Seuraavat kuvat on otettu Veeran kotialbumista, isosta taulusta, joka on hänen huoneensa seinällä. Luistelua Veera ehti tosissaan harjoitella kymmenisen vuotta, joten pohjaa on. Taitoluistelu on hyvä peruslaji kaikkeen muuhunkin urheiluun, niin kuin aikaisemmin oli telinevoimistelu.
Kuvat kertovat, että Veera ylti taitoluistelussa ikäluokkansa huipulle, kuten HP on joissakin aikaisemmissa jutuissaan kertonut. Tästä eteenpäin kehittyminen olisi tarkoittanut sitä, että kuusi harjoituskertaa viikossa ei olisi enää riittänyt vaan määrä olisi pitänyt tuplata. Se taas olisi haitannut koulumenestystä, jota Veera pitää ensiarvoisen tärkeänä tulevaa aikuisikää ajatellen.
Veeran paraatilajeiksi ovat nousseet aitajuoksu, pituus ja kolmiloikka. Tästä olisi hyvä siirtyä kokeilemaan myös 7-ottelua. Sitä HP on Veeralle ehdottanut, kuten on puhunut myös ampumahiihdosta, sillä Kaisa Mäkäräinen tarvitsee seuraajia.
Veeran ehdoton valtti on fyysinen monipuolisuus: nopeus, voima, kestävyys, notkeus ja koordinaatio. Sen Espoon Tapioiden valmentajat olivat panneet merkille Espoon koulujen välisissä kilpailuissa, joissa Veera on tähän saakka ollut niitä "kylmiltään urheilijoita", kuten Urho Kekkonen nuoruudessaan.
Menestystä, Veera, sekä urheilussa että koulussa.
No comments:
Post a Comment