Simo oli tullut Kajaanista kokoukseen, joka pidettiin Viron suurlähetystössä. Siellä Suomen ja Baltian maiden ystävyysseurojen edustajat miettivät, millä tavalla vuosina 2017-2020 voitaisiin juhlistaa ko. maiden 100-vuotista itsenäisyyttä. Simo edusti kokouksessa Kajaanin Suomi-Viro -yhdistystä, jonka aktiiveja hän on.
Samaan päivän iltaan oli sovitettu myös jazztrion konsertti. Trio oli sillä tavalla monikansallinen, että pianisti ja trion johtaja on virolainen, basisti norjalainen ja rumpali suomalainen.
HP:n mielestä erityisesti kontrabasisti oli erinomainen. Hyviä olivat myös muut.
Simo oli matkassa vaimonsa Pirkon kanssa, joten Karhu-Koplan vahvuudesta oli paikalla kaksi kolmasosaa.
Jazz-ilta oli onnistunut myös sikäli, että kyseessä oli ensi käyntimme Musiikkitalon klubilla. Iltamme päättyi kello kymmenen maissa rautatieaseman tuntumaan, jossa miehet nauttivat hiukopaloiksi kunnon hodarit. Ne olivat niin maukkaita, että HP:ltä unohtui kamera laukkuun. Kuva isoista hodareista, niiden nautiskelijoista sekä värikkäästä hodarivaunusta aseman iltahämyssä olisi varmasti ollut komea.
No comments:
Post a Comment