Entiset kollegat kirjailijoina

HP tapasi Kirjamessuilla entisen kollegansa Keskipohjanmaa-lehdestä 1980-luvulta, kun Antti Hietalahtea haastateltiin uudesta kirjastaan Talvisodan salainen strategia (Otava). Antin kirja on syksyn tärkeimpiä historiateoksia uusine tulkintoineen: esim. jos Suomi olisi 1930-luvulla päässyt Saksan kanssa sopimuksiin, Saksa ei olisi jättänyt Suomea, jonka nikkelistä se oli lähes täysin riippuvainen, syksyllä 1939 Neuvostoliiton armoille. Näin talvisota olisi sillä erää vältetty.

Anttia haastatteli YLE:n Juha Roiha, joka vuosi sitten haastatteli HP:tä tämän A.I. Virtanen elämäkerrasta.

Kariston haastattelupisteessä Ulla tapasi entisen kollegansa TYKS:stä, Marja Leena Virtasen, joka on eläkevuosinaan intoutunut kirjoittamaan kirjoja. Nyt esillä ollut teos Verho on hänen kolmas romaaninsa, kaikki ovat ilmestyneet 2010-luvulla.

Kun kyse on romaanista, kirjailijalla oli mahdollisuus myös lukea omaa tekstiään.

Ulla on ollut hyvin tietoinen Marja Leenan kirjailijan roolista, sillä he ovat tavanneet joka kevät perinteisellä Ahvenanmaan-risteilyllä, jossa mukana on aina iso joukko entisiä TYKS:n pienten lasten sisätautiosaston hoitajia jo 1960-luvulta alkaen.

Mission matkassa II/III: Aatelisten kulttuuria

Baltian maissa näkyy vahvana se kulttuurivaikutus, joka alkoi jo 1100-luvulla, kun saksalainen kolonisaatio alkoi vyöryä itään viikinkiliikkeen ehtyessä ja venäläispaineen heikentyessä. Virossa vanhaa saksalaisuutta edustaa kartanokulttuuri, johon HelsinkiMission matkalla pääsimme tutustumaan. Saksalaiset ottivat haltuunsa maaomaisuuden ja myös vallan nimenomaan maaseudulla. Jo vuonna 1550 nykyisen Viron alueella oli noin 500 aateliskartanoa, ja myöhemmin luku nousi päälle tuhannen.

Ensimmäinen kurkistuksemme oli Palmsen kartanoon, jonka päärakennus on komea kivilinna Lahemaan kansallispuiston alueella runsaan tunnin ajomatkan päässä Tallinnassa. Aikoinaan siellä isännöi Pahlenin suku. Nyt kartano on säätiön omistuksessa.

Alkuperäistä kalustusta ei juuri ole jäljellä, mutta 1700- ja 1800-luvun kalusteita on kerätty eri puolilta Viroa ja myös Pietarista.

Palmsen krouvi oli tärkeä etappi, siellä söimme matkamme ensimmäisen päivällisen.

Seuraava kuva kertoo, mihin Viron kartanoiden vauraus perustui. Kuvassa on Palmsen vanha viinatehdas. Kun kartanon pelloilta korjattu vilja poltettiin viinaksi, tuotto moninkertaistui, eikä halukkaista ostajista ollut pulaa: ovathan virolaiset sekä lähellä asuneet venäläiset ja suomalaiset janoisia kansoja. Nykyisin viinatehdas palvelee hotellina.

Palmsen talvipuutarha on vaikuttava nähtävyys, joka osaltaan kertoo kartanon vauraudesta.

Toinen kartanomme oli Sagadin kartano, jonka sisätiloihin emme päässet.

Sen sijaan turisti-infossa oli vanha suosikki. HP:llä ja pojantyttärellään Veeralla (15 v.) on jo 10 vuoden ajan ollut suunnitteilla tietoteos villisiasta. Veera piirtäisi kirjaan kuvat ja HP kirjoittaisi tekstin. Hanke on ollut pitkässä vaiheessa siksi, että Veeran aika on kulunut koulunkäyntiin ja kilpaurheiluun, HP taas on kirjoittanut muita kirjoja.

Sagadin kartanon puistosta löytyi ainekset tämän jutun luontokuvalle, kun komea lehtipuu oli vanhuuttaan ja myrskyn voimasta kaatunut pieneen lampeen.

Viimeisin kartanokohteemme oli Kukrusen kartano 50 kilometrin päässä Narvasta ja Viron itärajasta. Tämä on niitä kartanoita, joka on yksityisessä omistuksessa. Isäntä tekee rahaa purkamalla vanhoja akkuja ja myymällä niistä saadun lyijyn hyvällä hinnalla. Lähellä Kukrusea sijaitsee myös Kalle Palanderin kartano. Sitä emme nähneet, ja oppaamme Virven puheista ymmärsimme, että Kallen rahat eivät sittenkään riittäneet kartanon kunnolliseen saneeraukseen.

Kukrusessa halukkailla oli mahdollisuus pukeutua vanhoihin 1700- ja 1800-luvun asusteisiin ja tuntea itsensä oikeiksi aatelisiksi.

Kukrusen kuuluisin omistaja lienee vapaaherra Eduard von Toll, joka pyhitti elämänsä naparetkille Pohjoisella jäämerellä. Hän löysi mm. Sannikovin maan Uuden-Siperian saarilta 1900-luvun alussa.

Kukrusessa Inna viihdytti meitä musisoinnillaan, kun flyygeli tuli sopivasti vastaan

Kartanoiden lisäksi tutustuimme muutamiin muihinkin Pohjois-Viron rannikon nähtävyyksiin, kuten hienoon Kuremäen nunnaluostariin. Sen lähistöllä oli lähde, josta sai pyhää vettä juodakseen ja jossa saattoi myös kastautua.

Tutustuimme myös Johvin Mihklin kirkkoon, jota kirkkoherra esitteli ja jossa saimme kuulla kaunista urkumusiikkia. Ennen konserttia kirkkoherra oli tarjonnut ryhmällemme maukkaat voileipäkahvit sekä omenia kirkkopihalla kasvavista omenapuista.

Ja lopuksi lyhyt katsaus kartanokulttuurin uusimpiin vaiheisiin. Kartanoiden aikakausi kesti Virossa ensimmäiseen maailmansotaan saakka, siis noin 800 vuotta. Saksankielisen aateliston asema romahti, kun Viro itsenäistyi. Vuonna 1919 säädettiin maalaki, joka merkitsi loppua aateliston suurmaanomistukselle. Aateli oli vielä 1900-luvun alussa omistanut peräti 74 % maasta, mutta uudistuksessa lähes kaikki maat pakkolunastettiin. Näin kartanot menettivät tulonlähteensä ja nopea ränsistyminen alkoi. Tosin moniin kartanoihin perustettiin kouluja, parantoloita ja vanhainkoteja, mutta kaikille ei löydetty mielekästä käyttöä. Lopullinen niitti tuli toisen maailmansodan syttyessä: Baltiansaksalaiset poistuivat sekä Virosta että Latviasta heti syksyllä 1939 bolsevismimiehityksen uhatessa.

Kartanoita on Viron toisen itsenäisyyden aikana kunnostettu ja avattu turisteille. Vaikka kartanot edustavat  mennyttä  maailmaa, Viron historiaperintö näyttäytyy niissä yllättävän monipuolisena ja monikielisenä.

Upea konsertti Uspenskin katedraalissa

Vuonna 1868 valmistunut Uspenskin katedraali Helsingin Katajanokalla on Länsi- Euroopan suurin ortodoksinen kirkko. Kultakupolinen ja punatiilinen rakennus on yksi näkyvimpiä merkkejä Venäjän positiivisesta vaikutuksesta Suomen historiassa. Komea kirkko piti rakentaa, jotta Venäjän keisarilla ja hänen vallasväellään olisi ollut säätynsä mukainen pyhättö Helsingin matkoillaan. Toki ortodoksikirkot on kaikkialla tarkoitettu myös tavalliselle kansalle.

HP kävi vaimonsa kanssa sunnuntaina katedraalissa kuuntelemassa konserttia, jonka tuotto meni Heinävedellä sijaitsevan Valamon luostarin hyväksi. Häpeä tunnustaa, että vaikka olemme asuneet Helsingissä jo kymmenen vuotta, kyseessä oli ensi visiitti tähän komeaan katedraalin. Pari kertaa olemme ohi kulkiessamme yrittäneet, mutta ovet ovat olleet lukossa.

Katedraali rakennettiin korkealle kalliolle, ja sopivasti syrjään Senaatintorilta, joten se ei kilpaillut vaikuttavuudessa sinne rakennetun luterilaisen katedraalin kanssa, joka keisarivallan aikana tunnettiin Nikolainkirkkona.

Myös sisältä Uspenskin katedraali on jykevää tekoa, ja runsaasti koristeltu, kuten vanhoilla katolisilla katedraaleilla on tapana.

Tällä kattokruunulla on painoa satoja kiloja.

Myös itse konsertti oli rauhoittava elämys. Uspenskin katedraalikuoro, joka perustettiin vuotta ennen kuin kirkko valmistui, siis 1867, on nykyisin noin 30 laulajan korkeatasoinen kuoro. Illan solistina oli maailmallakin tunnettu sopraano Soile Isokoski. Kun katedraalin akustiikka on loistava, hengelliset laulut olivat upeaa kuultavaa.

Alla olevassa kuvassa, joka on otettu loppuaplodien aikana, Isokoski on eturivissä oikealla, vasemmalla puolellaan kuoron johtaja Varvara Merras-Häyrynen.

Lopuksi pari käsiohjelmasta otettua kuvaa Valamon luostarista Heinävedellä. Siellä HP vieraili perheensä kanssa joskus 1980-luvulla. Itse pääluostari Laatokan saarella on vielä käymättä, mutta asia pitää korjata.

Mission matkassa I/III: Juhlat kartanossa

HP ja vaimonsa olivat mukana, kun HelsinkiMissio järjesti neljän päivän matkan itäisen Pohjois-Viron kartanoihin ja muuhun kulttuuriin. Näimme kosolti kiintoisia kohteita, asuimme kahdessa hienossa kartanossa ja vietimme yhteistä aikaa aterioilla ja illanvietoissa.

Matkan kutsuva nimi, Juhlat kartanossa, kertoo siitä, että nautimme juhlaillallisen Vihulan kartanon Palmutalossa (yllä oleva kuva). Vihulaan myös majoituimme kahdeksi yöksi. Kartanon bisnesnimi on Vihula Manor Country Club & Spa.

Juhlapuheen piti HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen, joka on tunnettu sekä hyvänä puhujana että taitavana kirjoittajana. Hän käsitteli puheessaan järjestönsä toiminnan perusteita, erityisesti aikamme keskeistä ongelmaa, ihmisen yksinäisyyttä, jonka helpottamiseen HelsinkiMission työ keskittyy. Järjestöllä on takanaan pikä ja maineikas historia: sen edeltäjä Helsingin katulähetys ry perustettiin jo vuonna 1883. Nykyinen nimi tuli toimnitakentän muutoksen myötä käyttöön vuonna 2005.

Juhlaillan musiikista vastasivat Inna Vintturi ja Markus Bäckman. Kuvassa keskellä matkamme johtaja Pirjo Kantala.

Matkan aikana Inna virkisti meitä monilla musiikkiesityksillään, sekä huilulla että pianolla.

Lounaat söimme vanhoissa krouveissa ja kestikievareissa, joista kertovat seuraavat kuvat. Aikamoisia elämyksiä nämäkin.

Matkan virolainen järjestäjä oli Hansa Travel, uusi tuttavuus HP:lle. Se suoriutui tehtävästään kiitettävästi. Täydet pisteet. Erityisen hyvä oli oppaamme Virve Vast, jolla oli valtava tietomäärä, miellyttävä tapa kertoa asioista ja lisäksi mainio huumorintaju.

HP julkaisee lähipäivinä Viron matkastaan vielä kaksi kuvakertomusta. Toinen käsittelee sitä, mitä kaikkea kartanoissa näimme, toinen taas neuvostoaikana perustettua Sillamäen kaupunkia, joka oli yllättävän kiintoisa kohde. Joten pysykää kanavalla.

Järven lumo IV/IV - paluu pyhälle tunturille

Kemijärven lomamme loppuhuipennus oli päiväretki Pyhätunturille, jonne Pena vei meidät Pelkosenniemen kautta. Nähtävää oli kosolti jo matkan varrella, kuten Andy McCoyn patsas. Andyhan asustelee Ullanlinnassa, ja hänen kanssaan HP on joskus vaihtanut kuulumisia, vaikkei mikään Hanoi Rocksin fani koskaan ollutkaan.

Pyhätunturin ensimmäisiä kohteita oli kaunis Revontulikappeli tunturin kupeessa. Siellä on aina mukava piipahtaa rauhoittumassa.

Kappelin jälkeen nousimme Pyhätunturin huipulle, jossa viimeksi olimme noin 15 vuotta sitten suksilla. Komeita ovat tunturimaisemat myös syksyllä.

Uusi kokemus oli tyylikäs luontokeskus Naava, jossa on nähtävissä Lapin tyypillisimmät eläimet, ja myös paljon muuta. Tätä HP erityisesti suosittelee Pyhän kävijöille.

Ja lopuksi kuva puuttomien tunturien maaruskasta. Lehtipuiden sijasta syksyn värejä hehkuvat maan pinnassa viihtyvät pienemmät kasvit. Tämä se vasta kaunista on