Monday, April 4, 2016

Mika, Kimi, Ville ja me muut suomalaiset

Pari viikkoa Nizzaa on taas takana. Ilmat olivat, kuten aina, ihan mukavat: aurinkoa, rannalla tosin ajoittain tuulta, ja päivän lämpötila siinä 20 Celsiuksen pinnassa, kahtena päivänä satoi yhteensä puolisen tuntia. HP istui ensimmäisen viikon Cote D´Azurin rantatuoleissa ja luki matkalle varaamansa von der Coltz -kirjat. Sen jälkeen teimme pari bussimatkaa, kohteina Cannes ja Nizzan nukkumalähiö Monte Carlo. Kiehtovinta matkoissa oli istua bussissa ja ihailla maisemia.

Valokuvia HP otti tällä kertaa kohtuullisesti, kun aikaisemmilta matkoilta on tullut julki lähes pari sataa kuvaa. Seuraavassa muutama uusi löytö, kuten tämä Linnavuorelta löytynyt mosaiikki antiikin ajan hybridistä, jossa sotalaivaa vie eteenpäin sekä tuuli- että lihasvoima.


Lähellä Promenade des Anglaisia oleva monihaaraiseksi kasvanut vanha puu oli saanut sitten viime näkemän lujan metallisen tukirakennelman, joka varmaan tuo vanhukselle koko joukon jatkoaikaa.


Myös Linnavuorelta löytyi puu, joka HP:n mielestä kaipasi vähän tukea sekin.


Seuraava kuva on Belgian kuninkaan Albert I:n patsaalta, jonka juureen nizzalaiset olivat laittaneet suruviestejään Brysseliin kohdistuneen terrori-iskun johdosta. Alberthan on Nizzassa erittäin suosittu sen tähden, että hän ensimmäisessä maailmansodassa johti maansa joukkoja ranskalaisten rinnalla. Hänelle Nizza oli sen ajan kuninkaallisten ja muiden aristokraattien tapaan myös lomailun ykköskohde.


Tutuissa matkakohteissa eriasteisia elämyksiä ovat uudet ruokalöydöt. Vanhan kaupungin kujilta löytyy useita socca-ravintoloita, joiden annokset ovat sopivaa lounaskokoa.


Nizzassa tapaa yleensä joitakin suomalaisia julkkiksia. Siitä, tuliko vastaamme entinen forumulatähti vai ei, olimme eri mieltä äänin 1-1. Sen sijaan television ranskankielisessä urheiluruudussa puhuttiin pariinkin kertaan Kimistä. Maailmanmestari on sen verran tunnettu, ettei hänen sukunimeään ollut tarvis mainita. Selvän voiton tässä erittäin satunnaisessa otannassa vei näyttelijä Ville Haapasalo, jonka matkailusarjat Venäjällä tulevat kerran viikossa. Ilmeisesti on niin, että Villen karhea karisma puree paitsi venäläisiin ja suomalaisiin myös ranskalaisiin.

No comments: