain paljujen suosio näyttäisi vähän hiipuneen.

HP:n mielestä kiinnostavin oli kokonaisuus, jonka idea oli saatu vanhasta torpparimiljööstä 1800-luvun lopulta. Mittasuhteet vain olivat toiset kuin aikanaan, jolloin köyhät torpparitkin rakensivat asumuksensa isoksi, jotta monilukuinen lapsikatras mahtui saman katon alle. Lapsia tarvittiin sekä työvoimaksi että vanhuuden varalle, ja lisäksi lähtökohtana oli se tosiasia, että lapsista noin puolet kuoli erilaisiin tauteihin jo pieninä.

Torppien ikkunat olivat pieniä, koska lasi oli kallista. Iltapimeällä oli syytä myös käydä levolle, jotta seuraavana päivänä jaksettiin tehdä sekä taksvärkkiä (vuokra maanomistajalle) että torpan omat työt.

Torppamiljöössä oli myös laavu - lieneekö idea saatu Toukolan laavusta, josta HP on muutamaan kertaan kertonut blogissaan. Kuvassa näkyvän innovaation HP päätti tilata heti alkukesästä. Se on paloturvallinen ja käytännöllinen ratkaisu - iso tasapohjainen rautapata ja sen ympärillä kivistä ladottu suojamuuri ja lämmönkerääjä. Ja mikä parasta, tulisijan alla on paistinuuni, jossa on mahdollista valmistaa HP:n suosikkia rosvopaistia, jonka teko vanhalla menetelmällä on työläänlaista.

Mökkimessuilla kävimme tapaamassa ystäväämme Ilua, joka vastasi Vapaa-ajan asuntojen ständin pystytyksestä ja päivystyksestä. Ilu kertoi tuoreimmat kuulumiset siitä, mitä hänen johtamallaan yhdistyksellä oli tarjolla mökkiläisten edunvalvonnassa. Kävimme myös yhdessä lounaalla - messujen lihapullat on aina varma valinta.

Mika, Kimi, Ville ja me muut suomalaiset

Pari viikkoa Nizzaa on taas takana. Ilmat olivat, kuten aina, ihan mukavat: aurinkoa, rannalla tosin ajoittain tuulta, ja päivän lämpötila siinä 20 Celsiuksen pinnassa, kahtena päivänä satoi yhteensä puolisen tuntia. HP istui ensimmäisen viikon Cote D´Azurin rantatuoleissa ja luki matkalle varaamansa von der Coltz -kirjat. Sen jälkeen teimme pari bussimatkaa, kohteina Cannes ja Nizzan nukkumalähiö Monte Carlo. Kiehtovinta matkoissa oli istua bussissa ja ihailla maisemia.

Valokuvia HP otti tällä kertaa kohtuullisesti, kun aikaisemmilta matkoilta on tullut julki lähes pari sataa kuvaa. Seuraavassa muutama uusi löytö, kuten tämä Linnavuorelta löytynyt mosaiikki antiikin ajan hybridistä, jossa sotalaivaa vie eteenpäin sekä tuuli- että lihasvoima.

Lähellä Promenade des Anglaisia oleva monihaaraiseksi kasvanut vanha puu oli saanut sitten viime näkemän lujan metallisen tukirakennelman, joka varmaan tuo vanhukselle koko joukon jatkoaikaa.

Myös Linnavuorelta löytyi puu, joka HP:n mielestä kaipasi vähän tukea sekin.

Seuraava kuva on Belgian kuninkaan Albert I:n patsaalta, jonka juureen nizzalaiset olivat laittaneet suruviestejään Brysseliin kohdistuneen terrori-iskun johdosta. Alberthan on Nizzassa erittäin suosittu sen tähden, että hän ensimmäisessä maailmansodassa johti maansa joukkoja ranskalaisten rinnalla. Hänelle Nizza oli sen ajan kuninkaallisten ja muiden aristokraattien tapaan myös lomailun ykköskohde.

Tutuissa matkakohteissa eriasteisia elämyksiä ovat uudet ruokalöydöt. Vanhan kaupungin kujilta löytyy useita socca-ravintoloita, joiden annokset ovat sopivaa lounaskokoa.

Nizzassa tapaa yleensä joitakin suomalaisia julkkiksia. Siitä, tuliko vastaamme entinen forumulatähti vai ei, olimme eri mieltä äänin 1-1. Sen sijaan television ranskankielisessä urheiluruudussa puhuttiin pariinkin kertaan Kimistä. Maailmanmestari on sen verran tunnettu, ettei hänen sukunimeään ollut tarvis mainita. Selvän voiton tässä erittäin satunnaisessa otannassa vei näyttelijä Ville Haapasalo, jonka matkailusarjat Venäjällä tulevat kerran viikossa. Ilmeisesti on niin, että Villen karhea karisma puree paitsi venäläisiin ja suomalaisiin myös ranskalaisiin.