Berliinin valtaus keväällä 1945 oli kahden totalitaarisen diktatuurin, bolsevismin ja natsismin, veristä yhteenottoa. Hitlerin joukkojen voima oli jo ehtynyt, mutta silti Führer lähetti viimeisiin epätoivoisiin taisteluihinsa kaikki mitä hänellä oli: yli-ikäisiä miehiä ja nuoria poikia, ei kuitenkaan naisia kuten Suomessa 1918. Naisille taas valikoitui raiskatuksi tulemisen osa, kun puna-armeija kosti kaikki ne julmuudet, joihin Saksan sotilaat olivat itärintamalla 1941-1944 syyllistyneet. Systemaattiset raiskaukset olivat tässäkin sodassa, kuten myöhemmin esim. Balkanilla 1990-luvulla, osa sodankäyntiä, jolla haluttiin nöyryyttää vihollista mahdollisimman paljon.
Saksalaisten sotilaiden kohtalo oli sekin julma, kun todellisuudentajunsa menettänyt Hitler komensi jäljellä olevia joukkojaan varmaan kuolemaan - kokonaisia divisioonia tuhoutui hetkessä eikä jäljellä olleilla ammattisotilailla edelleenkään ollut voimaa kieltäytyä käskyistä eikä uhmata Hitleriä.
Helppoa ei ollut puna-armeijankaan sotilailla. Myöskään Stalin ei piitannut pätkääkään ihmishengistä ajaessaan joukkojaan kohti Saksan pääkaupunkia. Hän nautti siitä, kun hänen ylimmät sotapäällikkönsä, marsalkat Zukov ja Konjev, melkein murskasivat toistensa armeijoita kilpaillessaan siitä, kumpi ehtisi ensiksi Berliiniin.
Berliiniä lännessä puolustavilla saksalaisilla oli sentään valoisammat näkymät, mahdollisuus antautua amerikkalaisten ja brittien vangiksi, mitä suurin määrin myös tapahtui. Länsivallat olivat jo aiemmin tehneet osansa suuren mittakaavan tappohommissa, kun niiden pommikoneet olivat tuhonneet Saksan kaupunkeja ja niiden asukkaita.
No comments:
Post a Comment